Toimittaja, kirjailija Ina Mikkola kertoo minäkuvastaan, itsetunnostaan ja suhteestaan ulkonäköönsä Ihana juuri näin -juttusarjassa. Sarjassa on ihmisiä, jotka tekevät somesta aidompaa.

”Kuuntelin nuorena hardcore-punkkia ja pukeuduin mustiin bändipaitoihin ja niittivöihin. Halusin kuulua joukkoon, vaikka värit ja feminiinisyys kiehtoivat minua jo tuolloin. Myöhemmin oivalsin, että sisäistetty naisviha jarrutti minua ylistämästä tyttöyttä.

Punk-ideologiaan kuuluvat kuitenkin tasa-­arvo, suvaitsevaisuus, solidaarisuus ja feminismi. Tajusin vähitellen, että värikkäisiin hameisiin ja mekkoihin pukeutuminen saattaa olla kapinallisinta, mitä voin tehdä.

Pukeudun näin viehättääkseni itseäni. Haluan rikkoa ajatusta, että nainen pukeutuisi miehistä katsetta varten. Pukeutumiseni ei ole ristiriidassa älyni, voimakkuuteni ja järkevyyteni kanssa.

Koen vääryyksistä maailmantuskaa. Kun söpöilen pukeutumisessa ja sisustuksessa, se tuo elämäniloa ja auttaa minua vakavien asioiden käsittelyssä.

Oivalsin seksuaalisuuden voiman, kun aloin toimittajana tutkia ja analysoida pornoteollisuutta. Seksuaalisuudesta kirjoitetaan mediassa usein hyvinvointikategorian alla, vaikka se on oikeasti kovaa politiikkaa ja valtapeliä. Esimerkiksi Yhdysvaltojen aborttilainsäädännön uudistaminen ja aborttioikeuden rajoittaminen monissa osavaltioissa liittyvät suoraan seksuaalisuuteen.

En ole koskaan kokenut olevani yhtä vapaa kuin työstäessäni suhdettani seksuaalisuuteen. Nuorempana ajattelin, että oma nautintoni ei ole seksissä ­tärkeää. Nykyään tiedän, että minulla on oikeus ­nauttia. On minun vastuullani kertoa kumppanilleni, mistä pidän. Orgasmin teeskentely on kuin kusisi omiin muroihinsa.

Kun voin seksuaalisesti hyvin, se heijastuu muuhunkin. Olen saanut siitä voimaa vaatia parempaa palkkaa, saada asioita aikaan ja olla entistä vahvempi tilanteessa kuin tilanteessa.

Itsetuntoni on vaihteleva. Työssä ja itse­ilmaisussani se on vahva. En anna muiden sanella, miten elän. Vaikka joku kutsuisi minua teinipissikseksi tyylini vuoksi, en riisu rusettia päästäni. Teen asioita siksi, että haluan, enkä siksi, että pitäisi.

Kehostani en ole yhtä itsevarma. Vaikka olen ulkonäkööni tyytyväisempi kuin koskaan ennen, tunnen itseni joskus rumaksi.

Nuorena tahdoin valkaista hampaani ja käytin itseruskettavaa. Sitten tajusin, etten halua käyttää liikaa aikaa ulkonäkööni. Hammaslääkärini on sanonut, että minulla on hyvät hampaat, enkä tahdo pilata niitä valkaisulla. Ihoni on kalpea, mutta en jaksa läträtä itseruskettavilla.

En käy kampaajalla. Viime vuonna kokeilin kasvohoitoa: se maksoi pirusti, enkä huomannut ihossani muutosta. Minua ahdistaa, miten paljon naisilla menee rahaa kauneudenhoitoon, vaikka he tienaavat miehiä ­vähemmän.

Kun tunnen, että ulkonäössäni on jotakin vikaa, muistutan itseäni, että tunne tulee yhteiskunnasta ja sen odotuksista. Oivallus on auttanut minua pääsemään eroon ulkonäkökriiseistä.

En halua käyttää liikaa aikaa ulkonäkööni.”

Artikkeli on julkaistu Kauneudessa ja Terveydessä 13/2022.