Eeva

Hannu-Pekka Björkman: Elämyksiä kesävieraille

Hannu-Pekka Björkman: Elämyksiä kesävieraille
”Monesti suurimman nautinnon ulkomaalaisille vieraille tuottaa jokin itselle arkinen ja tavallinen asia, ei välttämättä se vaivalla ja rahalla hankittu elämys.”
Teksti |
Julkaistu: 19.7.2019

Kun mietin, miten esittelisin ulkomaalaisille ystävilleni Suomea, totean olevani aina hiukan pulassa. Olen useasti käynyt mielessäni läpi maamme nähtävyydet ja ruokakulttuurin. Yleensä huomaan sortuvani kliseisiin ja helppoihin ratkaisuihin: karjalanpiirakoihin ja poroon, Suomenlinnaan ja Porvooseen, kun niiden sijasta voisin vetää hihastani kaljavellin ja väskynäkräämin sekä Varsinais-Suomen vaivaisukkokierroksen ja Jaakko Ilkan saappaan Ilmajoella.

Kaikki edellä mainitut ruuat ovat hienoja ja maistuvia, mutta elämykset vaativat hieman enemmän työtä ja aikaa toteutuakseen.

Näen toki vieraitteni puolesta mieluusti vaivaa kokemusten ja varsinkin ruokailun suhteen, mutta on aina otettava huomioon, ettei oma maku ole aina vieraan maku. Monesti suurimman nautinnon vieraille tuottaa jokin itselle arkinen ja tavallinen asia, ei välttämättä se vaivalla ja rahalla hankittu elämys.

Ranskalainen ystäväni halajaa Suomesta kahta asiaa: kanelipullaa ja tervasaippuaa. Olen koettanut kertoa, ettei tervasaippua ole erityisen yleinen peseytymisväline, kun taas kanelipulla on yleisyydestään johtuen hieman tylsä ja turvallinen kahvihetken ratkaisumalli.

Monesti olen kattanut pöytään lohet ja porot, piirakat ja ruisleivät, kotijuustot ja lakkahillot ja sitten syönyt hyvällä ruokahalulla mahani pinkeäksi. Hyvää olen tarkoittanut mutta sortunut toki liioitteluun ruuan määrässä ja monimuotoisuudessa.

Tänä kesänä keitän klimppisopan ja siirryn saunan terassille tarkkailemaan, kuinka käy, kun ensimmäinen jauhorusinamyky saavuttaa vieraani suulaen.

Samalla pelkään, että minulle tarjotaan taas tuliaisena silputuista suolista ja muista sisäelimistä valmistettua andouillette-makkaraa, jota olen kohteliaana isäntänä lukuisia kertoja pyöritellyt suussani.

Ruuasta aina selvitään, jollei muuten, niin onkimalla ahvenia ja poimimalla mustikoita. Ja nuo toimitukset ovat jo itsessään varma valttikortti.

Mutta sitten on vielä se kysymys, mitä vieraille näyttää? Varsinkin kun vieraani eivät ole ensi kertaa näillä raukoilla rajoilla.

Vielä näkemättä ovat ainakin Otavan saaren silliperinnekeskus ja Toijalan tapettimuseo. Kätevästi saavutettava Munkkiniemen munamuseo on nykyisin valitettavasti suurelta yleisöltä suljettu. Myös Hummovaaran kuuluisa kuppikivi on kokematta.

Vaikeista valinnoista huolimatta olen varma, että vieraani viihtyvät tänä kesänä. Jos säitten herra suo, pysymme yhdessä ja samassa paikassa koko loman ajan.

Tarjoan vierailleni seuraavan kaltaisia elämyksiä: hyttysen ininää – melko varma ja eksoottinen kokemus –ja pohjoistuulta harmaalta järvenselältä – hauska ja raikas elämys, joka virkistää kokeneenkin turistin. Paarmapusikkojuoksu taas antaa mukavan hien jo ennen saunaa. Punkkitarkastus porukassa sen sijaan vaatii, että vieraat tuntevat toisensa melko hyvin ennen toimenpidettä. Aurinkobongauskin on mahdollista muutaman minuutin ajan vuorokaudessa.

Voittaja putsaa grillin.

Näillä eväillä viikko hurahtaa ohi nopeasti, ja vierailla on paljon uutta kerrottavaa kotopuolessa.

Jos totta puhutaan, suurimmat matkailuelämykset ovat ilmaisia. Tiedän jo, miten vieraani hiljenevät, kun aurinko vaipuu hitaasti järvenselän taa, hämärässä kesäyössä kaulushaikara puhaltelee pulloonsa tai laineet liplattavat vasten hiekkaista poukamaa ja järven syvä salaperäinen tunnelma valtaa maiseman ja mielen.

Tai kun kuikka kajauttaa huutonsa tyynellä selällä ja kaislikko huojuu lempeässä tuulessa. Kun ensimmäinen vesikauhallinen osuu kiukaaseen ja viileä vesi koskettaa ihoa. Kun kenenkään ei tarvitse sanoa mitään.

Katseitten levollisuus ja rauha.

Ystävyys.

Olemisen pakottomuus.

Kaikki mikä on läsnä luonnostaan, ilman ponnistelua.

Aamun äänet, koivun oksan varjot vaalealla seinällä.

Julkaistu Eevan numerossa 7/2018.

Kommentoi +