Tupakkaa paloi puolitoista askia päivässä. Joonas Nordman nojaili tupakkahuoneen kellertevään seinään ja veti keuhkot täyteen savua. Elettiin kesää 2008. Joonas oli aloittanut kesätyönsä uutistoimittajana Iltalehden toimituksessa Helsingin Kluuvissa.

Keho kaipasi säännöllistä nikotiiniannosta – ja tupakkahuoneessa käytiin toimituksen kiinnostavimmat keskustelut.

”Muistan lämmöllä tasa-arvon ilmapiiriä, joka röökikopissa vallitsi. Ei ollut väliä sillä, olitko kesätoimittaja, emeritustoimittaja vai pomo. Olimme kuin yhtä perhettä.”

Kesätoimittajan pesti venyi neljän vuoden mittaiseksi. Viimeiset pari vuotta Joonas työskenteli myös uutispäällikkönä. Samaan aikaan hän yritti käynnistellä stand up -koomikon uraansa ja haaveili näyttelijän töistä.

”Joskus on hyvä tehdä jotain ihan muuta, kuin mitä oli suunnitellut. Harharetket tekevät hyvää. Joku muuttaa ulkomaille tai viettää vuosia kotona lapsen kanssa. Minun sivupolkuni vei toimittajaksi.”

Vuodet uutisten parissa avasivat ikkunan uudenlaiseen maailmaan. Työ oli jännittävää, yllättävää, hauskaa ja raadollistakin.

”Ensimmäisenä kesänäni hankin erään uutispäällikön kunnioituksen sillä, että olin juttukeikalla onnettomuuspaikalla, jossa oli menehtynyt nuori. Jutut kirjoitettiin kunnioittavaan sävyyn, mutta otsikot olivat iltapäivälehtimäisen rajuja. Olisi vaatinut varmaan tiettyä kyynisyyttä, jotta työtä olisi jaksanut pidemmän päälle.”

Toimituksessa elettiin yhä ”mennyttä aikaa”. Alkoholia kului, ja työpäivän jälkeen suunnattiin usein alakerran kuppilaan. Vitsailussa ei ollut nykypäivän suodattimia.

”Yhteishenki oli todella hyvä, vaikka jutut olivatkin roiseja.”

Parasta harharetkessä olivat ihmiset, omintakeiset ja uskomattomat persoonat.

”Sain elinikäisiä ystäviä. Kun lopetin toimittajan työt ja lähdin tavoittelemaan unelmaani näyttelijänä, minuun suhtauduttiin todella kannustavasti.”

Pori on Joonaksen lapsuuden maisema. Perhe palasi sinne seitsemän Keski-Suomessa vietetyn vuoden jälkeen, kun Joonas oli kahdeksanvuotias. Äiti työskenteli optikkona, isä diplomi-insinöörinä. Viisihenkinen perhe – Joonaksella on kaksi pikkuveljeä – eli tavallista keskiluokkaista elämää.

Rivitaloasunto oli vaihtunut vuosien varrella omakotitaloon ja muovimatto parkettiin.

”Työ oli vanhemmilleni tärkeä osa heidän identiteettiään. Saman olen omaksunut itsekin. Vanhempani arvostivat myös yritteliäisyyttä.”

Joonas oli jo ala-asteikäisenä sanavalmis koomikko, joka imitoi mielellään. Hän rakasti kuunnella aikuisten juttuja ja etsiä sukulaisista maneereita, joita esitti peilin edessä.

Yksitoistavuotiaana aloitettu teatteriharrastus oli käännekohta. Samasta porukasta löytyivät parhaat lapsuuden ystävät. Ryhmän ilmapiiri oli avarakatseinen ja suvaitsevainen.

”Se oli poikkeuksellinen porukka, jossa oli ihmisiä erilaisista lähtökohdista. Kaikki olivat kokeneet jonkinlaista ulkopuolisuudentunnetta muissa yhteisöissä.”

