Pauliina Vanhatalo

Ammatti: kirjailija

Asuinpaikka: Raahe

Perhe: puoliso sekä 7- ja 11-vuotiaat lapset

Harrastukset: aikido, kirjoittaminen ja lukeminen

Värittömyys velloo Raahen edustalla. Meri on tyyni ja harmaa. Lehdet ovat tippuneet puista, ja ruoho valmistautuu talveen lakastumalla.

Aamun tunteina vanhan puutalon ikkunoista kajastaa valkoinen valo: kirkasvalolamppu, joka kamppailee pimeyttä vastaan.

Talven lähestyminen saa kirjailija Pauliina Vanhatalon, 38, huokaamaan. Se tarkoittaa, että kaamosmasennus alkaa taas.

– Marraskuussa ikävistä tunnetiloista tulee raskaampia ja pysyvämpiä. Jossain vaiheessa väsyn. Siitä alkaa masennus ja toivottomuus. Tuntuu, ettei mistään tule mitään.

Kaamosmasennus on sairaus, jonka oireet ilmenevät syksyisin ja jatkuvat kevääseen. Tämä toistuu säännöllisesti useana vuonna.

Noin prosentti suomalaisista aikuisista kärsii siitä. Sairastua voi myös alueilla, joilla ei ole varsinaista kaamosta.

Kaamoksessa aurinko ei nouse horisontin yläpuolelle. Raahessa aurinko kipuaa taivaalle koko talven, mutta päivän pituus on lyhimmillään alle neljä tuntia.

Kaamosmasennuksen lievempi muoto on kaamosrasitus. Se vaikuttaa monen elämään.Tutkimuksen mukaan 85 prosenttia yli 30-vuotiaista kertoo, että vuodenajat vaikuttavat käyttäytymiseen.

Ilmiö on yleisempi naisilla: viidennes kärsii kaamoksen aiheuttamista oireista. Miehillä vastaava osuus on 12 prosenttia. Sukupuolten välinen ero saattaa johtua osittain siitä, että miehet hakevat oireisiin harvemmin apua.

Muutamalla prosentilla oireet vaativat hoitoa.

Ärtymys on tavallista kaamosmasennuksen alkuvaiheessa. Masentunut haluaa vetäytyä omiin oloihinsa.

– Silloin ei tule niin helposti riitoja muiden kanssa. Vaikka ihminen haluaisi toimia toisin, paha olo aiheuttaa oireita, kertoo tutkimusprofessori Timo Partonen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.

Kaamosmasennukselle on tyypillistä väsymys. Oireisiin kuuluu myös muulle masennukselle epätavallisempia piirteitä: ruokahalu kasvaa ja unen tarve lisääntyy. Valoa kaipaava elimistö hakee niistä virkistystä.

Pauliina Vanhatalo on huomannut, että makeaa tekee enemmän mieli. Voimakkaampia ovat kuitenkin voimattomuuden, ahdistuksen ja turhuuden tunteet.

Lähipiiri huomaa masennuksen usein ensimmäisenä.

– Mitä vakavammasta oireilusta on kyse, sitä todennäköisemmin huono olo heijastuu myös ympäristöön, Partonen sanoo.

Nykykäsityksen mukaan periytyvät tekijät altistavat sairaudelle. Sen takana ei ole yksittäistä geeniä, vaan altistumiseen tarvitaan useita eri tekijöitä.

Niitä ovat esimerkiksi muutokset mieli alaan vaikuttavan serotoniinin ja keskittymistä parantavan toimintahormonin dopamiinin tuotannossa.

Yksi syy väsymykseen on melatoniinin eli pimeähormonin lisääntyminen elimistössä.

Käpyrauhasen tuottamaa melatoniinia erittyy enemmän talvella, kun on pimeää. Kaamosmasentuneilla sitä syntyy erityisen paljon.

Melatoniini laskee vireyttä. Se madaltaa ruumiinlämpöä, jolloin nukahtaminen on iltaisin helpompaa. Normaalisti tuotanto hidastuu aamulla, mikä puolestaan helpottaa heräämistä.

Kaamosmasentuneella elimistön kello tikittää epätahdissa.

Melatoniinia erittyy tavallista myöhemmin, mikä voi näkyä aamu-unisuutena. Lisäksi hormonin pitoisuus verenkierrossa nousee iltapäivisin. Silloin kaamosväsymyksen oireet ovat yleensä pahimmillaan.

– Melatoniini ilmentää elimistössä biologista yötä. Kaamosmasentuneilla biologinen yö on pidempi kuin muilla, Partonen sanoo.

Kaamosmasennusta ja -rasitusta kannattaa hoitaa. Suurin osa pystyy lievittämään oireita ilman lääkkeitä.

Paras apu on kirkasvalo. Sillä pyritään ajastamaan epätahdissa käyvä elimistö uudelleen ja vaikuttamaan melatoniinin syntyyn.

