
Joulu on huuto kauppatalo Bukowskin maajohtaja Saara Wörlundille sydämen asia. Perheen kodissa Kauniaisissa juhlaa valmistellaan pitkään ja hartaasti.
Jouluinto on periytynyt myös tyttärille Wilhelminalle ja Wavalle. Perheen isä Alexander Wörlund antaa naisten rakentaa joulun ja kodin sisustuksen kaikessa rauhassa.
Muutto Helsingin Eirasta Kauniaisiin muutama vuosi sitten tuntui Saarasta aluksi vieraalta ajatukselta, mutta ajan myötä päätös osoittautui oikeaksi.
”Olisiko korona-aikana voinut olla parempaa asuinympäristöä? Meillä on iso piha, ja lasten koulut ja kaverit ovat lähellä. Ruuhkia tai valtavia ihmismassoja ei täällä ole”, Saara toteaa.
Perheen nykyinen asunto oli Alexanderin lapsuudenkoti.
”En kokenut erityisiä tunnekuohuja tänne muuttaessamme. Aika oli otollinen, ja olemme tehneet kodista omannäköisemme. Remontoimme pintoja ja teimme muutoksia huone- järjestykseen”, sijoitusalalla toimiva Alexander kertoo.
Talon valmistumisvuosi 1947 inspiroi sisustamista.
”Talon henki vaikutti sisustus- ratkaisuihini. Halusin tuoda mukaan sen rakennusvuosien elementtejä”, Saara kertoo.
Hän on suosinut aina käytettyjä ja kierrätettyjä tavaroita, mutta vasta työ antiikkihuutokaupassa sai hänet ymmärtämään, kuinka paljon kauniita esineitä maailmassa onkaan.
”Oivalsin myös, miten vanha esine voi saada ihanan elämän uudessa ympäristössä.”
Pölynimuri on ihan hyvä joululahja
Wörlundien perheessä on joulun alla tapana järjestää suuret illalliset ystävien kesken. Silloin keittiön ruokapöytä kannetaan olohuoneeseen 1930-luvun ruokasalinkaluston jatkeeksi.
Aattoa vietetään perinteitä kunnioittaen. Riisipuuro, joulurauhanjulistus ja kauniit juhlavaatteet luovat tunnelmaa.
”Aikuisten kesken hankimme vain yhden lahjan jokaiselle ja seuraamme tarkasti lahjojen avaamista.”
Pariskunta ei harrasta romanttisia lahjoja.
”Pölynimuri on ihan hyvä, jos sille on tarvetta”, Saara ja Alexander sanovat.
”Meillä on takanamme viisitoista vuotta yhteisiä jouluja, ensin ilman lapsia ja nyt perheenä. Keskiössä joulunvietossamme on läpi vuosien ollut hyvä ruoka”, Saara kertoo.
Jouluaattona perheen vapaa-ajankotiin Paraisille saattaa kokoontua jopa 25 henkeä ja neljä sukupolvea.
”Joulupöytäämme ovat tervetulleita niin sukulaiset, sukulaisten sukulaiset kuin ystävät.”
Kauneus on makuasia
Bukowskin maajohtaja Saara Wörlund oli huutokauppatalon asiakas jo ennen kuin osasi edes kuvitella olevansa joskus yrityksen johdossa.
”Juuri mikään esine kotonamme ei ole hankittu uutena. Olen erityisen kiinnostunut suomalaisten naismaalareiden ja -muotoilijoiden töistä.”
Saaran mukaan ihmiset viestivät nykyisin taidehankinnoillaan omasta persoonastaan, mutta hän toivoisi enemmänkin rohkeutta yhdistää klassista ja modernia tyyliä sisustuksessa.
”Taidehankinnan ei tarvitse olla loppuelämän asia. Työt voi myydä edelleen, jos tekee mieli muutosta.”
Omassa kodissaan Saara elää kuten puhuu. Huonekalut edustavat useita vuosikymmeniä, ja ensimmäiseen yhteisen kotiin hankittu kanvastaulu on saanut viereensä Patricia Karlssonin vuonna 2014 toteuttaman työn. Lehtisaaret-taulussa kuvatut kaksi tyttöä puhuttelivat Saaraa hänen omien tyttäriensä syntymien jälkeen.
Ruokailuryhmän toisella puolella siirrytään sujuvasti 1800-luvun maalareiden maailmaan.
”Juuri nyt en haaveile kenenkään tietyn taiteilijan tai muotoilijan töistä, vaan minuun vetoaa enemmän yksittäisen esineen kauneus – ja sehän on aina katsojan silmässä. Olen välillä hyvin spontaani hankinnoissani ja sisustuksen muuttamisessa.”
Bukowski täytti 150 vuotta
Liike-elämän osaaminen ja kauppatieteellinen koulutus ovat voimavara Saaran nykyisessä tehtävässä, mutta samalla hän nauttii täysin siemauksin arjestaan taidealan ammattilaisten keskellä.
”Tämä on mahtavaa työtä, kun pääsen näköalapaikalta katsomaan asiantuntijoiden intoa ja osaamista.”
Ruotsalaisomisteisen Bukowskin perustamisesta on kulunut yli 150 vuotta. Moderni huutokauppatalo toimii myös verkossa, sen nettisivujen ja sovelluksen avulla voi seurata omia suosikkitaiteilijoitaan ja muita kiinnostuksen kohteitaan. Ne muistuttavat myös huutokauppojen lähestymisestä.
”Nykyisin esine on myynnissä huutokaupassa vain keskimäärin viikon verran, ja päivittäin tarjolla on satoja tuotteita”, Saara Wörlund kertoo.
”Koska kyse on aina käytetystä esineestä, on tärkeää tutustua lisätietoihin jokaisen tuotteen kohdalla. Tätä päivää ovat myös teemahuutokaupat sekä laadukkaan sosiaalisen median tuottaminen. Kauniista esineistä pääsee nauttimaan esimerkiksi Instagram-tilimme kautta.”
Lasten valtakunta
Kodin toisen kerroksen tunnelmaa sävyttävät lapset. Kun Wilhelmina aloitti koulun, tytöt saivat omat huoneet aiemmin jakamiensa yhteisten makuu- ja leikkitilojen sijaan. Wilhelmina toivoi samalla runsaasti tilaa legoilleen ja Wavan huoneeseen tuli hylly iltasatukirjoille.
Yläkertaan on myös rakentunut koko seinän peittävä kuvakollaasi tyttöjen vaiheista. Pääosin kuvat ovat perheen itse ottamia, mutta kokonaisuudesta löytyy myös valokuvaaja Benjamin Ilmonin kuva.
Tytöt sisustavat kauteen sopivan joulutunnelman myös nukkekoteihinsa. Pian onkin aika siirtyä alakertaan nostamaan joulutähti kuusen latvaan.