SOSIAALISESSA mediassa ja kahvipöydissä törmää nykyään tuon tuosta introverttiuden julistuksiin: ”Minä olen tällainen introvertti, joten kaipaan hiljaisuutta, keskittymisrauhaa ja aikaa ajatusten työstämiseen”.

Miksi juuri introverttiudesta puhutaan nyt niin paljon? Entä onko itsensä määritteleminen aina järkevää?

Työterveyspsykologi Heidi Luoman mukaan kyse ei välttämättä ole niinkään oman erityisyyden esiintuomisesta vaan yhteenkuuluvuuden tai ymmärryksen hakemisesta.

”Introverteista puhutaan paljon sosiaalisessa mediassa, ja samaan tapaan TikTok on täynnä puhetta ADHD- ja ADD-diagnooseista. Yhdistän tämän siihen, että kaikilla on luontainen tarve kuulua johonkin joukkoon, ja etenkin sosiaalisen median kautta voi löytää kaltaisiaan”, Luoma sanoo.

On hyvä, että introvertit nousevat ääneen. Heidän paikkansa nykykulttuurissa ei aina ole helppo, sanoo Luoma.

”Esimerkiksi sosiaalisen median kuvasto on sellaista, että kaikilla pitäisi olla hirveän isoja kaveriporukoita, joiden kanssa mennään ja reissataan. Introvertimmalle ihmiselle voi tulla olo, että hän on vääränlainen, sillä hän saattaa hyvin pärjätä muutamalla hyvällä ystävyyssuhteella.”

Työelämässäkin introvertilla voi olla hankalaa, jos häneltä odotetaan jatkuvasti uusien kontaktien luomista ja monessa mukana olemista.

Kun introvertit jakavat kokemuksiaan, yhä useampi saa vahvistusta sille, ettei ole yksin erilainen kuin kaikki muut.

JOS ITSEÄÄN tai muita määrittelee introvertiksi, määritelmä saattaa joskus mennä pieleen. Arkipuheessa introvertteihin nimittäin liitetään monenlaisia faktoja: milloin he vihaavat ryhmätöitä tai avokonttoreita, milloin megabileitä, peruttuja suunnitelmia, puhelimessa puhumista tai koiria.

Moni käsittääkin introversion, eli sisäänpäin kääntyneen persoonallisuuden piirteen, väärin. Usein se liitetään virheellisesti huonoihin sosiaalisiin taitoihin.

Ihmisen synnynnäiseen temperamenttiin lukeutuva ekstroversio kertoo siitä, miten ihminen reagoi uusiin ja yllättäviin asioihin. Jos ekstroversiota on paljon, niitä janoaa. Tämän vuoksi ekstrovertti mieluusti hakeutuu uusien ihmisten seuraan. Jos taas ekstroversiota on vähän, jännitystä ja riskejä karttaa. Näin introvertille voi riittää muutamakin tuttu ja turvallinen kaveri.

”Hyvin harva myöskään on introvertin oppikirjaesimerkki. Temperamenttipiirteet ovat janoja, ja yleensä ihmiset sijoittuvat niiden suhteen johonkin ääripäiden välille.”

Pelkkä matala ekstroversio ei myöskään määrittele sitä, millainen on. Muut temperamenttipiirteet ja niiden ympärille rakentunut persoonallisuus vaikuttavat esimerkiksi siihen, miten herkästi kokee stressiä tai ahdistusta uusista asioista. Piirteiden yhdistelmä ratkaisee.

”Moni myös sekoittaa introversion sosiaalisten tilanteiden ahdistukseen, joka on psyykkinen häiriö. Jos muiden ihmisten takia ei voi mennä kauppaan tai bussiin, ei kyse ole introversiosta. Siihen ei liity se, että vihaa kaikkia muita ihmisiä.”

OMAN PERSOONALLISUUDEN tutkimisesta ja määrittelystä voi olla paljon iloa. Kun lähtökohtiaan ymmärtää paremmin, voi saada selkoa siihen, miksi kokee asioita tietyllä tavalla. Tämä voi auttaa jäsentämään ja myös säätelemään reaktioitaan.

Kun ymmärtää, millaisista asioista saa energiaa tai mistä nauttii, voi pyrkiä näitä kohti. Vastaavasti: jos hoksaa, mistä kuormittuu, rasitusta voi koittaa keventää ja myös palautumiseen kiinnittää tietoisemmin huomiota. Moni introvertti on esimerkiksi huomannut, että small talk, juhlat tai työpäivä ihmisten keskellä uuvuttavat, ja koti-­ilta hiljaisuudessa sen sijaan palauttaa.