Joonas muistaa teatteriharrastuksen tasa-arvoisena.

”En olisi osannut lapsena sanoa, minkälainen sosioekonominen tausta itse kullakin oli. Siivoojan ja toimitusjohtajan lapset harrastivat yhdessä. Se oli hienoa.”

Esiintymistä rakastava vitsiniekka oli myös pedantti ja stressasi joskus liikaa koulusta ja suoriutumisesta kaikessa ylipäänsä.

”Olisin ehkä voinut ottaa vähän rennommin ja nauttia enemmän elämästä. Murehdin välillä ihan turhaan.”

Joonas teki jo teini-ikäisenä kolme- ja viisi- vuotissuunnitelmia. Hänellä oli visio siitä, mitä hän haluaa elämässään saavuttaa.

”Moni asia on mennyt, kuten kaavailin, mutta kaikkea en tietenkään osannut käsikirjoittaa.”

Opiskelupaikan saaminen ei mennyt suunnitelmien mukaan. Joonas Nordman haki kahtena vuonna teatterialan opintoihin, sekä Helsinkiin että Tampereelle, mutta ei päässyt sisään. Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitoksen pääsykokeissa hänelle sanottiin, että kannattaisi unohtaa koko ala.

”Lähdin itkien kotiin. Se oli rankka pettymys.”

Joonas päätti löytää alalle toisen tien.

”Joskus pettymykset ovat siunauksia. Olisin varmasti kasvanut monipuolisemmaksi näyttelijäksi viiden vuoden yliopisto-opinnoissa, mutta toisaalta nyt sain löytää vapaasti oman polkuni taiteilijana. Nykyään olen kiitollinen siitä, että kävi juuri näin.”

Oman polun löytäminen vaati sitkeyttä. Synkimpänä jaksona Joonas muistaa vaiheen, jolloin hän eli ystävänsä yksiössä muuttolaatikoiden keskellä, teki toimittajan töitä, eikä koomikon ura tuntunut lähtevän millään lentoon.

Vuonna 2009 Joonas voitti stand up -koomikoille järjestetyn kilpailun. Voitto tutustutti hänet alan tekijöihin ja avasi portit viihteen maailmaan. Sen jälkeen kaikki tapahtui nopeasti.

Nyt Joonas, 36, on ehtinyt olla Suomen suosituimmissa viihdesarjoissa niin näyttelijänä, käsikirjoittajana kuin ohjaajana. Vuonna 2014 hän voitti Putouksen sketsihahmokilpailun Salme Pasina, porilaisena ”liitto-oravana”. Maaliskuussa kaksi vuotta sitten Joonas alkoi isännöidä omaa talk show -ohjelmaansa.

Joonas Nordman elää onnellista elämänvaihetta. On unelmien työ, hyviä ihmissuhteita ja vapautta.

”Välillä mietin, edustanko juuri sitä sukupolvea, joka haluaa jatkaa ikuista nuoruutta. Lähestyn neljääkymmentä, mutta elän monin tavoin samalla tavalla kuin parikymppisenä.”

Joonas peilaa toisinaan itseään isoisäänsä.Tällä oli Joonaksen ikäisenä neljä lasta, joista vanhin oli 14-vuotias.

”Pappani eli kolmekymppisenä täysin toisenlaista arkea. Ei hän voinut heittäytyä keskellä päivää sohvalle makaamaan ja syömään litraa jäätelöä, jos huvitti. Minä voin.”

Joonas on opetellut päästämään irti ajatuksesta, että elämän tulisi mennä tiettyä latua.

”Tietenkin ajattelin nuorempana, että minulla olisi tämän ikäisenä jo oma perhe. Elämä on kuitenkin mennyt toisin. Korona-aikana, kun vietin paljon aikaa yksin, aloin maalata mielessäni kuvitelmia lapsiarjesta. Kun maailma taas avautui, oman perheen kaipuu väistyi.”

