Lapsena hanki kantoi päivälläkin, kun aurinko vielä paistoi. Aurinko kulki matalalla vain vähän metsänrajan yläpuolella ja upposi sitten taivaanrantaan talojen ja peltojen taakse. Hetken kaikki oli sinistä ja hiljaista, kunnes tuli pimeää.

Päivällä aurinko sai lumen hohtamaan. Yön peilikuva. Tähdet hangella jalkojen alla. Huopatossun kosketus lumeen. Narahdus. Talven ääni, ja pakkasen.

Kuljin talon taakse ja ympäri. Joki oli jäässä. Marjapensaat kannattelivat lumikruunujaan. Räystäiltä roikkuivat jäiset pilarit.

Lapsen mieli liikkui asiasta toiseen ja välillä pysähtyi kuin ihmetellen kuuntelemaan talven äänettömyyttä.

Ja jossain lähellä oli joulu.

Lapsena joulu oli kaikkialla. Se oli puissa ja valossa, koulutiessä ja kuusijuhlassa. Se kulki mukana naapuriin ja saunan hämärään. Se oli läsnä pakkasessa ja yössä. Se kuului oven narahduksissa ja levisi tuoksuna leivinuunista. Se oli lintujen lyhteissä ja kylää ympäröivissä metsissä.

Joulu oli kuin maanpiirin ylle laskeutunut pyhän harso, kaikki tavallinen ja arkinen oli sen takana.

Vuodet kuluivat ja harso oheni ja kului, mutta aika ajoin se yhä laskeutuu maiseman ylle.

Se tuo mukanaan lapsuuteni menneet näyt ja äänet. Kaiken jo kauan sitten kadonneen: Ihmiset ja rakennukset. Metsät ja pellot. Tiet ja pientareet. Sinimustaan korkeuteen kurottavan katseen loputtomina talviöinä.

Kaikesta tuosta on aikaa.

Vuosissa kaikki loittonee yhä kauemmas: Lintulaudalle jätetyt joululahjatoiveet. Tummanpuhuvat kelsiturkkipukit. Isä kuuntelemassa joululahjavalvojaisia patteriradiosta. Kuusenhakureissut hämärästä metsästä. Pullapoika ja omena paperipussissa.

Aattoillan riemuisa jännitys. Kylätien huivipäiset mummot potkukelkkoineen. Moskovan suuri sirkus joulupäivänä televisiossa. Aattoillan sauna ja pakkasessa koppuroituneet hiukset. Kyläilevät serkut ja enot ja kahvintuoksu talossa. Ruusukantiset suklaarasiat.

Leivinuunin hohkaava lämpö. Kuusenkoristeet pahvilaatikossa. Herääminen aattoaamuna. Viimeinen joulukalenterin luukku.

Jeesuslapsi ja Maria ja Joosef. Joulupäivän leikit. Tähtisadetikut. Uudenvuodentinan suhahdus ämpärissä. Vaihtuva vuosi. Lapsuus. Nuoruus. Aikuisuus. Taaksepäin kääntyvä katse.

Omien lasten syntyessä joulun saa takaisin. Saa hetkeksi takaisin myös oman lapsuutensa. Jos aika on armollinen, lapsenlapset tuovat kaiken vielä kertaalleen eläväksi. Saa seimen ja Vapahtajan. Itämaan tietäjät ja mirhan ja kullan. Ja vaeltavan tähden. Saa takaisin isän ja äidin katseen. Menneet sukupolvet ja kynttilät haudoilla.

Saa takaisin hanget ja nietokset. Pakkasaamut ja tähtikirkkaat yöt. Saa jouluyön ja Luojan kirkkaan taivaan, toiveen rauhasta ja hiljaisuudesta. Saa surun ja kaipuun ja aavistuksen ikuisuudesta.

Ei kaikki ollut tässä, ei näissä jouluissa, menneissä ja tulevissa. Kaikki on jotain suurempaa, jotain valtaisaa ja käsittämätöntä. Ikuisuuden alku on tässä maailmassa, kaikissa maailman ihmisissä ja hetkissä. Siitä joulu kertoo. Ei se ollut satunnainen tähtien konjunktio, joka valaisi taivaan ja maan.

Silloin aukesi ovi tähtien toiselle puolelle. Sieltä valo tuli. Sieltä se loisti tietäjille ja maan verolle pantaville asukkaille. Valo loistaa yhä ikuisuuden ovista.

Ja siksi kaiken saa takaisin. Rakkaudella annetun.