Henkilöt

Anna-Maija Tuokko: ”Olen liian ankara itselleni”

Anna-Maija Tuokko kertoo perineensä äidiltään kunnianhimon, joka on tuonut menestystä, mutta myös jatkuvan riittämättömyyden tunteen.
”On ollut lohduttavaa huomata, että muutkin muutkin taistelevat epävarmuuden tunteiden kanssa”, Anna-Maija sanoo. Hän tähdittää parhaillaan Huojuva talo -näytelmää Tampereen Teatterissa.

Anna-Maija Tuokko, 36, tietää, miltä tuntuu nähdä onnistumisen läpikin pelkät virheet. Lahjakas näyttelijä on kerännyt kehuja Teatterikorkeakoulun ajoista lähtien ja tehnyt isoja rooleja teattereissa, televisiossa ja elokuvissa. Tanssii tähtien kanssa -kilpailunkin Anna-Maija voitti tanssiparinsa Matti Puron kanssa ylivoimaisesti.

Silti näyttelijä ei osaa läheskään aina iloita saavutuksistaan.

”Olen välillä kauhean ankara itselleni, minkä vuoksi en ole juuri koskaan itseeni täysin tyytyväinen. Rimani on niin korkealla, että sitä on lähes mahdoton saavuttaa”, Anna-Maija tunnustaa.

Hän arvelee, että täydellisyyden tavoittelu on osittain luonnekysymys, osittain kodin antamaa mallia.

”Äitini on ihan samanlainen perfektionisti, joka on vaatinut itseltään aina paljon ja ollut sen ansiosta hyvä työssään. Olen nähnyt vierestä, että kun yrittää täysillä ja tekee paljon töitä, pärjää elämässä. Näillä eväillä olen itsekin menestynyt”, Anna-Maija toteaa.

Onni ei tule suorittamalla

Matka itsensä hyväksymiseen on ollut pitkä.

”Muistan eräänkin teatteriproduktion, josta sain huonot arvostelut ja otin sen niin raskaasti, että menin metsään ja itkin siellä surkeuttani. Neljän päivän rypemisen jälkeen päätin, että itseruoskinnan on loputtava. En voi jatkaa tätä työtä, jos otan satunnaisten ihmisten mielipiteet niin raskaasti”, hän muistaa.

Parhaiten perspektiiviä on antanut perhe. Anna-Maija löysi rinnalleen sielunkumppanin viisi vuotta sitten, kun tuttavuus ohjaaja-näyttelijä Kari Heiskasen, 62, kanssa syveni rakkaudeksi.  Pariskunnan tytär syntyi kaksi vuotta sitten.

”Toivon, että oma tyttäreni suhtautuisi itseensä armollisemmin. Vähemmälläkin suorittamisella voi olla onnellinen.”

Kuvat: Jouni Harala

Lue Anna-Maijan koko haastattelu Eevan numerosta 10/2017.


Huomioithan, että kaikki lehtitilauksiin liittyvät asiat hoituvat vain www.a-lehdet.fi/asiakaspalvelu
kautta tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@a-lehdet.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Edellinen artikkeliSeuraava artikkeli