Ei saa matkia. Näillä sanoilla Leena Tamminen ojensi kuusivuotiasta poikaansa Jarkko Tammista, joka oli keksinyt itselleen uuden harrastuksen. Tämä jäljitteli esikoulukavereittensa puhetyylejä kotona iltapalapöydässä.
”Ajattelin, että toisen puhetyylin matkiminen olisi voitu tulkita kiusaamiseksi”, Leena sanoo.
”Minä taas ihailin kaverini persoonallisesti sorahtavaa ärrää ja yritin esittää häntä mahdollisimman hyvin”, Jarkko Tamminen jatkaa.
Ilmassa leijailee kahvin tuoksu. Nauru on herkässä, kun näyttelijä, imitaattori Jarkko Tamminen, 44, istuu töölöläiskotinsa keittiössä opettajan töistä eläkkeelle jääneen äitinsä Leenan, 72, kanssa.
Molemmat ovat eloisia, rytmiltään nopeita ja ulospäinsuuntautuneita. He rakastavat tarkkailla muita, ja kumpikin pärjää lyhyillä, noin kuuden tunnin yöunilla.
Myös eroavaisuuksia löytyy. Jarkon mukaan hänen äitinsä on heistä kovempi jännittäjä.
”Se pitää paikkansa. Olen vieraassa seurassa ujo, vaikka moni ei usko, että opettajaa voi ujostuttaa”, Leena sanoo.
Työroolinsa ulkopuolella hän ei ole tykännyt olla katseiden kohteena.
”Minäkin olen vieraassa seurassa ujo mutta nautin esiintymisestä”, Jarkko kertoo.
Sen piirteen perhe huomasi hänessä varhain.
Luova esikoispoika
Jarkko Tamminen on elänyt koko ikänsä Helsingissä. Hän muistaa varhaislapsuutensa Helsingin Munkkivuoressa turvallisena.
Äiti oli päivät kotona ja opetti iltaisin saksaa sekä ruotsia aikuislukiossa. Isä Matti Tamminen työskenteli pankissa konttorinjohtajana. Isovanhemmat hoitivat tarvittaessa perheen lapsia: Jarkkoa, häntä kaksi vuotta nuorempaa Outia sekä neljä vuotta nuorempaa Eeroa.
Esikoinen oli luova pienestä pitäen. Kun itse rakennettuun metsämajaan tarvittiin aarre, Jarkko kiikutti sinne äitinsä korulippaan.
”Illalla sitä oli lähdettävä etsimään metsästä taskulampun valossa koko perheen voimin”, Jarkko muistelee.
”En suuttunut vaan olin paniikissa. Lippaassa olivat kaikki arvokoruni”, Leena jatkaa.
Korut löytyivät maasta kätköstä, jonne ne oli leikin päätteeksi talletettu. Yleensä nuorta Jarkkoa ei tarvinnut juuri komentaa.
”Hän on ollut kiltein, helpoin ja tottelevaisin perheemme lapsista”, Leena sanoo.
Mutta matkimista Jarkko jatkoi kiellosta huolimatta. Ala-asteella poika huomasi, että hänen vanhempiaan naurattivat television huumoriohjelmien sketsihahmot, kuten näyttelijä Vesa-Matti Loirin esittämä Nasse-setä: viinaanmenevä satusetä, joka oli hyvin, hyvin vihainen.
Pian munkkivuorelaiskoti sai oman Nassensa.
”Ajattelin, että television sketsihahmoja saisin matkia, koska ne olivat karikatyyrejä eivätkä oikeita ihmisiä. Aloin harjoitella heidän ääniään, intonaatioitaan ja eleitään”, Jarkko muistelee.
Sitä vastaan ei ollut mitään äidilläkään.
1990-luvun lama koetteli koko perhettä
Huoleton lapsuus päättyi, kun Jarkko tuli teini-ikään. Samoihin aikoihin Suomeen tuli lama, joka koetteli myös Tammisia.
Jarkon isä Matti oli irtisanoutunut pankista, sillä suunnitelmissa oli uusi työpaikka. Sellaista ei ollut laman iskiessä helppoa löytää, ja hän jäi työttömäksi yli kolmeksi vuodeksi.
Leena alkoi opettaa päivisin ja iltaisin kolmessa eri koulussa, jotta sai perheen laskut maksetuiksi.
