
Pohjameikin kestohitti
"Tämä tuote on kestosuosikkini kaikista sävyttävistä päivävoiteista ja meikkivoiteista. Se on ollut pakissani ja omassa käytössäni kauemmin kuin mikään muu meikki.
Rakastan luonnollista ja kuulasta tulosta, jonka voiteella saa. Jos tarvitsen peittävämmän pohjan, sekoitan sitä johonkin hyvään meikkivoiteeseen.
Tuote uudistui viime vuonna, jolloin olin vähän kauhuissani. Pelkäsin, ettei uusi versio ole yhtä hyvä. Onneksi se on super.
Aiemmin hamstrasin tätä voidetta ulkomaanreissuilta. Nykyään sitä saa helposti monista verkkokaupoista."
Pysyvin pusupuna
"Löysin tämän mattahuulipunan muutama vuosi sitten, kun etsin kestävää huulipunaa eräälle morsiamelle. Pyyntö oli, että kirkkaanpunainen puna huulilla voi suudella sulhasta kunnolla ilman, että tarvitsee varoa punan leviämistä.
Kokeilin itse todella monta punaa ja olin jo epätoivoinen, kunnes löytyi tämä: sävyltään ja koostumukseltaan täydellinen. Se suorastaan liukuu huulille levittäessä, pysyy erittäin hyvin paikoillaan eikä tunnu kuivalta tuntienkaan jälkeen.
Hääkuvissa sulhasen naama ei ollut täynnä punaista huulipunaa, ja morsian oli tyytyväinen. Sävyjä on yli kymmenen. Iso suositus!"
Ihmeellinen pikakaunistaja
"Ihastuin tähän pikakaunistajaan alun perin tuoksun vuoksi. Sen tuttuus vei minut suoraan lapsuuteen, mummini meikkipöydän ääreen. Muistan, miten hän levitti samalta tuoksuvaa voidetta kasvoilleen saunan jälkeen.
Moni asiakas pysäyttää meikkaamiseni kysyäkseen: Mitä sä laitoit? Ihana tuoksu!
Tämä ihmevoide on kaikkea: pikakaunistaja, meikinpohjustaja, naamio... Se sopii arkeen sekä ihon freesaamiseen ennen juhlia.
Tuotteen voi levittää iholle joko ennen tai jälkeen päivävoiteen. Meikin alle riittää pieni määrä. Taputtele voide iholle kevyesti, älä hiero. Lisää meikkivoide mahdollisimman nopeasti."
Hehkutuksen arvoinen poskipuna
"Rakastan voidemaisia poskipunia. Ne tuntuvat ja näyttävät ihanan luonnollisilta ja sopivat kuivallekin iholle.
Tämä voidemainen puna on erinomaisen hyvä ja raikas: se tuo kasvoille sopivassa suhteessa väriä ja heleyttä.
Suosikkisävyni on Puff, joka on haalean viileä vaaleanpunainen. Sitä voi käyttää myös luomivärinä ja mattana huulivärinä.
Taputtele tuotetta huulille sormin, niin saat kivan sävyn ja rennon tuloksen. Sarjaa ei myydä Suomessa, mutta sitä voi tilata netistä."
Luottotussi kulmille
"Tällä kulmatussilla voi piirtää yksittäisiä karvoja kulmakarvojen harvoihin kohtiin.
Jälki on tarkkaa, ja väri pysyy todella hyvin, joten viivat huijaavat kulmakarvoihin tuuheutta ihanan luonnollisesti.
Tussista on saatavilla neljä hyvää sävyä, joten jokaiselle löytyy sopiva. Käyttö voi vaatia aluksi totuttelua, mutta oikeasti tussi on todella helppokäyttöinen.
Harjaa kulmiin kulmageeliä ennen tussin käyttöä, niin erotat väriä kaipaavat kohdat helpommin. Todella hyvä tuote."
Sävyt, jotka sopivat kaikille
”Tämä MACin paletti on ehdottomasti eniten käyttämäni luomiväripaletti. Sävyt sopivat ihan kaikille, ja niillä syntyy sekä luonnollinen look että smoky eye -meikki.”