Huikein seksiasento on se, että katsoo toisia intiimisti suoraan silmiin
Kolumnit
Huikein seksiasento on se, että katsoo toisia intiimisti suoraan silmiin
Kun pohtii parisuhdemenneisyyttään, saattaa havahtua ikäviin totuuksiin, kirjoittaa Laura Friman.
Teksti

Kuvat

27.1.2021
 |
Trendi

"Onnea minulle! Täytän tässä kuussa neljäkymmentä. Tässä kypsässä iässä on aika kertoa teille kaikki, mitä olen oppinut tähän mennessä rakkaudesta. Oletteko valmiita?

En mitään. En yhtikäs mitään.

Tämä on tullut yllätyksenä itsellenikin. Olen seurustellut aika lailla katkeamatta lukioikäisestä saakka ja kuvitellut olevani lajin konkari. Nyt näen, että olen kyllä ollut arvokkaissa ja antoisissa ihmissuhteissa, mutta oikeaa parisuhdetta ne ovat muistuttaneet vain puitteiltaan.

En syytä exiäni mistään, mutta olemme toimineet vahingossa toisillemme mahdollistajina. Valitsin nimittäin ennen rinnalleni ihmisiä, joiden kanssa tunnelukkomme mätsäsivät täydellisesti. Hitsasimme niitä yhdessä entistä jämerämpään jumiin.

Suhteeni eivät ole olleet mitenkään painajaismaisia. Parisuhde voi olla yhtä aikaa hauska ja riidaton mutta kuitenkin aivan retuperällä.

Näennäinen vaivattomuus ja sujuvuus voivat johtua siitä, että suhteen osapuolet ovat henkisesti about miljoonan kilometrin päässä toisistaan. Samassa kodissa ja samassa sängyssäkin voi elää ihan eri universumeissa.

Sängyistä puheen ollen, myös seksiä voi harrastaa olematta paikalla ollenkaan. Olen aina ajatellut, että seksi muistuttaa parhaimmillaan toimintaelokuvaa (teen muuten omat stunttini). Ei sillä, ettei rajulle actionille olisi aikaansa ja paikkaansa.

On silti tragikoomista tajuta, että itselleni huikein sirkustemppu olisi pystyä katsomaan seksikumppaniani rauhassa yli kaksi sekuntia putkeen silmiin. Ei pysty, liian intiimiä. SOS! Nyt yritän vähitellen riisua erikoistehosteita ja katsoa, mitä niiden alta löytyy.

Olen aina ihmetellyt ihmisiä, joiden mielestä mikä tahansa parisuhteen osa-alue paranee vanhetessaan. Eikö parisuhteesta varise vain ajan myötä hohtoa pois? Tilalle tulee puuduttavaa mössöä. Sen sijaan olen ollut koukussa alkusuhteen halpoihin dopamiinikickseihin kuin päihteisiin tai nopeisiin hiilareihin.

”Kohta meillä ei enää koskaan ole tollaista”, marisin katkerana, kun katsoin avopuolisoni kainalossa Normaaleja ihmisiä -rakkausdraamaa.

Sarjassa teinipari harrasti seksiä ensimmäistä kertaa. He riisuutuivat innosta ja jännityksestä täristen ja kielisuuteloivat kiihkeästi kädet toistensa tukissa.

”Sun käsitys pitkästä parisuhteesta on tarina luopumisesta”, poikaystäväni huomioi nyreänä – ja osui taas kerran oikeaan.

Tätäkin tarinaa kirjoitan nyt uudelleen. Sen kirjoittaminen on ihanaa ja innostavaa.

Lisäksi opettelen uutta sanastoa. Olen ollut systemaattisen surkea käyttämään kirjainyhdistelmää, jota ilman ihmissuhde kuin ihmissuhde menee katkeralle mykkyrälle.

Olen mennyt mykäksi, rakentanut muureja ja kuoria, tehnyt mitä tahansa vältelläkseni sitä. Lähetän sen tässä takautuvasti satatuhatta kertaa niin exilleni kuin nyxälleni: anteeksi."

Juttu on julkaistu aiemmin Trendissä.

Kommentoi +