”Rahahuolet tuntuivat siltä kuin edessäni olisi ollut vuori, jonka huipulle piti kiivetä. Onneksi sain pitää kaikki kolme työtäni, jotta selviydyimme maksuista. Sen ansiosta taloushuolet tuskin näkyivät kovin paljon perheemme elintasossa. Ruokaa oli pöydässä, ja tavalliset arjen hankinnat saatiin tehtyä”, Leena muistelee.
”Kyllä sen huomasi, ettei rahaa ollut mihinkään ylimääräiseen. Ei silloin ulkomailla lomailtu”, Jarkko jatkaa.
Hän huomasi vanhempiensa murheet erityisesti perheen ilmapiirin muutoksesta. Äiti puhui paljon rahasta, isää taas väsytti usein. Isä oli myös taannut lainan, joka kaatui hänen hoidettavakseen.
Lamavuodet muuttivat perheen dynamiikkaa. Kun isä oli vaikean tilanteen takia uupunut, Jarkko alkoi ottaa perheenpään roolia; hän muun muassa antoi nuoremmille sisaruksilleen kotiintuloaikoja ja otti kantaa siihen, lähdetäänkö viikonlopuksi mökille vai ei.
”Kun isä ei jaksanut tehdä päätöksiä, äiti kääntyi minun, esikoisensa, puoleen”, Jarkko kertoo.
Hän kannatteli perhettä myös huumorin keinoin. Jarkolle oli tärkeää saada paljon vastuuta kantanut Leena nauramaan.
”Minulle tuli hyvä mieli, kun sain surullisen äitini ilahtumaan. Se innosti minua opettelemaan vielä enemmän hahmojen esittämistä.”
Kodin talousmurheiden lisäksi elämässä oli itsenäistymisen ja aikuiseksi kasvamisen paineita. Teinivuodet tuntuivat Jarkosta pitkiltä.
”Vaikka aika oli haastavaa, muistelen sitä lämmöllä. Kotiin oli turvallista ja hyvä tulla. Aina jompikumpi vanhemmistani oli kuulustelemassa kokeisiin ja herättämässä aamulla kouluun”, Jarkko sanoo.
Hänen isänsä löysi itselleen myöhemmin uuden uran yrityskonsulttina. Hänen ominta aluettaan oli uudelleensijoituspalvelu, jossa hän haki ihmisille uusia työpaikkoja yhteistyössä heidän kanssaan.
”Välimme isäni kanssa ovat aina olleet avoimen keskustelevat. Hän on puheliain ihminen, jonka tunnen.”
”Kasvoin siihen, ettei tuhlailu ole sopivaa”
Löysäily ei tullut kyseeseen, kun Jarkko 21-vuotiaana muutti pois kotoa. Hänelle oli kunnia-asia, että hän pystyisi elättämään itsensä.
”Ajattelin, etten halua joutua talousvaikeuksiin koskaan. Aloin noihin aikoihin saada keikkoja dubbaajana, mainosspiikkaajana ja imitaattorina. Tuntui hienolta tienata elanto rakkaalla harrastuksella. Vapaailtoina ajoin vielä pizzataksia tai tein käännöstöitä”, Jarkko kertoo.
Hän jemmasi työstään tienaamia rahoja ja eli säästäväisesti. Rahaa riitti aina vuokraan, vakuutuksiin ja ruokaan.
”Kasvoin siihen, ettei tuhlailu ole sopivaa.”
Jarkko pyrki ensimmäisen kerran Teatterikorkeakouluun 17-vuotiaana ollessaan toisella luokalla Kallion ilmaisutaitoaineisiin painottuneessa lukiossa. Näyttelijä Kari Heiskanen ja muut valintaraadin jäsenet pyörittelivät päitään, kun Jarkko imitoi pääsykokeissa repertuaarinsa hahmoja.
”He sanoivat, että yritä eläytyä siihen tunteeseen, jota tuntisit polvistuessasi äitisi haudalle. He olisivat halunneet nähdä, kuka on Jarkko roolien takana. En vielä silloin ymmärtänyt, mistä näyttelijäopinnoissa on kyse”, Jarkko sanoo.
Opiskelupaikka jäi silloin saamatta, mutta hän pyrki teatterikouluun uudestaan ja uudestaan pitäen välillä välivuosia hakemisessa. Hän haki kouluun neljä kertaa yhdeksän vuoden aikana.
