"Tämänkin menin sössimään. Olen pettänyt oppilaat, rehtorin, johtoryhmän, koko maailman."

Oli maaliskuu 2017 ja Karoliina Pentikäinen itki kaksionsa sohvalla. Lääkäri oli passittanut hänet sairauslomalle burnoutin takia. Yläkoulun äidinkielen opettajan ja bloggaajan piti nyt levätä. Töihin ei olisi asiaa.

Uupumuksen merkit olivat fyysisiä, eikä Karoliina ollut osannut yhdistää niitä henkiseen tilaansa.

Hän saattoi oksentaa ja ripuloida töissä. Oireet menivät ohi mutta palasivat kolmessa päivässä. Migreeni tykytti yhä useammin, ja hän oli jatkuvasti flunssassa.

– Aloin jo epäillä, että minulla on syöpä.

Taas kerran flunssainen Karoliina oli mennyt lääkäriin. Jos hän saisi päivän sairauslomaa, hän voisi taas ­jatkaa täydellä höyryllä, kuten tähän asti.

Lääkäri tutki potilastietoja ja kiinnitti huomiota toistuviin käynteihin. Mitä sinulle on tapahtunut?

Parin viikonkaan sairausloma ei riittäisi.

Mitä sanon töissä? Karoliina mietti ensimmäisenä.

– Sitten tajusin, että perkele, ei kai kukaan jaksa ­tällaista elämää.

Meininkisi on maanista suorittamista, läheiset hokivat Karoliinalle vuosikaudet, mutta tämä ei kuunnellut.

Päivisin Karoliina opetti äidinkieltä yläkoulussa. Hän päivitti Kolmistaan-blogiaan lähes päivittäin ja kirjoitti kaksi lapsensaantiin liittyvää romaania.

Töissä häntä pyydettiin pedagogiseen johtoryhmään.

– Olin otettu vastuusta. Otin valtavasti paineita siitä, etten vaan tuottaisi pettymystä.

Yhdistelmä työtä ja perhe-elämää oli lopulta liikaa, vaikkei hän tuntenut itseään erityisen väsyneeksi.

Jos työpäivä loppui aikaisin, Karoliina kiskoi lenkkivaatteet päälle ja juoksi hakemaan lapsensa päiväkodista. 45 ekstraminuuttia oli käytettävä tehokkaasti.

Kun lapsi meni illalla nukkumaan, oli blogin vuoro. Karoliina avasi läppärinsä, ja näppäimistö lauloi pikkutunneille asti. Unelle jäi aikaa viitisen tuntia.

Sama ralli jatkui päivästä toiseen.

Eräänä arki-iltana tytär söi iltapalaa kaksion tupakeittiössä. Karoliina istui sohvalle ja avasi telkkarin. Tytär kysyi, teetkö sä usein tolleen.

– Tajusin, ettei hän ollut varmaan koskaan nähnyt minua katsomassa telkkaria. Vähänkö sairasta! Millaisen mallin annoin lapselleni?

Oireileeko tytär jotenkin? Karoliina murehti vuotta aiemmin ja tarkkaili lasta herkeämättä.

Ero teki kipeää. Äiti ja viisivuotias tytär asuivat yhtäkkiä kaksin, ja lapsi näki isäänsä pääsääntöisesti joka toinen viikonloppu.

– Ei ollut aikaa miettiä, kuinka voin itse. Fokus oli lapsen hyvinvoinnissa.

Karoliina häpesi eroa. Hänestä ei pitänyt tulla eroäitiä. Lapsesta asti oli selvää, että kolmekymppisenä hänellä olisi aviomies, kolme lasta ja omakotitalo. Tuosta unelmasta hän piti tiukasti kiinni.

Silti vuosien pohdinnan jälkeen eroaminen tuntui ainoalta oikealta ratkaisulta.

Ruoka ei maistunut eikä hän pystynyt nukkumaan. Paino putosi kymmenen kiloa.

– Erossa mitataan todellinen aikuisuus ja vanhemmuus. Äitinä haluaa tietenkin tehdä kaiken oikein. On hirvittävän pitkä prosessi miettiä, kumpi ratkaisu on lapselle parempi, jäädä vai lähteä.

Karoliina teki päätöksensä. Hänen täytyi vain toivoa, että se oli oikea.

Karoliina on pettänyt tai hänelle on tullut kolmenkympin villitys, blogin kommenttikentässä spekuloitiin.

Karoliina kirjoitti erosta blogissaan kevättalvella 2016. Hän oli muuttanut omilleen pari kuukautta aiemmin.

