Henkilöt

Tellervo Koivisto: ”Miehelläni on ollut kanssani kestämistä”

Kun Tellervo Kankaanranta tapasi vuonna 1950 tumman ja pitkän Mauno Koiviston, hän ei hurmaantunut tämän komeudesta. Sen sijaan hän viehättyi miehen puheista. Nyt 64 vuotta naimisissa ollut presidenttipari elää uudenlaista vaihetta.

Kirjastohuoneessa on kaksi tuolia vierekkäin. Toinen on pehmeä ja upottavalta näyttävä ruskea nojatuoli, toinen modernihko keinutuoli.

Tellervo Koivisto, 87, istuu lempipaikkaansa nojatuoliin ja huomauttaa sen jo kuluneen käytössä. Niin paljon siinä on tullut vuosien mittaan lueskeltua, katsottua televisiota ja vaihdettua mielipiteitä puolison kanssa.

Puinen, kovempi tuoli kuuluu presidentti Mauno Koivistolle. Istuja pääsee siinä keinutellessaan pieneen liikkeeseen.

Kirjahylly täyttää kokonaisen seinän.

”Hyvät murhat kelpaavat”, Tellervo Koivisto valottaa hymyillen kirjallista makuaan.

Tellervo Koivisto
”Mauno erosi kaikista muista nuorista miehistä, joita olin tavannut”, Tellervo muistaa.

Koivistojen kodissa Helsingin Katajanokalla on talvisena aamupäivänä rauhallista. Aurinko työntää pilvien raoista alkutalven hentoja säteitään. Etelään olevista ikkunoista tulvii valoa. Turvamies on kuljettanut presidentin autolla mukaan Alzheimer-yhdistyksen päivätoimintaan.

Historioitsija Anne Mattssonin kirjoittama kirja Tellervo Koivisto Elämäkerta ilmestyy tammikuun puolivälissä.

”Muistaisi paremmin, jos kirja olisi tehty vähän aiemmin”, Tellervo Koivisto sanoo naureskellen.

Vuosikausien ajan hän kuitenkin torjui tiukasti ajatuksen elämäkerrasta.

”En tiedä, miksi pari vuotta sitten ryhdyin harkitsemaan asiaa.”

Kirja pohjautuu presidentin puolison haastatteluihin, mutta myös kirjeisiin, päiväkirjoihin ja lähipiirin kertomuksiin sekä laajaan arkistoaineistoon. Anne Mattssonin aiempien kirjojen kohteina ovat olleet Sylvi Kekkonen ja Seela Sella.

Elämäkerta piirtää kaaren naisesta, joka lähti vaatimattomista oloista mutta päätyi merkittäväksi mielipidevaikuttajaksi kirjoitustensa ja kansanedustajuutensa kautta. Kertoo se tietysti myös Manu-ilmiöstä ja kahdestatoista presidentinlinnan vuodesta.

Kirveellä veistetyn näköinen mies

Tellervo Koivisto näkee sattumien ohjanneen pitkälti elämänsä kulkua.

”Lapsuudesta lähtien elämäni on ollut sattumia täynnä. Pääsin oppikouluun, vaikka kukaan muu paikkakunnaltamme ei ollut pyrkimässä sinne eikä perheellämme olisi ollut kouluun varaa.”

Opettaja sitä kuitenkin suositteli. Sattumalta Huittisiin perustettiin lukio juuri oikeaan aikaan.

”Meitä oli keskikoulussa kolme hyvää ystävätärtä. Kun yksi tytöistä ilmoitti aikovansa lukioon, me kaksi muutakin halusimme sinne ihan pelkästä kateudesta.”

Turun kauppakorkeakoulu taas valikoitui opiskelupaikaksi, koska veli asui jo Turussa ja oli kaikin puolin kätevintä ja halvinta aloittaa opinnot samassa kaupungissa.

”Olin Huittisten ensimmäisiä ylioppilaita ja Turun kauppakorkeakoulun ensimmäisiä ekonomeja.”

Sattumien sattumaa oli kuitenkin ilmassa Turun yliopiston ylioppilaskunnan kerhon ovella itsenäisyyspäivän aattona vuonna 1950.

”Minä toiselta puolelta ja mies toiselta puolelta tulleena olimme nykimässä samaa suljettua ovea.”

