”HARRASTIN SEKSIÄ KUMPPANIN KANSSA viimeksi kaksi vuotta sitten. Olen ollut pari vuotta sinkku, eivätkä yhden illan jutut ole minua varten, vaikka niitä nuorena kokeilinkin.

Vaikka olen äärettömän seksuaalinen, turvallisuuden tunne ajaa minulla seksin tarpeen yli. Ilman kunnon tunteita en riisu housujani, eikä vieraan ihmisen luokse lähteminen ole minulle mukava ajatus.

Se ei tarkoita, että seksielämäni olisi huonoa: olen kaunis nainen, ja nautin seksistä itseni kanssa paljon.

Minulle sinkkuus on ollut antoisaa itsetutkiskelun aikaa. Mutta kun seuraavan kerran kohtaan seurustelukumppanin, jonka kanssa saan toteuttaa täyttä seksuaalisuuttani, siitä tulee ihanaa!

SEKSUAALISUUTEENI vaikuttaa krooninen kipu. Selkäkipuni alkoivat jo kymmenen vuotta sitten. Minulle tehtiin leik­kaus, jossa tapahtui virhe. Toinen jalkani halvaantui ajoittain kokonaan ja kova, sähkömäinen kipu juoksi pakarasta jalkapohjaan saakka.

Korjausleikkaus paransi tilannetta, mutta kivut jäivät. Syön niihin päivittäin lääkkeitä, eikä selkäni tule koskaan olemaan normaali.

Kivuista tuli minulle ensin suuri pelko. Mitä, jos en jaksaisikaan rakastella kumppanini kanssa tänään? Mitä, jos kipukohtaus iskisi kesken seksin tai en pystyisikään teknisesti johonkin, mitä kumppani toivoi? Joskus niin kävikin. Nolostelin, jos mies tahtoi ottaa minut takaapäin ja pyllyni ei noussut tarpeeksi.

Elämän ei kuitenkaan tarvitse olla pornoelokuvaa. Kaikki ei aina suju sängyssä suit sait sukkelaan, eikä se haittaa mitään. Puhumme liian harvoin siitä, että seksi saa olla myös hauskaa ja inhimillistä.

Yhtä tärkeää on puhua sen vaikeista puolista. Selkävaivojeni takia vartaloni on muuttunut paljon. Paino on noussut ja laskenut vuorotellen. Vatsassani on raskausarpia ja selässä pitkä leikkausarpi.

Kerran kun päästin uuden kumppanin iholleni, hän huudahti arven nähtyään spontaanisti: ’hyi helvetti’.

Arpi koristaa yhä selkääni, mutta se sai rinnalleen haavan, jota ei voi nähdä silmillä: torjumisen pelon.

EDES LÄHIMMÄT YSTÄVÄNI eivät ymmärrä, millaista arki on kroonisen kivun kanssa. Siksi olen kokenut, että jos puhun kokemuksestani ääneen, jaan samalla tietoa ja tarjoan vertaistukea sitä tarvitseville. Minulle on suotu kova ja kuuluva ääni, jota tahdon käyttää.

Ymmärrän ihan hyvin, että seksistä puhuminen on jännittävää, eikä se ole kenenkään velvollisuus.

Saan somessa yksityisviestein paljon kiittävää palautetta avoimuudestani.

Aina pelkkä vertaistuki ei riitä. Minä olen hyödyntänyt omien pulmieni käsittelyyn niin ystäviä kuin terapeutin apua. He ovat tuntuneet pelastukselta.

Terapiaan hakeutuminen ei vaadi kamalia traumoja vaan tekee hyvää kenelle tahansa. Auttavaan käteen on lupa tarttua, sillä jokainen tarvitsee turvallisen ihmisen, jolle puhua peloistaan. Ne eivät katoa käsittelemättä.

Lue myös: Kannattiko vuosien terapia? Sanna haki apua uupumukseen, Anna masennukseen, ja nyt he kertovat kokemuksistaan

LAPSUUDENPERHEESSÄNI ei puhuttu seksistä. Nuorena koulusta ja mediasta omaksuttu seksuaalikasvatus taas vahvisti kuvaa naisista seksiobjekteina. Luulin, että naisen tehtävä oli ennen kaikkea varmistaa miehelle nautinnon huippu.

Nyt haluan puhua sen puolesta, että mekin voimme antautua nautinnolle. Olemme ansainneet sen.

Minulle olennaisinta on ollut hyväksyä, että seksi on minulle syvällinen kokemus ja kaukana orgasmikeskeisestä jyystämisestä.

Vaikka orgasmi voi olla kipukroonikolle paras mahdollinen kivunlievittäjä, tuleminen ei saa olla hyvän seksin mittari. Ihana seksi voi yhtä hyvin olla myös silittämistä ja silmiin katsomista.”

Juttu on julkaistu Trendissä 5/21.