Olen ottanut tavaksi lukea Mika Waltarin Sinuhe egyptiläisen ensimmäistä lukua. Sen surumielisen realistinen elämänviisaus on ajassamme hyvin lohduttavaa:

”Kaikki palaa ennalleen, eikä mitään uutta ole auringon alla eikä ihminen muutu, vaikka hänen vaatteensa ja myös hänen kielensä sanat muuttuvat.”

Toinen teos, johon usein palaan, on Raamatusta löytyvä Saarnaajan kirja, jonka alkuperässä on viitteitä egyptiläiseen viisauskirjallisuuteen. Sen filosofiasta myös Waltari ammensi suurteostaan varten.

”Vaikka jostakin sanottaisiin, katso, tämä on uutta, on sitäkin ollut jo muinoin, kauan ennen meitä. Menneistä ei jää muistoa, eikä jää tulevistakaan – mennyt on jo unohdettu ja tulevakin unohdetaan kerran.”

Molemmissa teoksissa lopputulema on, että kaikki asiat toistuvat taivaan alla ja että ihmisen ponnistelut ovat lopultakin turhia.

Olemme taipuvaisia ajattelemaan, että elämme poikkeuksellisia aikoja. Ja niin todella teemme, ihmisiän mittapuulla. Perspektiiviä laajentamalla saatamme huomata, että olemme historian janalla kohdassa, joka muistuttaa menneitä tapahtumia.

Ja janaa taaksepäin kulkemalla huomaamme, että vastaavanlaisuuksia onkin useita. Nykyhetki on kuin onkin toisinto, variaatio, heijastus menneisyydestä.

Historia ei ole tavattoman kaukana. Vain ajattelemalla vanhempiani ja isovanhempiani olen liikkunut jo 1800-luvulle. Ja siitä huolimatta heidän kasvonsa ja äänensä ovat tutut. Tämä seikka ei lakkaa hämmästyttämästä minua.

Liikkukaamme hieman kauemmas, aina 1700-luvulle asti. Moni muistaa August Ehrensvärdin Viaporin linnoituksen suunnittelijana ja rakentajana. Harvempi tietää, että neljäntenä päivänä lokakuuta vuonna 1770 hänet valtuutettiin johtamaan toimia ruton torjumiseksi rajoiltamme.

Kevätalvella 1771 tuli tieto, että ruttoa oli tavattu Moskovassa. Venäjän-raja suljettiin. Hämeen ja Savon rykmentin miehet määrättiin vartiotehtäviin. Valtakuntain välinen liikenne sallittiin vain Ahvenkosken luona. Siellä matkustajat savutettiin ja pirskotettiin etikalla. Venäjältä tuleville laivoille määrättiin neljäntoista päivän karanteeni.

Syksyllä kerrottiin ruton surmaavan Moskovassa 800 henkeä päivittäin ja kuultiin sen levinneen Laatokan-seuduille. Alkoi huoli talonpoikain kaupankäynnistä rajaseudulla. Erilaisia varokeinoja suunniteltiin syksyllä pidettäviä rajamarkkinoita varten, ja lopuksi ne kiellettiin kokonaan.

Ehrensvärd pyysi maaherroja antamaan lausuntonsa, millä tavoin rutto voitaisiin parhaiten torjua. Vaadittiin rajan täydellistä sulkemista. Matkailijoilta alettiin vaatia terveyspassia.

Rajanylityspaikalle rakennettiin karanteenihuone, jossa oli maahan saavuttua vietettävä 42 vuorokautta. Luvattomasta yhteydenpidosta Venäjälle seurasi elinkautinen vankeusrangaistus.

Neuvoteltuaan lääkäri Haartmanin kanssa Ehrensvärd julkaisi maaliskuussa 1772 Turussa määräyksiä epidemian ehkäisemiseksi. Kerjääminen kiellettiin ja kerjäläiset jaettiin kaupungin varakkaiden asukkaiden kesken. Välskäreiden määrää lisättiin ja heidät velvoitettiin hoitamaan varattomia ilmaiseksi. Taudin puhjetessa tulisi kaikki markkinapaikat ja kapakat sulkea välittömästi.

Ruton torjunnasta tuli riitaa valtapuolueitten välillä. Toiset näkivät, että rajan sulkeminen oli hyödyttänyt kaupankäyntiä maan sisällä, ja toiset katsoivat kärsineensä rajoituksista ja rajasulusta ja julistivat siksi mitättömiksi kaikki tiedot Venäjällä riehuvasta rutosta.

Jo aiemmin Ehrensvärdiä oli yritetty kukistaa tekaistuilla kavallussyytöksillä. Tällä kertaa hän väsähti arvosteluun ja väistyi tehtävästään.

Molemmat alussa mainitut teokset ovat syvästi inhimillisyyttä korostavia. Sinuhen mittakaava on ihmisessä, kaikki alkaa ihmisestä ja palaa ihmiseen.

Saarnaajan kirja taas tähdentää, että ihmisen teot, suuret tai pienet, ovat merkittäviä vain ikuisuuden näkökannalta katsoen.

”Ei mitään uutta auringon alla”, sanoi Saarnaaja.

Lue myös: Hannu-Pekka Björkman lukee kolumnejaan