Hoidossa käytetään yli 2 500 luksin kirkas valolamppua. Valohoito on tarpeen, sillä pilvisenä ja lumettomana talvipäivänä luonnonvalon voimakkuus voi pudota alle 800 luksin.

Kirkasvalohoito vaikuttaa silmien kautta. Se tehoaa noin kahdeksalla kymmenestä.

Pauliina Vanhatalo on saanut apua myös muista keinoista.

Kun talvipäivän harmaa valo voimistuu, talo Raahessa hiljenee. Lapset lähtevät kouluun, ja mies alkaa remontoida päärakennusta.

Pauliina kiinnittää lapinkoira Rokun valjaisiin hihnan. Hänelle luonnossa liikkuminen on tapa hyväksyä kaamoksen lähestyminen. Hän kulkee koiran kanssa ja seuraa merkkejä talven tulosta.

Kävelylenkki päättyy tuuliselle merenrannalle, jossa on avantouimarien mökki. Pauliina vaihtaa ylleen uimapuvun ja neopreenistä valmistetut hanskat ja -tossut.

Laiturin päästä hän laskeutuu hyiseen mereen. Kylmä vesi tehoaa hänellä kaamosmasennukseen kirkasvaloakin paremmin.

– Sydän pamppailee ja on vaikea saada henkeä. Avantouinti on keholle täydellinen sokki. Jos ei ole siihen mennessä ollut hereillä, meressä herää ihan varmasti.

Pauliinasta tuntuu, että masentuneena hän elää omissa ajatuksissaan. Avantouinti havahduttaa tästä.

Kaamosoireita helpottavat myös säännöllinen liikunta ja ulkoilu sekä iloa tuottavien asioiden tekeminen. Lisäksi Pauliina matkustaa viikoksi tai kahdeksi Espanjaan joka talvi.

Pauliin Vanhatalon kaamosmasennus päättyy yleensä helmikuussa. Kun kevät koitti vuonna 2014, alakulo ei väistynytkään.

Pauliina meni lääkäriin ja tarttui kynään. Hän alkoi kirjoittaa muistiinpanoja. Jonkin aikaa hän merkitsi taulukkoon tekemänsä asiat ja päivittäisen mielialansa.

Muistiinpanojen pohjalta syntyi omaelämäkerrallinen kirja Keskivaikea vuosi.

Siinä Pauliina kuvaa sairastumisen vaiheita ja etsii masennukseen ratkaisua muun muassa lääkkeistä, kirkasvalosta ja kirjoittamisesta.

Timo Partosen mukaan ei ole tyypillistä, että kaamosmasennus jatkuu keväällä, kun talvi päättyy. Kaamos masentuneella voi kuitenkin olla samaan aikaan vuodenajasta riippumaton masennus.

Kun on väsynyt ja masentunut, voi olla raskasta etsiä ja kokeilla itselle toimivia hoitokeinoja. Samalla saattaa tuntea painetta elää täsmälleen suositusten mukaan.

Pauliina Vanhatalokin on pohtinut, milloin parantumisesta tulee suorittamista ja masennuksesta kokopäivätyö.

– Ihminen saattaa erehtyä ajattelemaan, että kaamosmasennus onkin omaa syytä, kun ei ole tehnyt tätä ja tätä ennalta ehkäisevää ja lievittävää toimenpidettä.

Pauliina pystyy kirjoittamaan kaamosmasennuksesta huolimatta. Talvisin hän on kuitenkin epävarmempi teksteistään.

Hän yrittää muistuttaa itseään, ettei kukaan voi elää täydellisesti vuorokauden ympäri.

– Osa päivistä vain lusitaan. Kaamosmasennus on sen sietämistä, että elämä on jonkin aikaa tällaista.

Tutkimusten mukaan lähes 20 prosenttia kaamosmasentuneista paranee.

Pauliina Vanhatalo ei usko, että kaikille sopivaa parannuskeinoa keksitään lähivuosina. Hän luottaa silti, että omat talvet helpottuvat. Kun lapset kasvavat, hän suunnittelee talvehtimista etelämpänä.

Pauliina on joutunut hyväksymään, että vuoden aikana hänessä elää kaksi ihmistä. Kevään tullen hän palaa siihen minään, joka on miellyttävämpää seuraa. Silloin mieskin huomaa, että puoliso on alkanut taas hymyillä.

– Huomaan masennuksen parhaiten sen poissaolosta. Yhtäkkiä ei tarvitsekaan yrittää ponnistella, että jaksaisi. Sitä vain elää.

Lähteet: Käypä hoito -suositus, Terveys 2000 -tutkimus, Timo Partonen: Kaamoksesta kesään (2002), European Psychiatry (2016) ja Norman E. Rosenthal: Winter Blues (2006)