Nuoret päättivät lähteä yhdessä etsimään paikkaa, jossa pääsisi tanssimaan. Siitä alkoi vuosikymmeniä kestänyt rakkaustarina.

Nuori Tellervo ei langennut pitkän ja tumman Mauno Koiviston komeuteen.

”Ulkonäöltään hänen tyyppisensä miehet eivät vetäneet minua puoleensa. Kuvailin ystävättärelleni, että tapaamani mies oli sellainen kirveellä veistetyn näköinen.”

”Mauno saattoi minut tansseista kotiin, ja kävellessämme hän kertoi itsestään ja ajatuksistaan. Hän erosi niin selvästi kaikista niistä nuorista miehistä, joita olin aiemmin tavannut.”

Puheet tekivät vaikutuksen, vaikka Huittisten tyttö oli hitaasti lämpenevää sorttia.

”Rakkaus ei ollut minulle sellaista, joka syttyy noin vain ja vie mennessään.”

Veli oli tutustunut sisarensa sulhaskandidaattiin jo aiemmin.

”Hän neuvoi minua pitämään Maunosta kiinni, sillä ’tämä on hyvä mies’. Minullakin oli tunne, että olen tavannut harvinaislaatuisen ihmisen.”

ev0117_koivisto_mkoivisto010
Tellervo Kankaanranta ja Mauno Koivisto menivät naimisiin kesällä 1952.

Runoja ja rakkauskirjeitä

Mauno Koivisto oli tunteistaan vuorenvarma, ja neljän kuukauden kuluttua nuoret olivat kihloissa. Kihlajaispäivänä maaliskuussa 1951 hän lähetti entiselle tyttöystävälleen, walesilaiselle Barbaralle, kirjeen, jossa kertoi rakkaudestaan Tellervoon.

”Tiesin kyllä Barbaran olemassaolosta. He olivat tavanneet, kun tyttö oli ollut Suomessa, ja jatkaneet seurustelua Britanniassa Maunon ollessa siellä mansikanpoimintamatkallaan. Barbara oli houkutellut Maunoa jäämään, mutta tämä oli tokaissut, että ’mitäs jäisin tänne tiskejänne tiskaamaan!’ ”

Erokirjeessään Barbaralle Mauno Koivisto ilmoitti lopettavansa suhteen.

Tiedän, että itket, mutta se ei haittaa. Ota rauhallisesti. Maailmassa on varmasti muitakin miehiä. Älä sure. Löysin hyvän tytön. Hän on sellainen, josta olen aina uneksinut. Pidän hänen silmistään, vartalostaan, hymystään, kävelytyylistään, ajatusmaailmastaan, kaikesta hänessä. Tai anteeksi, sanoin väärin, en pidä vaan todella rakastan.

Tellervo Koivisto kertoi taannoin miehelleen kirjeen Barbaralle tulevan julkisuuteen.

”Mieheni vain nauroi nuoruuden muistolle makeasti.”

Kirje on julkaistu Anne Mattssonin kirjoittamassa elämäkerrassa, kuten myös runsaasti nuorenparin kirjeenvaihtoa. Mauno Koivisto oli opettajana Eurajoella saaristokoulussa, Tellervo opiskeli samaan aikaan Turussa.

Kirjeistä heijastuu intohimoinen suhde ja kaipaus toisen lähelle ja kainaloon. Välillä omia tunteita höystetään runoilla.

”Eläkkeellä olemme kinastelleet joka päivä”

Koivistojen avioliittoa on nyt kestänyt 64 vuotta. Itsenäisyyspäivän juhlien aikaan he ovat voineet aina samalla juhlia myös omaa tapaamispäiväänsä.

Tellervo Koivisto näkee puolisoissa paljon samaa, mutta löytyy heistä selviä erojakin.

”Täydennämme toisiamme. Maailmankatsomuksemme on samanlainen. Suurin eromme liittyy älyyn. Mieheni älyllinen kapasiteetti on tehnyt kielten oppimisenkin hänelle helpoksi. Minulle ne ovat olleet aina vaikeampia.”

Ruotsia Koivisto oppi jo Turussa seurustellessaan ruotsinkielisten kavereidensa kanssa, ja Åbo Akademiin hän hakeutui, koska siellä olivat parhaimmat luennot. Venäjää presidentti halusi opiskella niin hyvin, että taitaisi myös sen kirjoittamisen.