Juuri nyt on hyvä näin. Joonas tuntee elävänsä vahvasti omansa näköistä elämää.

”On ihanaa, että nykyään meillä on vapaus valita. Enää ei tulla kyselemään, oletko löytänyt sen oikean ja alkaako pian kuulua pienten jalkojen tepsutusta. Isovanhempieni sukupolvi ei voinut miettiä, miten he haluaisivat toteuttaa itseään, koska normit olivat hyvin ahtaat.”

Joskus Joonas miettii, toivoisivatko hänen vanhempansa lapsenlapsia. Hän kuitenkin pysäyttää ajatuskelan alkuunsa.

”Elämässä menee helposti vikaan, jos alkaa täyttää muiden toiveita tai odotuksia. Parasta olisi, kun osaisi seurata uskollisesti omaa polkuaan ottamatta paineita toisten ratkaisuista.”

Vuosien kuluminen ei tunnu pahalta, päinvastoin.

”Minulla on rento olo. Jos pääkoppani pysyy muuten kasassa, uskon, että minusta tulee onnellinen ja tasapainoinen nelikymppinen.”

Ikä on tuonut mukanaan itsevarmuutta. Joonas tunnistaa omat kykynsä ja toisaalta myös tietää, mihin hänestä ei ole.

”Ajatus siitä, että pystyisin yksin mihin tahansa, on karissut. Tarvitsen ympärilleni toisia ihmisiä.”

Komediasarjojen tekeminen on ollut tärkeä oppikokemus.

”Ei pidä olla mustasukkainen keksimistään jutuista. Jos joku keksii jotain hauskempaa, se pitää napata tilalle. Yhteistyössä syntyy paras lopputulos. Olen saanut urallani aikaiseksi jo sen verran, etten enää vertaile itseäni muihin.”

Elämänkokemus on myös syventänyt itsetuntemusta. Joonasta naurattaa stereotypia siitä, että komedian tekijät ovat oikealta luonteeltaan takakireitä, vakavia ja hankalia.

”Jotain siitä tosin tunnistan itsessäni. Olen halutessani ja tarvittaessa seuramies viimeisen päälle. Toisaalta minussa on myös synkempi puoli. Osaan olla neuroottinen, pikkutarkka ja takakireä. Omana itsenäni en ole kovin kreisi. Roolihahmot ovat asia erikseen.”

Joonas tuntee, että hänen persoonansa osat ovat yhä paremmin tasapainossa. Hän haluaa elää täysillä kaikkia puoliaan.

”Pelottavimpia ovat ihmiset, jotka ovat aina todella kivoja ja hyväntuulisia. En haluaisi nähdä heidän kellareitaan.”

Huhtikuussa Joonas Nordman teki uuden aluevaltauksen, kun Joonas Nordman Show: Grillikausi -ohjelma alkoi. Yhdysvalloista rantautuneen roast-huumorin perinteitä kunnioittaen ohjelmassa vieraana olevista julkkiksista vitsaillaan rajusti sanoja säästelemättä, mutta suurella sydämellä.

Joonaksen mukaan oli työvoitto, että ohjelma ylipäätään toivotettiin kanavalle tervetulleeksi.

”Minusta on hassua pohtia, mikä huumori sopii suomalaisille. Se on vähän sama kuin 1950-luvulla mietittiin, voiko rock and roll menestyä Suomessa.”

Joonaksen mielestä kaikelle saa nauraa, kunhan sen tekee toisia kunnioittavasti ja hyvässä hengessä.

”On eri asia, nauretaanko jollekin vai jonkun kanssa. Rankoista asioista vitsailemalla voi näyttää maailmasta jotain tärkeää tai tuoda esiin epäkohtia. Pitää myös muistaa, että vitsit eivät ole mielipiteitä. Niiden tarkoitus on puhtaasti naurattaa.”

Joonas ei ole vielä törmännyt asiaan, josta ei voisi repiä huumoria – ainakin itsekseen.

