Henkilöt

Jari Tervo ylistää vaimoaan: ”Katin myötä elämääni tuli suunta ja päämäärä”

Kati ja Jari Tervolle kirjoittaminen on intohimo. Pitkän parisuhteen käännekohtiin kuuluu Kallen syntymä. Sitä edelsivät monet pettymysten vuodet.

Kahden kirjailijan Kati ja Jari Tervon kolmihenkisessä perheessä halaillaan paljon.

Pojan syntymä oli elämän suurin käännekohta.

”Oli valtavan ihana kulttuurisokki saada tulla vanhemmaksi siinä iässä”, Kati Tervo sanoo. Hän oli silloin 44-vuotias.

Kallen syntymää edelsivät monet pettymysten vuodet ja huoli lapsettomuudesta.

”Lapsi tekee pojasta miehen. Kalle teki minusta kunnon ihmisen”, Jari sanoo.

Kun Jari tapasi Katin 80-luvun lopulla ravintola Kosmoksessa, hän ymmärsi, että siinä oli nainen, jonka poninhännästä kannattaa pitää kiinni. Avioliiton myötä runot vaihtuivat romaaneiksi.

”Katin mukana elämääni tuli suunta ja päämäärä, jota romaanikirjailija tarvitsee.”

Kati ihastui Jarin valoisaan luonteeseen.

”Ja olihan hän suustaankin aika mainio.”

Molemmilla on ollut sairauden koettelemat vaiheensa.

”En olekaan kuolematon. Oli korkea aika ymmärtää se kuuttakymppiä lähestyessä”, Jari sanoo.

Kati kuvailee omaa sairastumistaan avioliiton testiksi.

”Mietin, miten Jari kestää väsyneen olemukseni ja sen, että vetäydyn kuoreeni. Hän ei jättänyt minua pahimpana aikoina koskaan yksin.”

Kun voimat palautuivat, Kati halusi heti ryhtyä tekemään sitä, mistä oli unelmoinut.

Kuva: Timo Pyykkö

Lue koko juttu Eevan numerosta 12/2017


Huomioithan, että kaikki lehtitilauksiin liittyvät asiat hoituvat vain www.a-lehdet.fi/asiakaspalvelu
kautta tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@a-lehdet.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Edellinen artikkeliSeuraava artikkeli