”Mieheni on luonteeltaan vakaa, ja minä olen jossain määrin ailahtelevainen. Hän on musikaalinen ja laulaa mielellään, minulla taas on räkättirastaan ääni”, Tellervo Koivisto jatkaa listaamistaan.

Katajanokan-kodissa varsinaissuomalainen huumori höystää yhä tarinointia. Koivistot ovat tunnettuja sanailuistaan ja keskinäisistä lohkaisuistaan.

”Emme riidelleet nuorempina, vaikka olisin monesti halunnutkin riitaa, koska sopiminen on niin mukavaa. Mutta kun jäimme eläkkeelle, olemme kinastelleet joka päivä.”

Joitakin sanailu saattaa vähän hätkähdyttää.

”Turvamiehet ovat kyllä oppineet naljailumme tuntemaan, mutta kun vaimo heittää miehelleen takapenkiltä huulta, se voi särkeä jonkun korvaan. Monille presidentti on presidentti edelleen, vaikka onkin eläkkeellä.”

Tellervon päiväkirjat

Sattumien Tellervo Koivisto näkee ohjailleen myöhempääkin elämää. Sattumalta hänestä tuli Suomen Kuvalehden pakinoitsija ja sattumalta hän tuli suostuneeksi mukaan eduskuntavaaleihinkin.

1960-luvulla Koivistot asuivat Helsingissä, ja tytär Assi oli kasvanut kouluikään. Lisää lapsia perheeseen ei pystytty toiveista huolimatta enää hankkimaan.

”En sano, että olin identiteettikriisissä, mutta siihen suuntaan vahvasti menossa.”

Suomen Kuvalehti oli alkanut julkaista kuvitteellista Rouva Koiviston päiväkirjaa. Idea oli saatu Britanniasta, jossa satiirilehti julkaisi keksimiään pääministeri Harold Wilsonin puolison pakinoita.

Nähtyään palstan Tellervo Koivisto lähetti päätoimittajalle sapekkaan postikortin.

”Ei ollut pienintäkään tarkoitusta, että rupeaisin itse kirjoittamaan päiväkirjoja. En vain olisi kestänyt, että nimissäni kirjoitetaan päiväkirjoja siitä, mitä naisten kuvitellaan juoruilevan. Pidin parempana, että juoruilen itse.”

Niinpä Suomen Kuvalehden päätoimittaja taivutteli Tellervo Koiviston pakinoitsijaksi, ja päiväkirjoista tuli suosittuja. Ne sisälsivät usein kuvitteellisia keskusteluja pääministerin perheen aamukahvipöydästä.

Pakinoissaan pääministerin puoliso saattoi viritellä keskustelua vaikkapa siitä, miksi poliitikoissa on niin vähän naimattomia miehiä, mutta runsaasti naimattomia naisia. Hän päätyi tekstissään toteamaan, että sarjakuvien ja elokuvien sankareissa heitä on sitten sitäkin enemmän. Taika-Jim, Batman ja James Bond ovat kaikki poikamiehiä.

Pakina päättyi pääministerin toteamukseen:

Taidan lähteä töihin. Alkaa tuntua siltä, että täällä kotona vallitsevat naisten maailman nurjat lait.

”Päiväkirjat eivät saaneet olla tyyliltään paasaavia tai liian asiapitoisia. Sovelsin niihin mieheni kanssa mukamas käymiäni keskusteluja. Oli siellä varmasti keksittyjäkin joukossa, mutta useimmiten jokin totuuden siemen.”

Tietä naispresidentille

Naisen asema ja sukupuolten tasa-arvo ovat Tellervo Koivistolle tärkeitä teemoja, ja sitä viestiä hän ujutti päiväkirjoihinkin.

”Aloin muokata palstaa näköisekseni. Jossain vaiheessa todella innostuin kirjoittamisesta. Se pelasti minut identiteettikriisiltäni.”

Elämäkertaa valmisteltaessa Tellervo Koivisto luki uudelleen vuosikymmenten takaisia tekstejään.

”Ajattelin, että on mun miehelläni ollut kestämistä. En muista, että hän olisi koskaan toppuutellut minua. Joskus näytin joitakin hurjimpia pakinoita hänelle etukäteen. ’Se menee sun kontollesi’, hän vain totesi.”

