Olet ihana juuri näin
Kolumni
Olet ihana juuri näin
Mari Paalosalo-Jussinmäki on alkanut ottaa selfieitä ja haastaa sinut tekemään samoin, hän kertoo Kauneus ja Terveys -lehden pääkirjoituksessa.
Teksti

Kuvat

10.5.2021
 |
Kauneus ja Terveys

Vuosia sitten osallistuin työpajaan, jossa kehitettiin läsnäolon taitoa. Meidän piti katsoa pariamme kaksi minuuttia puhumatta mitään ja kertoa sitten, mitä ajattelimme. Muistan, että kaksi minuuttia tuntui pitkältä ajalta, mutta vielä paremmin muistan, mitä ajattelin työkaveristani: miten kaunis ihminen.

Jos joku olisi aiemmin kysynyt, miltä Susanna näyttää, olisin sanonut, että ihan tavalliselta. Kahdessa keskittyneessä minuutissa näin hennot hopearaidat paksuissa hiuksissa, samettisen ihon ja hurmaavat naururypyt.

Sittemmin testasin menetelmää muuallakin, ja tulos oli aina sama. Ihminen on kaunis, kun häntä katsoo kunnolla.

Työpaja tuli mieleeni, kun muutama kuukausi sitten luin Pimeän yli -kirjaa. Yhdessä luvussa Kirsi Piha pohtii selfien julkaisemisen vaikeutta samaan tapaan kuin olin itsekin sitä miettinyt. Eikö se ole vähän narsistista?

Kirjassa kuvauskurssin vetäjä vastaa, että eikö olisi hienoa, jos tutkisimme omia kuviamme yhtä kiinnostuneina kuin toisten. ”Samalla oppisimme olemaan itsellemme vähän armollisempia: kukaan ei ole juuri kuin sinä, saman näköinen persoona kuin sinä.”

Se kuulosti minusta niin viisaalta, että päätin yrittää.

Tänä vuonna olen ottanut enemmän selfieitä kuin koko aiemman elämäni aikana yhteensä. Olen opetellut katsomaan kaksois­leuan ja hapsottavien hiusten ja silmä­pussien ohi. Olen oppinut ajattelemaan, että kas, tuoltakin näytän. Olen oppinut ajattelemaan, että olen ihana juuri näin.

Haastan sinut tekemään samoin. Julkaise kuvasi Instagramissa tai Facebookissa ja merkitse kuvaan #ihanajuurinäin.

Se on nimittäin totta. Ainakin jos katsot itseäsi oikein.

Kommentoi +