– Tuollaisissa hetkissä blogin pitäminen tuntuu raskaalta. Pitää kertoa asiasta ilman, että kertoo taustoja. Hän kävi terapiassa.

– Auttoi, että sain puhua jollekin ulkopuoliselle. Mutta suurimman työn tein lopulta itse.

Ero pakotti tutkimaan, mitä hän halusi elämältään. Ja mistä kumpusivat paineet tehdä kaikki oikein?

Syynä ei ollut kasvatus. Karoliinasta ja hänen kahdesta nuoremmasta siskostaan ei kasvatettu kilttejä. Vanhemmat kannustivat tyttäriään ajattelemaan omilla aivoillaan. Nämä saivat valita harrastuksetkin itse. Karoliina tanssi ja harrasti judoa.

– Vanhempamme olivat nuoria ja moderneja, eikä meitä pakotettu tyttömuottiin. Silti minusta kasvoi konservatiivisesti ajatteleva nuori. En ymmärrä, miksi.

Lapsuus Keski-Suomessa Hankasalmella peltojen keskellä oli tavallisen onnellinen. Sellainen, johon kuului lauantaisauna ja pitsa sen jälkeen. Kolmannella luokalla opettaja huomasi, että tytön tekstit vilisivät kaksoiskonsonanttivirheitä. Englanti ja ruotsi tökkivät, ja numerot piirtyivät väärinpäin, vaikka Karoliina sai matematiikan kokeista kymppejä.

Syyksi selvisi keskivaikea lukihäiriö. Tieto ei tullut yllätyksenä. Myös isällä ja tädillä oli sama diagnoosi.

– Lukihäiriö hävetti ja ahdisti. En halunnut, että kukaan saisi tietää siitä.

Karoliina pärjäsi äidinkielessä hyvän näkömuistinsa ansiosta. Hän tuijotti sanoja, kunnes bongasi virheet. Vaikka lukihäiriö aiheutti kriisejä kouluvuosina, näin jälkikäteen Karoliina pitää sitä onnenpotkuna.

Nuori Karoliina haaveili kirjailijan työstä mutta piti sitä liian epävarmana. Opettajan ammatti tuntui kutsumukselta ja sopivan turvalliselta.

– En hirveästi kelaillut, olisiko muita mahdollisuuksia. Jälkikäteen hän on ymmärtänyt, että hänellä on ollut tapana tarkastella itseään muiden kautta. Mitä muut ajattelivat ja halusivat hänen tekevän?

Kuka haluaisi tutustua eronneeseen äitiin, Karoliina mietti, kun hän kirjautui Tinderiin eronsa jälkeen.

Hän tunsi itsensä sinkkumarkkinoiden jämäksi. Viimeksi hän oli ollut vapaalla jalalla seitsemän vuotta sitten. Sen jälkeen hänestä oli tullut äiti.

– Äitiys karsi jyvät akanoista. Kaikki tapaamani miehet olivat fiksuja aikuisia ihmisiä.

Karoliina viihtyi kaksin tyttärensä kanssa. Ei ollut niin väliksi, löytyisikö ketään.

Kesällä 2016 hän törmäsi sattumalta kahvilajonossa Atte Pentikäiseen, joka tuntui heti sielunkumppanilta.

– Atte on hyväsydämisin ihminen, jonka tiedän. Hän auttaa muita ilman että tekee siitä numeroa.

Atte pelasi ammattijääkiekkoa Saksassa, joten he tutustuivat juttelemalla Skypessä joka ilta tuntikausia. Mies asui vielä Saksassa, kun he menivät kihloihin.

Keväällä 2018 Atte palasi Suomeen. Karoliina muutti tyttärensä kanssa Helsingistä hänen luokseen Tampereelle. Vajaat kaksi vuotta tapaamisesta juhlittiin häitä.

– Monen mielestä toimimme nopeasti. Minulta kysyttiin, tunnetteko edes toisianne. Mutta ei kukaan lähtisi tällaiseen prässiin, ellei olisi aivan varma toisesta.

Onnesta huolimatta kaikki ei silti ollut hyvin. Sairastelu jatkui.

Tulet hulluksi, jos alat vältellä ihmisjoukkoja, lääkäri sanoi Karoliinalle. Tämä suorastaan imuroi tauteja.

Hänellä saattoi olla kuusi poskiontelotulehdusta vuodessa. Korvatulehdus kesti neljä kuukautta, vaikka hän söi siihen neljä antibioottikuuria.