Pääministerin puoliso ei kysellyt mieheltään lupia myöskään silloin, kun Arvo Salon johtama joukko saapui vuonna 1971 kotiin pyytämään ehdolle tuleviin eduskuntavaaleihin.

”En ollut koskaan ajatellut poliittista uraa, mutta päiväkirjat toivat paljon julkisuutta.”
Ehdokkuus oli ratkaistava nopeasti, ja eteisessä delegaatiota vastaan tuli Mauno Koivisto, joka kuuli puolisonsa tuoreet uutiset.

” ’Jaaha, no kyllä mäkin voin vähän vaalirahaa antaa’, hän tokaisi. Jälkeenpäin huomasin hänen maininneen jossain, ’että meni vaaleihin lupaa minulta kysymättä’ ”, Tellervo Koivisto kertoo nauraen.

Tellervo Koivistolla saattaa olla oma vaikutuksensa siihenkin, että Suomeen valittiin naispresidentti.

Hänet pyydettiin puhujaksi eduskuntavaalien aikaan pidettävään tilaisuuteen Helsingin työväentalolle. Puheensa lopuksi hän osoitti sanansa Paavo Lipposelle:

”Kun muodostat hallitusta, pane naiset koville paikoille ja anna heille valtaa ja vastuuta.”

Monien yllätykseksi Lipponen nimitti vuonna 1995 ulkoministeriksi Tarja Halosen varmana valintana pidetyn Pertti Paasion sijaan. Ulkoministeriys tasoitti tietä kohti presidenttiyttä.

”Itkin Maunolle oloani”

Suomalaisia tunnemaailman patoumia Tellervo Koivisto rohkaisi avaamaan kertoessaan kouluajan sadistisesti käyttäytyneestä opettajastaan ja masennuksesta, jonka nuoruuden muistot nostivat esille. Kun presidentin puoliso puhui kipeästä aiheesta, muidenkin oli helpompi avata menneisyytensä traumoja.

Keskikoulussa uskonnonopettajalla oli ollut tapana viedä ulkopaikkakuntalaisia tyttöjä pappilan kansliaan rangaistavaksi erilaisiin tekaistuihin syihin vedoten.

Piiskaniskujen jälkiä oli piiloteltava saunassa äidiltä, eikä tapahtumista uskaltanut muutenkaan kertoa mitään, jottei koulunkäynti olisi loppunut siihen. Valtavaa häpeää ne nuoressa tytössä aiheuttivat.

Vuonna 1998 entisestä kappalaisesta ja paikkakunnan silmäätekevästä päätettiin maalata muotokuva ja ripustaa se Huittisissa seurakuntasalin seinälle.

Tellervo Koivisto oli luvannut antaa samoihin aikoihin 70-vuotispäiviensä lähestyessä naistenlehdelle syntymäpäivähaastattelun.

”Mietin hyvissä ajoin etukäteen, mitä seitsenkymppinen kertoisi itsestään ja elämästään. Kun pengoin mielessäni elämääni, minulle tuli aina kouluaikoja ajatellessani monta päivää kestävä paha olo.”

Pitkään hän pohti, uskaltaisiko paljastaa julkisuudessa koulumuistonsa. Eräillä illallisilla hän kysäisi vieressä istuvalta tuttavaltaan mielipidettä avautumisesta. Samalla hän kertoi pelkäävänsä puhua asiasta suoraan. Et sinä ennen ole pelännyt, kuului viereltä.

Samaan aikaan paha olo alkoi saada vakavampia ja vakavampia oireita.

”Se ei tuntunut enää pysyvän sisälläni. Se ei ollut sellaista masennusta, jota olisin voinut vetäytyä hoitamaan jonnekin. Se oli masennusta, joka pakotti minut huutamaan ulos, että tällaista minulle on tapahtunut.”

Aviomies yritti tukea puolisoaan parhaimman mukaan.

”Sanoinkin, että mieheni paidanedusta oli jatkuvasti märkänä, kun itkin hänelle oloani.”

”Innostuminen on elämän merkki”

Tellervo Koivisto kääntyi apua saadakseen psykiatrin puoleen. Tämä kertoi hoitavansa toista potilasta, jolla oli takanaan vastaavanlaisia ongelmia. Psykoanalyysissä oli menossa kahdeksas vuosi.

