Eeva

Hannu-Pekka Björkman: Muistan tarkasti, miltä lapsuuden loppuminen tuntui

Hannu-Pekka Björkman: Muistan tarkasti, miltä lapsuuden loppuminen tuntui
Hannu-Pekka Björkman muistelee kolumnissaan nuoruuttaan – ja sitä hetkeä, kun lapsuus loppui. ”Jostain syystä en muista juuri mitään ajasta kolmentoista ja viidentoista ikävuoden välillä. Muistan vain sen, etten erikoisemmin pitänyt tuosta ajanjaksosta.”
Teksti |
Julkaistu: 10.3.2021

Kysyin taannoin kuusitoistavuotiaalta esikoiseltani, mistä minun tulisi kirjoittaa. Hän vastasi nopeasti ja selkeästi: kirjoita nuoruudesta.

Naurahdin, mutta pian huomasin, että näennäinen huvittuneisuuteni johtui torjunnasta. Pystyin kurkottamaan ruuhkavuosiin ja aina lapsuuteeni asti, mutta nuoruus tuntui olevan jossain toisaalla. Ikään kuin se olisi ajanjakso, joka oli unohtunut jonnekin. Jotain, jolle en ollut suonut liiemmälti ajatuksia tai jokin, joka oli vain eletty ja annettu sen jälkeen olla.

Puuttuva pala.

Jostain syystä en muista juuri mitään ajasta kolmentoista ja viidentoista ikävuoden välillä. Muistan vain sen, etten erikoisemmin pitänyt tuosta ajanjaksosta.

Muistimme on onneksemme valikoiva ja suojeleva. Vaikka nuoruutemme ei sisältäisikään synkkiä salaisuuksia, on murrosiän koettelemuksissa tarpeeksi kannettavaa itse kullakin.

Kotelovaihe ennen siipien kasvua. Itselläni kuin pitkää ja outoa unta, alitajunnan yötä, ennen aamua ja valoa.

”Vaikka nuoruutemme ei sisältäisikään synkkiä salaisuuksia, on murrosiän koettelemuksissa tarpeeksi kannettavaa itse kullakin.”

Hämäristä vuosista huolimatta muistan tarkasti, miltä lapsuuden loppuminen tuntui.

Lukuvuosi oli juuri päättynyt, oli kirkas toukokuun iltapäivä. Joukko poikia istumassa pihakeinussa, vaaleat kesätakit ja lenkkitossut. Polkupyörät kumollaan nurmikolla. Joku yritti aloittaa keskustelua alkavasta lomasta. Kukaan ei vastannut. Oli kuin kuilu olisi revennyt tuona hetkenä menneen ja tulevan välille. Tunsin surua leikeistä, joita en enää leikkisi.

Olin varma, että sillä hetkellä tuo äkisti hiljentynyt poikajoukko tunsi samoin kuin minä. Yhtäkkiä oli kesä ja lapsuus oli ohi. Kaikki poistuivat hämmennyksen vallassa. Tuota hämmennystä kesti syksyyn asti.

”Hämäristä vuosista huolimatta muistan tarkasti, miltä lapsuuden loppuminen tuntui.”

Nuoruutta on vaikea määritellä. YK:n mukaan nuoria ovat 15–24 vuotiaat, mutta Suomen nuorisolain mukaan nuoria ovat kaikki alle 29-vuotiaat. Toisaalta lastensuojelulaki pitää lapsina kaikkia alle 18-vuotiaita. Oman lisänsä tuo murrosikä, jota pidetään lapsuuden ja nuoruuden rajapyykkinä ja joka alkaa jo 11–13 vuoden iässä. Rajat ovat siis juridisia, fysiologisia ja kulttuurisia.

Monissa kulttuureissa lapsuudesta siirrytään suoraan aikuisuuteen ilman välivaiheita. Nuoruus tuntuukin olevan länsimainen etuoikeus. Mahdollisuus opiskella on tuonut pitkät etsikkovuodet ja lähes loputtomalta tuntuvan nuoruuden.

On muistettava, että niin sanottu nuorisokulttuuri syntyi Amerikassa vasta niinkin myöhään kuin 1950-luvun alussa. Sieltä se aloitti voittokulkunsa läpi läntisten teollisuusmaiden tuoden mukanaan erilaiset muodit ja musiikin.

Alakulttuurina alkaneesta ilmiöstä on tullut osa vallitsevaa kulttuuria. Sosiaalisen median ansiosta nuoret omaksuvat yhä nopeammin globaalit vaikutteet.

Kyllä, tässä vaiheessa keski-ikäistä hengästyttää ja samalla ärsyttää oma epäilevä asenteeni yhä nopeammin reagoivaan ja toimivaan maailmaan. Kuulen kaikuja omasta nuoruudestani. Sukulaismiesten irvailuja kuuntelemastani ”äänekkäästä” musiikista, pitkästä tukastani ja korvarenkaasta.

Silloin ajattelin, että näyttäisin aina samalta, arvoni eivät muuttuisi ja vanha maailma ja sen asenteet voisivat vajota suohon ja pysyä siellä maailman tappiin asti.

Mutta nuoruuskin loppuu. Alkaa joku muu, jota kutsutaan aikuisuudeksi. Miten tuo sana joskus ärsyttikään. Ja nyt istun tummansininen pappavillatakki ylläni, silmillä halvat lukulasit ja kirjoitan kolumnia naistenlehteen. Oi keski-ikä, oi aikuisuus!

”Mutta nuoruuskin loppuu. Alkaa joku muu, jota kutsutaan aikuisuudeksi. Miten tuo sana joskus ärsyttikään.”

Puolustuksekseni sanon, että kuuntelen niin sanottua nuorisomusiikkia sujuvasti. Ja nyt kun maaliskuu on aluillaan ja toive keväästä herää, ajattelen omaa nuoruuttani.

Sen menneitä keväitä, auringossa sulavaa lunta, mäntymetsän tuoksua ja toivoa. Alati rinnassa paisuvaa tunnetta, että elämä kuuluu myös minulle ja että on olemassa tulevaisuus.

Katson omaa poikaani, jo nuoruuttaan elävää, ja toivon, että aikuisuuteen on vielä pitkä matka. Läpi keväiden ja läpi lämpimien loppumattomien kesien, kun kaikki on vasta alussa. Kun kaikki on vasta tuloillaan. Ihan lähellä jo.

Kommentoi +