”Elämä on sen verran synkkä matka, että sitä kannattaa piristää huumorilla. En rajoita sitä, mille saan nauraa. Tärkeintä on käyttää hyvää tilannetajua. Grillikausi-ohjelmakin toimii juuri sen takia, että sekä tekijöille että katsojille on tehty selväksi, että vitsailu tehdään lämmöllä ja luvan kanssa.”

Joonas Nordman on ääripäiden ihminen. Kun elämässä on työteliäs jakso, hän elää säntillisesti. Nukkuu paljon, syö terveellisesti, valitsee hissin sijaan portaat, ulkoilee raittiissa ilmassa ja on tipattomalla.

Kun kalenterissa on väljempää, hän hellittää kontrollista. Valvoo myöhään eikä katso, mitä suuhunsa laittaa.

”Joku voisi ajatella, että poltan kynttilää molemmista päistä. Minä taas ajattelen elämäntyyliäni tasapainona. Isossa kuvassa minulla on sopivassa suhteessa kurinalaisuutta ja lepoa.”

Joonas on iloinen, että alle kolmekymppisenä tuli vietettyä hauskaa poikamieselämää. Nuorempana kroppa toipui juhlinnasta ihan eri tavalla kuin nykyään.

”Saatoin mennä kolmelta nukkumaan oluen juonnin jälkeen ja heräsin aamulla virkeänä. Nyt tavoitan saman vireystilan, jos nautin illalla yrttiteetä ja nukun yhdeksän tuntia.”

Yksi asia on pysynyt muuttumattomana: Joonas sopeutuu hyvin epäsäännölliseen työrytmiin.

”En tarvitse säännöllistä palautumisaikaa. Pystyn painamaan kolme kuukautta tiivistä työputkea, kunhan tiedän, että saan pitää sen päälle kunnon loman.”

Matkustaminen on Joonaksen intohimo. Hän on käynyt 42 maassa.

”Käytän rahani matkustamiseen, sillä rakastan tutustua erilaisiin kulttuureihin. Pidän myös matkustamiseen liittyvästä vapauden tunteesta. On mahtavaa viilettää skootterilla tai vuokra-autolla pitkin tuntemattomia teitä vieraassa kaupungissa.”

Matkustaminen jonkun kanssa on mukavaa, mutta yksin matkustamista Joonas rakastaa.

”Yksin matkustaminen tarjoaa vastapanoa sosiaaliselle arjelleni. Keksin parhaat ideat, kun olen yksin.”

Tulevaisuudeltaan Joonas toivoo yhä monipuolisempaa uraa näyttelijänä ja käsikirjoittajana. Hän haluaisi huumorin ja komedian vastapainoksi tehdä myös rooleja, joissa näkyisi hänen vakavampi puolensa.

Haaveissa on myös piilopirtti. Helsingin Kalliossa asuva Joonas kaipaa yhä useammin maaseudun rauhaan.

”Olisi kiva, jos minulla olisi jonkun kanssa tai yksin pieni talo jossain. Huomaan haaveilevani myös pikkuruisesta pihasta, vaikka olen vannonut, etten ikinä muuta omakotitaloon.”

Piilopirtin ei tarvitse olla veden äärellä. Riittää, että maisema on kaunis. Ikkunoista voisi avautua vaikkapa tasainen pelto tai tuuhea metsänreuna.

Joitakin vuosia takaperin Joonasta välillä ärsytti, kun hänet leimattiin niin vahvasti Poriin kaupungin murretta puhuvan sketsihahmon myötä. Ajatukset ovat muuttuneet.

”Voisin kuvitella asuvani ainakin osittain Porissa. Sydämeltäni olen ikuisesti porilainen.”

Lue myös: Yksi ilta muutti Krisse Salmisen koko elämän: ”Enää en pyydä anteeksi olemassaoloani”

Artikkeli on julkaistu Eevassa 08/2022.