Elokuva-arvostelu: Isä on näyttelijäntyön juhlaa – Anthony Hopkins loistaa pääroolissaan
Kulttuuri
Elokuva-arvostelu: Isä on näyttelijäntyön juhlaa – Anthony Hopkins loistaa pääroolissaan
Tuska ja herkkyys paistavat Anthony Hopkinsin kasvoilta Isä-elokuvassa.
Teksti

Kuvat

Julkaistu 26.8.2021
Eeva

Elokuva Isä kertoo ikääntyvän miehen elämästä, kun muisti alkaa heiketä ja arki muuttuu hankalaksi. Tarina tapahtuu kokonaan sisätiloissa, ja elokuva on intensiivistä ja vangitsevaa katsottavaa.

Anthony Hopkins, 83, sai roolistaan parhaan miespääosan Oscar-palkinnon, eikä ihme. Hän on uskomattoman herkkä, taitava ja autenttinen. Myös tytär Annea esittävä Olivia Colman on hyvin uskottava haavoittuvaisuudessaan.

Anthony Hopkins näyttelee Isä-elokuvassa nimiroolia

Alussa Anthony-isän elämä vaikuttaa olevan lähes kohdallaan. Hän asuu Lontoossa, ja tytär pyrkii auttamaan häntä parhaansa mukaan. Kotiin on kuitenkin palkattava taas uusi hoitaja, sillä isä on suututtanut edelliset oikuillaan.

Isä haluaa olla itsenäinen, mutta muisti ei enää toimi. Välillä hän säikähtää, sillä tytär näyttää hänen silmissään vieraalta.

Koska tilanteen hyväksyminen on isälle vaikeaa, hän alkaa epäillä ja syyttää läheisiään. Tyttären puoliso hermostuu ja käyttää valtaa tilanteessa, jossa vanheneva mies on täysin omaisten ystävällisyyden varassa.

Anthony Hopkins ja Olivia Colman loistavat rooleissaan.

Kaikki me, joilla on tai on ollut muistisairautta sairastavia läheisiä, tunnistamme elokuvan tunnelmia, tapahtumia ja tunteita. Suru tutun ihmisen hiljaisesta häviämisestä ja luonteen muutoksista on todellinen.

Elokuva perustuu samannimiseen näytelmään, joka myös on elokuvan ohjaaja Florian Zellerin käsialaa. Tarinassa on vain muutama henkilö, ja koska se on kuvattu intiimisti, ahdistus maailman kutistumisesta tulee myös katsojan iholle.

Kun vanha isä itkee pienen lapsen lailla hoitajan sylissä, kyyneleet virtaavat myös katsomossa.

Isä-elokuvan ensi-ilta 13.8.2021.

Kommentoi +