”En ollut valmis uhraamaan kahdeksaa vuotta elämästäni toipumiseen. Oli keksittävä muita keinoja.”

Lääkkeet rauhoittivat olon aluksi. Sen jälkeen Tellervo Koivisto purki pahaa oloaan puhumalla puhumasta päästyään ja kirjoittamalla.

”Minua alkoi sairaalloisesti kiinnostaa uskonnonopettaja. Hankin hänestä tietoa eri puolilta. Osoittautui, että hän oli joutunut itse kaltoin kohdelluksi Inkerinmaalla ja vallankumousvuosina bolsevikkien kiduttamaksi. Hän joutui käyttämään sen vuoksi vahvoja lääkkeitä.”

Syntymäpäivähaastattelun jälkeen Tellervo Koivisto taivuteltiin kirjoittamaan kirja. Syntyi teos Päiväkirjan uudet sivut, jossa hän kertoi kouluaikaisten traumojen aiheuttamasta masennuksestaan.

”Innostuin kirjoittamisesta, ja innostuminenhan on elämän merkki.”

Kirjan tekeminen oli terapeuttista ja auttoi omassa toipumisessa, mutta saattoi se rohkaista monia muitakin suomalaisia purkamaan omaa menneisyyttään. Kirjan tuotto meni mielenterveyspotilaiden kuntoutustalon rakentamiseen.

Olisiko pitänyt puhua aiemmin? Olisiko kannattanut purkaa häpeää aiheuttaneita muistoja jo nuorempana? Tellervo Koivisto sanoo, että on vaikea tietää, mistä asioista kasvaa myöhemmin suuria.

”Enemmän kuin pahoinpitely minua raivostutti yhteiskunnallinen epäoikeudenmukaisuus. Opettajan käytöksestä tiedettiin, mutta hänen annettiin jatkaa. Koulun maine oli niin tärkeä, ei ainoastaan opettajille vaan myös oppilaille, ettei asiaa olisi saanut tuoda vielä myöhemminkään julkisuuteen.”

ev0117_koivisto_mkoivisto012
Kansansuosion nosteessa. Tellervo Koivisto sai presidentin valitsijamiehenä 1982 äänivyöryn.

Assi emännöi Tähtelää

Katajanokan-asunto on kaunis ja valoisa, mutta Inkoon Tähtelä on tuntunut Koivistoista aina todelliselta kodilta. Se hankittiin vuonna 1970, kaupunkikoti on ollut heillä vuodesta 1994.

”Meidän iässämme katsottuna tämä kaupunkikoti on varsin uusi. Tähtelään veimme vuosikymmenien varrella hankkimiamme kalusteita, ja meillä kummallakin mieheni kanssa oli intohimoa puuhailla siellä pihalla ja metsikössä.”

Naantalin Kultarannastakin presidenttipari lähti välillä viettämään kesäpäiviä Inkooseen.

”Kultaranta oli tavallaan kaikille yleinen puisto. Mauno keksi kyllä sielläkin pistää kiviä järjestykseen ja rakentaa lentopallokentän.”

Turvamiehet seurasivat presidenttiä myös vapaa-aikoina Tähtelään, ja kaikki yrittivät touhuta siellä ajankulukseen jotain.

Tellervo Koivisto muistelee, miten välillä tuli pientä sanomistakin siitä, mitä kukakin sai tehdä. Kun turvamies alkoi lapioida pihaa lumesta, presidentti tokaisi: ’Tämä on mun luntani!’

Nyt Tähtelä on luovutettu tytär Assille, joka muuttaa omasta huvilastaan päärakennukseen. Viime syksynä Tellervo Koivisto teki surutyötä istuttaessaan kukkasipuleita maahan.

”Jouduin toteamaan, ettei minusta olisi enää ensi kesänä mitään hyötyä pihalla. Voimavaroja ei enää ole. En pystyisi huolehtimaan kukkasistani.”

Parhaillaan Tähtelään suunnitellaan remonttia. Äidin aikoinaan maalaamat siniset lattiat saattavat saada tyttären suunnitelmissa uuden sävyn.