”Minulla oli koko ajan sellainen olo, että poikani tiesi omalla tavallaan, mistä sisäänpääsy kiikastaa. Siksi en ollut hänestä huolissani”, Leena kertoo.
Jarkko on tyytyväinen siitä, että hän sai tehdä erilaisia töitä risteilyisännyydestä piirrettyjen dubbaamiseen. Jokainen työ opetti uutta ja vei kohti päämäärää: näyttelijäntyön vaatimaa heittäytymistä.
Käännekohta
Käännekohta Jarkon elämässä oli pääsy Teatterikorkeakouluun 27-vuotiaana. Hänen vuosikurssillaan oli monia taitavia ja vahvoja persoonia, kuten Krista Kosonen ja Antti Holma.
Iso menestys alkoi vuonna 2013, kun Jarkko imitoi yli 40:ää hahmoa Stars Show’ssaan Linnanmäen Peacock-teatterissa.
Leena on vuosien varrella istunut lukuisia kertoja katsomossa seuraamassa Jarkon esityksiä. Hän tunnistaa tässä yhä saman pikkupojan, joka imitoi perheen olohuoneessa Nasse-setää.
”Tiedän, että Jarkko selviytyy rooleistaan. Hän heittäytyy niihin yhtä täysillä kuin lapsena. Murehdin lähinnä sitä, että pysyykö hän hereillä ajaessaan pitkiä keikkamatkoja ympäri Suomen”, Leena sanoo.
Myös hänessä on jotain tunnistettavaa poikansa näkökulmasta.
”Lavalla ollessani en voi vilkaista katsomossa istuvaa äitiäni. Hän nimittäin eläytyy täysillä hahmoihini. Kun imitoin presidentti Sauli Niinistöä, myös äiti kurtistaa kulmiaan kuten minä presidenttiä esittäessäni”, Jarkko sanoo ja puhuu hetken jokaisen suomalaisen tunnistamalla äänellä.
Naurunremakan synnyttäminen tuntuu hänestä yhtä hyvältä kuin teini-iässä. Työ on niin mukavaa, että välillä Jarkko tekee sitä liikaa.
”Huomaan keikkasumien jälkeen, erityisesti jouluisin ja juhannuksena, olevani aivan puhki. Siksi olen viime vuosina pyhittänyt kesästäni kahdeksan viikkoa pelkkään lomailuun ja perheeni kanssa olemiseen.”
Perheen tukipilari
Jarkon perheeseen kuuluvat vaimo Sanna ja tyttäret Elsa, 11, ja Tilda, 6. Pariskunta tutustui toisiinsa riihimäkeläisessä baarissa vuonna 2005, kun Jarkko oli viettämässä iltaa näyttelijäopiskelijakaverinsa Aku Hirviniemen kanssa. Sinkkuna elänyt Jarkko oli päättänyt keskittyä seuraavat pari vuotta ainoastaan näyttelemiseen. Toisin kävi.
”Aloimme seurustella. Kun Englannissa tuolloin asunut Sanna palasi Suomeen, muutimme yhteen”, Jarkko kertoo.
Sanna työskentelee musiikkiyhtiö Warner Music Finlandissa ja vastaa artistien kaupallisista yhteistöistä. Hänestä ja Leenasta on tullut sydänystävät, jotka soittelevat päivittäin.
”Juttelen äitini kanssa harvoin puhelimessa. Minun ei tarvitse, sillä kuulen vaimoltani äidin kuulumiset”, Jarkko sanoo.
Leena on poikansa perheen tukipilari.
”Ei lapsiperheen arjesta yhdistettynä epäsäännöllisiin työaikoihini olisi tullut mitään ilman äitiäni. Molemmat vanhempani ovat hoitaneet paljon tyttäriämme.”
Leenasta on ihanaa olla avuksi.
”Olen onnellinen Jarkon ja Sannan parisuhteesta ja heidän ihanista tyttäristään. Heidän esikoisensa on ensimmäinen lapsenlapseni”, Leena kertoo.
Äiti ja poika tapaavat toisiaan erityisesti kesäisin, kun he viettävät aikaa samassa saaressa Savonlinnan saaristossa. Jarkko ja Sanna rakennuttivat loma-asunnon puolen kilometrin päähän Leenan ja Matin mökistä.
”Kesäisin saunomme ja hoitelemme ruokaostoksia yhdessä”, Leena kertoo.
Mikä on äidissä parasta?
Ääni pehmenee ja silmissä läikähtää lämmin katse, kun Jarkko puhuu äidistään. Hän on kiitollinen, että he ovat pystyneet juttelemaan kaikesta, myös vaikeuksista ja niiden voittamisesta.
”Kun katson taaksepäin, ymmärrän entistä selkeämmin, kuinka paljon äitini on tehnyt töitä perheemme eteen. Hän piti perheemme kasassa lamavuosina. Olen hänestä ylpeä”, Jarkko sanoo.
Myös Leena tuntee ylpeyttä esikoisestaan.
”Jarkko on minun näkökulmastani saavuttanut kaiken, mitä nuori mies voi hänen iässään saavuttaa. Hänellä on perhe, työ, asunto, kesämökki ja terveyttä.”
Jarkon mielestä hänen äidissään on parasta ehdoton rakkaus ja huolehtivaisuus. Tämä huolehtii lastenlapsistaan yhtä lempeästi kuin omistaan. Leena on yleensä se, joka passaa muita.
”Hän tekee isällenikin voileivät valmiiksi ja keittää jopa teeveden. Isälläni on täyshoito”, Jarkko vitsailee.
Leena paapoo mielellään myös poikaansa. Hän saattaa saapua tämän luo mukanaan paketillinen sukkia ja pitkiä kalsareita, jos Sanna on todennut sivulauseessa, että hänen miehensä alusvaatevarasto kaipaisi päivitystä.
”Äidilläni on jatkuvasti antennit pystyssä. Kalsaritkin tulevat kotiovelle pyytämättä”, Jarkko hämmästelee.
Hän toivoo vanhemmilleen ennen kaikkea terveyttä ja virkeitä elinpäiviä.
”Tuntuu uskomattomalta ajatella, että olemme Matin kanssa sukujemme vanhimmat”, Leena päivittelee.
”Tiukat vuodet jättivät meihin jälkensä”
Viisivuotissuunnitelma, sellainen Jarkolla on aina. Hän tietää jo etukäteen, mitä kunakin kuukautena tapahtuu.
Hän on varannut salit tuleville imitaatiokiertueillensa. Allakassa lukee, milloin aloitetaan lippujen myynti, minkälaiset julisteet painetaan, koska kirjoitetaan käsikirjoitus ja minkälaisia hahmoja lavalle nousee.
Jarkon seuraava, lähes kolme kuukautta kestävä kiertue Kuuleeko..? vie hänet taas esiintymään ympäri Suomea.
”Esiintyminen vie työajastani vain noin viidesosan. Työssäni on paljon tuottajan hommia. Läheiseni näkevät kaiken järjestelyn, jota yrittäjyys vaatii”, Jarkko kertoo.
”Moni on kysynyt minulta, miltä tuntuu olla noin menestyneen pojan äiti. Ajattelen, että hän tekee vain työtään ja on menestyksestä huolimatta samanlainen Jarkko kuin ennenkin”, Leena sanoo.
Jarkosta menestyksestä puhuminen tuntuu hassulta. Hän kuvailee itseään työmyyräksi, joka on valmis käärimään hihat saavuttaakseen haluamansa – niin kuin äitikin on aina ollut.
”Vaikka selviydyimme lamasta, tiukat vuodet jättivät meihin jälkensä”, äiti ja poika sanovat.
Yksi asia työmyyriä ehdottomasti erottaa. Siinä missä Jarkko viihtyy hieman paremmissa hotelleissa ja lekottelee mieluiten mukavuuksien, kuten lämmitetyn uima-altaan äärellä, Leena on seikkaileva reppureissaaja, jolle kelpaa yösijaksi vaikka junanvaunu.
”Vanhempani ovat kolkutelleet kaksi kertaa Trans-Siperian rataa Pekingistä Irkutskiin. He tekevät erikoisia, erähenkisyyttä vaativia matkoja, joista riittää muisteltavaa”, Jarkko kertoo.
Leenaa naurattaa poikansa arvio, joka osuu oikeaan:
”Siperian-junamatkalla oli lämmintä vettä vain samovaarissa.”