Karoliina parjasi itseään, ettei juonut tarpeeksi vihersmoothieita, ottanut D-vitamiinia tai käynyt lenkillä.

Syy löytyi lopulta vuosi sitten, kun Karoliinan astma oli mennyt niin pahaksi, ettei kotilääkitys purrut. Hän joutui ramppaamaan sairaalassa hengittämässä astmalääkettä kolmesti päivässä kuukauden ajan.

Verikokeesta kävi ilmi, että hän kärsii synnynnäisestä immuunipuutoksesta. Lektiini on proteiini, joka vaikuttaa vastustuskykyyn. Lektiinien puutteen vuoksi immuunijärjestelmä ei torju viruksia ja bakteereita tarpeeksi hyvin.

Sairastelu oli alkanut jo lapsuudessa, jolloin Karoliinalla todettiin astma. Nyt tutkitaan, kärsiikö hän hengitystieongelmista juuri lektiinivajeen eikä astman takia.

Tieto oli helpotus. Vika ei ollutkaan korvien välissä.

– Jouduin yhtenään soittamaan pomolle, etten pääse töihin. Oli hirveä syyllisyys siitä, että olin heikko.

Sairastelu harmittaa. Kun muilla flunssa on ohi parissa päivässä, Karoliina saattaa maata sen kourissa kolme viikkoa.

Immuunipuutoksen kanssa on vain elettävä. Karoliina pesee käsiään ja vaihtaa käsipyyhkeet puhtaisiin tiuhaan. Hän välttää lenkkeilyä kylmällä ilmalla, sillä se toi aina hengitystieinfektion.

Kun hän alkoi toipua burnoutista, oli taas ison päätöksen aika. Puolentoista kuukauden sairausloman jälkeen Karoliina irtisanoi itsensä opettajan työstä. Nyt hän keskittyy bloggaamiseen ja tekee yrityksille somemarkkinointia.

Työtaakan keventäminen näkyy terveydessä. Ärtyvä suoli on rauhoittunut eikä aiheuta enää ripulia ja oksentelua.

Tämä ei silti ole mikään kliseinen kertomus siitä, että mies tuli ja pelasti, Karoliina muistuttaa.

– Burnout on jättänyt jälkensä. Vaikka olen nyt tasapainossa, takapakkiakin tulee. Toipuminen on edelleen kesken.

Hän väsyy aiempaa herkemmin. Seitsemän tunnin yöuni ei riitä mihinkään. Jaksamista on tarkkailtava herkeämättä.

Onneksi Karoliina osaa jo kieltäytyä töistä. Jälkikäteen hän riemuitsee itsekseen: perhana, olipa munaa sanoa, ettei tämä sovi.

Yksi asia vaatii yhä opettelua. Herkkyys ei ole heikkous, Karoliina tietää sen nyt, mutta miten näyttää näitä puolia muille?

– Olin ennen tietoisesti pyristellyt sitä vastaan, että olisin jonkun toisen kanssa tiimi. Pidin itsestään selvänä sitä, että asioista oli selvittävä yksin. On ollut vaikea tajuta, että saan pyytää apua ja olla heikko.

Aluksi jo pelkällä sanallakin oli kurja klangi. Uusperhe kuulosti ”jotenkin ei-oikealta”.

– Olen vasta nyt tajunnut, että aikuinen ja vanhempi voi olla monella eri tavalla. Uusperheissäkin suukotellaan ja riidellään toppahousuista.

Aluksi hän oli jatkuvasti varpaillaan ja kiisi aina paikalle, kun isäpuolella ja tyttärellä tuli pienikin kina.

Karoliina oli kuitenkin syy siihen, että nämä ihmiset asuivat saman katon alla. Hän koki, että oli vastuussa puolison ja tyttären hioutumisesta yhteen.

– Atte on muistuttanut, ettei tämä kaadu siihen, että he välillä vääntävät sängyn petaamisesta.

Pikkuhiljaa miehelle ja tyttärelle on muodostunut ihan omat rituaalinsa. Päivällispöydässä he visailevat keskenään ja lyöttäytyvät yhteen kutittamaan Karoliinaa.

Kaksikon touhujen seuraaminen tekee Karoliinan onnelliseksi.

– Hämmästelen usein, että tuossa tuo mies vielä heiluu, vaikkei olisi pakko.

Lue myös: Bloggaaja Jenni Rotonen: "Selvisin masennuksesta"

Juttu on julkaistu Kauneus & Terveys -lehdessä 3/2019.