Painonnostaja Anni Vuohijoki, 34, kertoo minäkuvastaan, itsetunnostaan ja suhteestaan ulkonäköönsä Ihana juuri näin -juttusarjassa. Sarjassa haastatellaan ihmisiä, jotka tekevät somesta aidompaa.

”TEININÄ HALUSIN olla laiha. Ihailin hoikkia jalkoja ja reisien väliin jäävää rakoa, thigh gapia. Minulla on vahvat reidet, eikä tuo kauneusihanne toteutunut kohdallani. Siksi yritin pudottaa painoa lenkkeilemällä ja syömällä salaattia.

Kauneusihanteeni muuttui parikymppisenä, kun treenasin voimailua intensiivisesti ja fitnesskulttuuri löi läpi. Aloin arvostaa työmäärää, joka urheilijoiden ja kuntoilijoiden kehossa näkyy.

Nykyisin olen tyytyväinen painooni ja ruumiinrakenteeseeni, kun painonnostotreenini sujuvat. Silloin näen peilistä vahvat jalat eikä minua haittaa, että kisakauden välissä kropassani on ylimääräistä. Mikäli treenit eivät etene, saatan tuntea itseni liian isoksi ja heikoksi.

Ulkonäköpaineisiin on auttanut se, että puhun itselleni kauniisti. Fiilistelen joka aamu alastonta kehoani peilin edessä ja sanon itselleni, että näytän tänäkin aamuna hyvältä. Olen oppinut hyväksymään myös sen, että aamupainoni vaihtelee viikon aikana kahdesta neljään kiloa nestekertymän ja kuukautiskierron mukaan.”

”NAISILLE KASATAAN paineita siitä, millaisia meidän pitäisi olla. Ikääntyessäni olen kuitenkin uskaltanut alkaa elää, kuten itse haluan, ja kieltäytynyt muiden asettamista säännöistä.

Huomasin, että tulen onnettomaksi, jos yritän elää yhteiskunnan asettamien normien mukaan. Siksi meillä on mieheni kanssa avoin suhde. Pidän siitä, että saan olla rauhassa ja yksin.

Avoin suhde mahdollistaa sen, että voin ajatella itsekkäästikin. Minun ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa siitä, etten ole aina läsnä.

Ajattelen, että ikä on mahdollisuus. Mitä enemmän herkkyyteni ja kokemukseni lisääntyvät, sitä omannäköisempää elämää pystyn elämään.”

”MINUA KIUSATTIIN koulussa, ja se on heikentänyt itsetuntoani. Kun olen jäänyt ulkopuoliseksi tai tullut hylätyksi, olen ajatellut, että ongelma on minussa.

Keväällä minua epäiltiin Pekingin olympialaisissa tapahtuneesta seksuaalisesta häirinnästä. Koska kohu kohdistui persoonallisuuteeni, tunsin häpeää siitä, kuka olen. Mietin, olenko vääränlainen.

Kohun alettua ensimmäiset kaksi kuukautta menivät selviytymisessä ja minusta tuli kuin varjo itsestäni. En tehnyt muuta kuin kävin töissä, treenasin ja söin. Tunsin, ettei minua taaskaan hyväksytty omana itsenäni, kuten ei kouluaikoinakaan.

Tutkinta päättyi toukokuussa, eikä minua enää epäillä rikkomuksesta. Olen joutunut tekemään paljon töitä itseni kanssa löytääkseni taas elämäniloni. Läheiseni tsemppasivat ja puhuivat minusta myönteisesti. Vähitellen minäkin opettelin uudestaan hyväksymään itseni ja puhumaan itselleni kauniisti.

Sain voimaa myös urheilusta ja pienistä onnistumisista. Ne auttoivat näkemään, että kykenen. Ajattelen nykyisin, että en voi vaikuttaa muiden tunteisiin mutta omiini voin. Sen oivaltaminen on ollut iso asia.”

Juttu on julkaistu Kauneus ja Terveys -lehden numerossa 14/2022