Tuottelias, utelias ja ahne elämyksille. Ainakin kaikkea tätä on kotkalaiskirjailija Jari Järvelä, 50. Hän opiskeli luokanopettajaksi, mutta on jo parikymmentä vuotta kirjoittanut työkseen: proosaa, kuunnelmia, ruokakolumneja – ja jopa oopperalibrettoja. Viime vuonna ilmestynyt Tyttö ja seinä päätti kolmiosaisen dekkarisarjan, joka on menestynyt kansainvälisestikin. Trilogian ykkösosasta on suunnitteilla elokuva.
Jaria kiehtovat yhtä lailla punk-musiikki, karate kuin renessanssitaidekin. Saadakseen kulttuurimatkoista enemmän irti, hän opiskeli omatoimisesti espanjan, ranskan ja italian kielet. Lisäksi hän on kulinaristi.
”Ruokainnostukseni herääminen on vaimoni Kirsin ansiota, joka on todellinen guru keittiössä. Myös poikamme Havu on innokas ruuanlaittaja ja kokkailee mielellään meillekin kotona käydessään”, Jari kertoo.
Sapelitemppu pojan lakkiaisissa
Kun Havun lakkiaisia vietettiin pari vuotta sitten, ylpeä isä juhlisti tilaisuutta avaamalla kuohuviinipullot sapelilla. Jari, aktiivinen viiniharrastaja, oli nähnyt kerran kaverinsa taitonäytöksen, ja se oli tehnyt häneen suuren vaikutuksen.
”Läsnäolleista tuo ensimmäinen kertani näytti varmasti siltä, kuin olisin käsitellyt kranaattia. Minua jännitti, suoriutuisiko lapinleukuni tehtävästä, mutta kaikki sujui kommelluksitta. Nykyään tarjoudun aina vapaaehtoiseksi katkaisemaan pullonkaulan.”
Jarin kiinnostus viineihin heräsi jo parikymppisenä. Armeijan käytyään nuorimies pakkasi kirjoituskoneensa ja suuntasi Espanjaan. Aikeena oli asustella siellä vähän pidempään ja paneutua kirjoittamiseen.
”Madridissa tutustuin ensimmäistä kertaa viiniin luontevana osana ateriaa.”
Sen innoittamana hän haki ja sai kesätöitä Alkosta. Pesti vaikutti samoin kuin olisi kaatanut bensaa orastaviin liekkeihin.
”Palvelu-Alkossa oli toisinaan aikaa tutkiskella etikettejä ja tutustua rypälelajikkeisiin. Meitä myyjiä koulutettiin oikeaoppiseen maistamiseen, ja huomasin kiinnostuvani myös maista, joissa viiniä tuotetaan.”
Isännän viinikellari
Jari Järvelä on ollut Kotkan Munskänkarna -viiniseuran jäsen melkein kaksikymmentä vuotta. Porukka tapaa kerran kuukaudessa viinin ja ruuan merkeissä. Kirjailija säilyttää parinsadan viinipullon kokoelmaansa kotitalon kellarissa.
”Viinikellarin löytymisestä saan kiittää vuosia sitten sattunutta heinäkuista ukonilmaa. Ensin rakeet tukkivat kaivot, sitten tuli sade ja lopulta tulva. Kun palokunta tuli pumppaamaan vettä kellaritiloista, paljastui, että 1920-luvulla rakennetussa taloyhtiössä on ollut vanhanajan jääkellari. Sain luvan perustaa sinne viinikellarin.”
Lempiviinimaikseen Jari nimeää Italian, Espanjan ja Ranskan. Erityisesti Etelä-Italia viehättää häntä ja Kirsiä. Sinne ovat suuntautuneet perheen monet matkat, vaikka niin ei pitänyt koskaan käydä.
”Interreilillä yövyin kerran hostellissa kimppahuoneessa. Illan viimeinen saapuja oli italialainen kaveri, joka hetkessä levittäytyi tavaroineen kaikkialle, huudatti radiota ja lainaili meiltä muilta niin dödöä, ruokaa kuin rahaakin. Hän oli ensimmäinen tapaamani italialainen. Päätin, etten koskaan mene maahan, jossa on 60 miljoonaa tuollaista tyyppiä.”
Kohtaus toscanalaisessa ravintolassa
Vannomatta paras. Havu-pojan synnyttyä tuoreet vanhemmat halusivat matkustaa Pisaan. He lähtivät viisikuisen vauvansa kanssa toukokuiseen Toscanaan ja ihastuivat. Erityisen vaikutuksen teki italialaisten suhtautuminen lapsiin. Jarin mieleen on jäänyt erityisesti yksi ravintolakokemus.
”Yritimme mennä vaunujen kanssa sisään, mutta ne eivät mahtuneet kapeasta oviaukosta. Olimme pois lähdössä, kun tarjoilija viittilöi meidät takaisin ja talutti takapihalle. Jätti-ikkunan eteen parkkeeratut moottoripyörät siirrettiin tieltämme, ikkuna irrotettiin, ihmiset nousivat pöydistä ja väistyivät, kun vaunut nostettiin ikkuna-aukosta ravintolasaliin. Olimme otettuja mutta myös vaivaantuneita tästä ystävällisyydestä.”