Parhaassa tapauksessa itseymmärrys johtaa itsemyötätuntoon, eikä itseään enää tarvitse soimata siitä, ettei veny kaikkeen mihin joku muu.

Introverttiuteen, tai muihinkaan persoonallisuuden määritelmiin ei kuitenkaan kannata lukittautua liiaksi, Luoma muistuttaa.

”On iso väärinkäsitys, että ihmisen voisi määritellä yhdenlaiseksi, yli kaikkien tilanteiden ja elämänhetkien. Aina voi olla tilanteita, joissa joku ei ole vahvimmillaan. Pienetkin asiat voivat kuitenkin muuttaa asetelmaa niin, että tilanteessa pärjää hienosti.”

Jos vaikka määrittelee itsensä epävarmaksi sosiaalisissa tilanteissa eikä siksi vie itseään sellaisiin, ei välttämättä pääse osoittamaan itselleen, että niissä voi joskus myös onnistua. Samalla voi estää itseltään mahdollisuuksia uuden oppimiseen ja kokemiseen.

Sekin kannattaa muistaa, että ekstroversio tai introversio kuvaavat vain ihmisen reaktiotaipumusta. Se, miten ensireaktionsa pohjalta käyttäytyy, on tahdonalaista. Siksi introverttius ei käy ehkä syyksi vetäytyä luokkakokouksesta tai ideointisessiosta?

”Ymmärsin olevani introvertti yläaste­ikäisenä, kun aloin vertailla itseäni muihin ja hävetä erilaisuuttani. Ihailin muiden sanavalmiutta suuresti. Vedin päivittäin roolia, jotta en jäisi porukasta. Se oli jo silloin todella uuvuttavaa.

Teen sitä edelleen: yritän kovasti olla ulospäinsuuntautunut työelämässä, sillä koen, että sitä vaaditaan. Toki kotona perheeni kanssa roolin voi tiputtaa. Uuvun sosiaalisuudesta niin paljon, että aivan tavallinen tuttavien kyläily vaatii päivien palautumisen. Jos olen valmiiksi käyttänyt sosiaalisen akkuni, tuntuu, että small talk on kidutusta.

Olen myös herkkä ja empaattinen, ja koen asiat vahvasti. Minulla on kyky lukea ihmisiä ja tunnetiloja pienistäkin vivahteista. Nämä ovat introverttiuden hyvä puoli. Hassua oikeastaan, että syvästi introvertti voi sanoa olevansa hyvä ihmistuntija. On vaikea olla vetäytyvä, herkkä introvertti maailmassa, jossa hyviä sosiaalisia taitoja ja kiinnostusta muihin ihmisiin arvostetaan enemmän.” - Monica, 33

”Olen sosiaalinen, energinen ihminen, joka mielellään ja helposti ottaa ohjat käsiin ja vetää projekteja. Siksi esimerkiksi töissä minut laitetaan ekstroverttien kategoriaan. Oikeasti olen introvertti, joka tarvitsee paljon omaa aikaa, jotta palaudun kaikesta sosialisoinnista. Eli: introvertit eivät ole vain ujoja tyyppejä jossain nurkassa, joita tuskin huomaa.” - Iina, 36

”Viihdyn yksin. Teen mielelläni etätöitä, ja harrastan asioita, joita voin tehdä yksin: urheilen, maalaan, luen. Isommat yleisötapahtumat, kuten festarit kierrän kaukaa. En myöskään pidä juhlista, joissa on paljon vieraita ihmisiä.

Olen siis klassinen introvertti, ja en usko, että introvertiksi ’identifioituminen’ on tuonut mitään kielteistä elämääni – ehkä ennemminkin ’luvan jomoilla’ (joy of missing out). Nuorempana pakotin itseni menoihin mukaan, mutta nykyään olen sallivampi itseäni kohtaan: bilettämisen sijaan on ihan ok käpertyä sohvan nurkkaan.

Joskus introverttius myös kääntyy itseään vastaan. Jokainen tarvitsee muiden seuraa ja apua, ja tämän olen joskus unohtanut ja koittanut turhaan pärjätä yksin.” - Katariina, 31

Juttu on julkaistu Trendissä 6/2023.