Pitkiä, hoikkia, iholtaan virheettömiä, paksutukkaisia, seksikkäitä, valkoisia, oletetusti heteroseksuaalisia naisia.

Sellaisia naisia musiikkivideot, elokuvat ja media vyöryttivät murrosikäisen Petra Lumioksan verkkokalvoille. Lumioksaa ahdisti.

”Muistutin näitä ihannenaisia siinä, että olin nuori, valkoinen ja vammaton, mutten silti kokenut mahtuvani median tarjoamaan muottiin. Minulla oli finnejä ja olin pyöreä. En tuntenut itseäni vietteleväksi vaan ronskiksi.”

Vuosien mittaan hän alkoi miettiä, kuinka moni ei ole koskaan nähnyt itsensä kaltaisia ihmisiä lehdissä, televisiossa ja valkokankaalla.

Nykyään Lumioksa on ohjaaja, jonka ensimmäinen tv-sarja Häräntappoase tulee juhannuksen aikoihin katsottavaksi Elisa Viihteeseen.

Ohjaajana Lumioksa tahtoo olla luomassa maailmaan muutosta, jota hän on itse nuoruudesta asti kaivannut.

”Tekijöinä halusimme, että sarjassa näkyy ihmisten moninaisuus ja että se antaa samaistumiskohteita monille.”

Uusi tv-sarja pohjautuu Anna-Leena Härkösen esikois­romaaniin Häräntappoase (1984). Kirjassa ja sen ensimmäisessä tv-sarjaversiossa (1989) päähenkilö Alpo ”Allu” Korva on heteroseksuaalinen kaupunkilaisnuorukainen, joka rakastuu maalaistyttöön.

Lumioksan ohjaamassa, Oona Haapaniemen ja Oskari Sipolan käsikirjoittamassa tv-sarjassa asetelma ei ole yhtä perinteinen. Tv-sarjan kahden nuoren rakkaustarinaa eivät määritä valmiit sukupuoliodotukset.

Päähenkilö on syntymässä tytöksi määritelty Allu (Carola Hakola), joka ei tahdo tulla sukupuoleltaan määritellyksi. Hänen ihastuksensa kohde Kerttu (Rebekka Baer) on panseksuaali, joka kertoo rakastuvansa ihmisiin, ei sukupuoliin.

Allu kieltäytyy muijittelusta ja tytöttelystä ja kiinnostuu kuullessaan sukulaistytön kaverista, joka on vaihtanut nimensä Mikosta Myrskyksi. Hän ei kuitenkaan sanallisesti määrittele sukupuoltaan.

”On hyvä, että Allun olemus härnää katsojaa miettimään, mikä hänen sukupuolensa on. Meillä on taipumus työntää ihmisiä ahtaisiin sukupuolilokeroihin, vaikka se on ihan turhaa”, Lumioksa sanoo.

Hän kertoo tehneensä paljon työtä, jotta pääsisi itse eroon tavasta luokitella asioita miehekkäiksi tai naisellisiksi.

”Kun esimerkiksi Kertun ja Allun näyttelijät makailivat kuvauksissa nurmikolla, jostain mieleeni nousi malli, että hahmoista maskuliinisempi on se, joka ottaa toisen kainaloonsa. En kuitenkaan halunnut noudattaa tällaisia kaavoja vaan rakentaa asetelmat vapaasti.”

Seksikohtausten lähtökohtana on uudessa sarjassa ennen kaikkea Kertun halu. Aiemmassa sarjassa Allu on aktiivisempi tekemään aloitteen.

Sarjassa on yksi ei-valkoinen näyttelijä, Torvenkylän nuorisojengiin kuuluvaa Vuokkoa esittävä Ofelia Hanttu. Lumioksa olisi mielellään ottanut mukaan useammankin ruskean tai mustan näyttelijän.

”En kuitenkaan etukäteen miettinyt tarpeeksi sitä, tavoittaako tieto koe-esiintymisistä tehokkaasti myös muut kuin kantasuomalaiset, eli ne, joilla on verkostoja ja jotka ovat helpoiten päässeet erilaisiin teatteriharrastuksiin pienestä pitäen. Siksi roolitusvaiheeseen päätyi eniten kantasuomalaisia.”

Tämän ohjaustyön myötä Lumioksa oppi, ettei avoin mieli riitä yhdenvertaisuuden takaamiseen. Hän suhtautuu nöyrästi keskeneräisyyteensä.

”Jatkossa pitää oppia suunnittelemaan roolitusprosessi niin, että koe-esiintymisiin saadaan taustaltaan mahdollisimman monenlaisia ihmisiä eivätkä lähtökohdat enää aseta mahdollisia näyttelijöitä eriarvoiseen asemaan.”

Lumioksa ei haluaisi ohjaustöillään tyytyä pelkästään heijastelemaan maailman moninaisuutta. Ne voisivat olla moninaisuuden esittämisessä askeleen edellä todellisuutta.

”Media ja taide voivat auttaa näkemään, että taustan ei tarvitse rajoittaa kenenkään mahdollisuuksia.”

Juttu on julkaistu aiemmin Trendissä.