Kun hämmentynyt nuoripari uppoutui ruokalistaan, naapuripöydässä istuva, kolmen sukupolven seurueen mafiapomon näköinen isäntä huomasi vauvan vaunuissa. Mies ampaisi karjahtaen pystyyn, kaappasi bambinon syliinsä, kierrätti tätä kaikissa pöydissä ja tarjosi auliisti suukoteltavaksi.
”Kirsi luuli hetken, ettei näkisi lastaan enää ikinä, mutta välikohtaus päättyi onnellisesti lapsen palautukseen ja skoolaukseen.”
Ravintolan välitön ja mukava tunnelma jäi mieleen. Se onkin tärkeintä, syötiinpä sitten ulkona tai kotona keittiön pöydän ääressä.
“Pidin turskan lonkeroita pelottavina”
Sisilia on ollut Jarin ja Kirsin suosikki useampana kesänä.
”Pidän siitä, miten sisilialaiset yhdistelevät pastoihinsa pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä – makeaa ja suolaista. Ja ne sitruunat! Missään ei saa niin mahtavan makuista sitruunajäätelöä kuin Sisiliassa.”
Jari luonnehtii itseään kaikkiruokaiseksi ja rohkeaksi kokeilijaksi.
”Pitkään pidin tapasbaareissa tarjottavia tursaan lonkeroita pelottavan näköisinä. Kun sitten kerran Sardiniassa uskalsin maistaa, hautasin epäluuloni saman tien.”
Jari, Kirsi ja Havu ovat ansioituneita ruokamatkailijoita. Kolmen Michelin-tähden ravintola Arzak San Sebastiánissa ei unohdu koskaan.
”Paikka oli yllättävän kotoinen, jopa vähän nuhjuinen, mutta palvelu ystävällistä ja ruoka jumalaista. Syömämme taideteokset koskettivat sydäntä. Sinne haluaisimme joskus palata, mutta pelottaa, jos kokemus ei enää yllä ensimmäisen kerran tasolle.”
Jari kertoo, että hän ja Kirsi ovat lähiruokafaneja. Keittiötaide lähtee laadukkaista raaka-aineista. Kirsin vanhemmat asuvat metsän keskellä, järven rannalla Ruokolahdella ja viljelevät monenmoista.
”Karjalan lehtovyöhyke on maaperänä ainutlaatuinen. Jos tänään työntää kuivan kepin maahan, saa huomenna korjata omenasatoa”, Jari vitsailee, mutta myöntää haaveilevansa viinitarhakokeiluista anoppilassa.
Mansikka-mozzarellavartaat
4 annosta 2 (à 125 g) mozzarellapalloa suolavedessä noin 12 mansikkaa ½ dl kuorittuja pistaaseja 1 rkl oliiviöljyä 1 tl tummaa balsamikastiketta (esim. Rajamäen)
Lisäksi: varrastikkuja
Valuta mozzarellajuustot liemestä ja leikkaa ne suupalan kokoisiksi kuutioiksi. Jos mansikat ovat isoja, halkaise ne. Rouhi pistaasit karkeasti. Sekoita oliiviöljy ja balsamikastike keskenään. Kasta mozzarellapalat oliiviöljy-balsamikastikeseokseen ja kieritä sitten pistaasirouheessa niin, että rouhetta tarttuu kunnolla juuston pintaan. Työnnä varrastikkuun vuorotellen mozzarellakuutioita ja mansikoita. Tarjoa alkupalana.
Sitruuna-marenkitorttu
8–10 annosta Sitruunakiisseli: 4 dl vettä 1½ dl sokeria 4 rkl maissitärkkelysjauhoa 3 keltuaista 1 luomusitruunan raastettu kuori 1 dl sitruunanmehua 1 rkl leivontamargariinia tai voita
Pohja: 2½ dl vehnäjauhoja 1 rkl sokeria 100 g leivontamargariinia tai voita 1 keltuainen
Marenki: 4 valkuaista 1 dl sokeria
Mittaa kiisselin aineet leivontamargariinia lukuun ottamatta kattilaan. Kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes kiisseli saostuu. Lisää joukkoon rasva ja sekoita. Anna jäähtyä.
Tee sitten pohja. Nypi jauhot, sokeri ja rasva sekaisin. Lisää keltuainen ja sekoita taikina tasaiseksi. Painele taikina piirakkavuoan (Ø noin 26 cm) pohjalle ja reunoille. Kypsennä pohjaa 200 asteessa noin 12 minuuttia.
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähän kerrallaan koko ajan vatkaten, kunnes vaahto on kiiltävää ja sileää. Levitä jäähtynyt kiisseli torttupohjan päälle. Nostele marenki kiisselin päälle, painele lusikalla vaahtoa myös tortun reunoille asti.
Paista torttua 175-asteisessa uunissa noin 12 minuuttia, kunnes marengin pinta on kauniin vaaleanruskea. Jäähdytä torttu ja tarjoa espresson kera. Sitruunatorttu on parhaimmillaan leivontapäivänä.
Teksti: Helena Saine-Laitinen
Kuvat: Satu Nyström ja Timo Villanen
Juttu on julkaistu Eevan numerossa 6/2016. Nettiversiota on päivitetty.
Lue lisää:
