”Bonzo on yhdeksänvuotias englanninbulldoggi. Käymme ulkona kolme neljä kertaa päivässä. Bonzo on erittäin itsepäinen. Meillä on kolme eri lenkkiä, jotka sopivat sille. Jos yritän muita reittejä, se heittäytyy selälleen.

Joskus Bonzo saattaa äkkiä pysähtyä kymmeneksi minuutiksi miettimään maailmanmenoa. En viitsi aina kiskoa sitä eteenpäin. Varsinkin, jos on hyvä ilma, istumme kalliolla ja katselemme maisemia.

Aamuisin Bonzoa saa kiskoa ulos. Se ei suinkaan herätä seitsemältä.

Minulla ei ole koskaan aiemmin ollut koiraa, eikä varmaan tule tämän jälkeen. Koira sitoo niin paljon. Nyt kun olen jättänyt päivätyöt, suunnittelen matkustavani etelään muutamaksi kuukaudeksi vuodessa. Se ei koiran kanssa onnistu.

Englanninbulldogit ovat hyvin itsenäisiä, eivätkä ne halua miellyttää. Kuitenkin ne ovat luonteeltaan aika kilttejä.

Olen sanonut Bonzoa sumopainijaksi. Vaikka se on raskasrakenteinen, se kipittää vielä aika kettärästi.

Koira on vähään tyytyväinen ja se elää tässä ja nyt. Se tuo säännöllisyyttä elämään. Ehkä myös omaan napaan tuijottaminen karisee vähän pois, kun on pakko ajatella koiran hyvinvointia ja terveyttä.

Meillä on korkeintaan kaksi vuotta jäljellä. Nyt on viimeinen tai toiseksi viimeinen kesä edessä. Tulee kummallinen fiilis, kun ajattelen, että kohta tämä loppuu. Mietin, täytyykö sitten muuttaa muualle, viitsinkö näissä maisemissa enää kävellä, kun koko ajan tulee Bonzo mieleen. Koira elää onneksi viimeiseen asti täysillä.”

Kuvat ja video: Kirsi Tuura

Lue koko juttu Eevan numerosta 6/2017.