”Jokaisen on saatava tehdä omat muutoksensa, sillä eihän kukaan halua asettua museoon. Assin aviomies Heikki Allonen on jäänyt juuri eläkkeelle, ja hän näyttäisi olevan kiinnostunut puuhailusta ulkona ja pihapiirissä.”

Alzheimer on luopumista myös läheisille

Mauno Koivistolla on ollut eläkevuosinaan tapana huvitella ajelemalla raitiovaunulla Helsinkiä katsellen. Syksyllä hän lähti taas kierrokselle, ja kun miestä ei näkynyt kahteen tuntiin kotona, puoliso ehti jo huolestua.

”Onneksi hän vastasi puhelimeensa ja sanoi olevansa tulossa.”

Presidentti täytti marraskuun lopulla 93 vuotta. Hän sairastaa Alzheimerin tautia, ja Tellervo Koivisto on miehensä omaishoitaja. Kotiinsa he saavat apua niin terveydenhoitoon, kauppaostoksiin kuin taloustöihinkin.

”Mieheni lähimuisti ei toimi, mutta kun sopiva keskustelunaihe nousee esille, hän voi puhua siitä luennon verran ja loppuun asti stilisoidulla kielellä.”

Tellervo Koivisto kuvailee Alzheimerin tautiin sairastumista hitaaksi ja pitkäksi prosessiksi. Siksi se ei tunnu niin lohduttomalta kuin voisi kuvitella.

”Läheiset ehtivät valmistautua siihen henkisesti. Vaikka toinen saattaa puhua asiat moneen kertaan, muistia on silti vielä paljon jäljellä. Ystäviä tavatessa toiset eivät välttämättä huomaa sairastuneen käytöksessä edes mitään poikkeavaa.”

Sairauden edetessä oireet voimistuvat.

”Vähitellen huomaa, ettei mikään uusi asia mene enää perille. Uutiset eivät enää niin kiinnosta, ja lehtien lukeminen on sivujen selaamista. Kun toiselta puuttuu lähimenneisyys, yhteiset keskustelunaiheet vähenevät.”

Helsingin Alzheimer-yhdistys järjestää päivätoimintaa, johon Mauno Koivisto osallistuu pari kertaa viikossa.

”Hän menee sinne mielellään ja tulee laulaen pois. Hän on kuulemma kova keskustelija, ja juttukavereitakin riittää. Kotiin tullessaan hän ei vain enää muista, missä hän on ollut tai mitä muutamaa tuntia aiemmin syönyt.”

Tellervo Koivisto kuvailee vanhuutta luopumisen ajaksi. Monet asiat muuttuvat. Oma terveys heikkenee, ja liikkuminen on hauraampaa kuin ennen.

”Liikunnalla on ollut meille aina suuri merkitys. Kultarannasta lähdimme pyöräretkille ja Tähtelässä teimme kävelylenkkejä.”

Luopumisiin kuuluvat myös ystävien menetykset.

”Uusia ystäviä ei oikeastaan tässä iässä enää tule.”

Mutta on vanhuuden päivissä hyvääkin.

”En tunne niiden suhteen kuitenkaan erityisempää ahdistusta”, hän tiivistää.

Kevät sen sijaan vähän huolettaa. Maaliskuu on alkanut aina ennen puutarhalehtiä katsellen ja tulevan kesän istutuksia suunnitellen.

”En voi mennä Tähtelän pihalle neuvoineni opastamaan, mitä siellä pitäisi tehdä.”

Millä täyttäisi puutarhan ajatuksiin jättämän tyhjän aukon?

Sitä Tellervo Koivisto nyt pohtii.

Juttu on julkaistu Eevan numerossa 01/2017.

Kuvat: Kari Kaipainen ja A-lehtien kuvatoimitus

ev0117_koivisto_tellu5
Kaupunkiasunnossa Katajanokalla on kaunista ja viihtyisää, mutta Inkoon Tähtelää Koivistot ovat pitäneet aina todellisena kotinaan.

1 kommentti

  1. Syvä osanottoni entisen presidentin poismenon puolesta. Eilen kuulin saattohoitoon joutumisesta ja tänä aamuna Hänen lähteneen täältä! Voimia Teille!


Huomioithan, että kaikki lehtitilauksiin liittyvät asiat hoituvat vain www.a-lehdet.fi/asiakaspalvelu
kautta tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@a-lehdet.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Edellinen artikkeliSeuraava artikkeli