Simo oli jo pienenä vitsiniekka, härnääjä ja hauskuuttaja. Kerran hän esimerkiksi säikäytti pikkusiskonsa Ellan hämähäkillä. Simon kuoleman jälkeen Ella oli sytyttämässä mökillä saunan tulipesää ja ajatteli, kohta se Simo varmaan pelmahtaa jostain hämähäkkinä paikalle. Parin sekunnin kuluttua karvainen niveljalkainen kipitti saunan kiukaan kylkeä ylöspäin.
”Ajattelin, että ei voi olla totta”, Ella nauraa.
Ellalla on kolme isoveljeä, joista Simo oli nuorin. Simolla ja Ellalla oli ikäeroa vain kolme vuotta, ja he viettivät lapsena tiiviisti aikaa keskenään. Suuri ilonaihe oli, kun isän rakentama leikkimökki valmistui. Perhe rakasti luontoa ja merta, kesät he melkein asuivat veneessä. Välillä he nauttivat nuotion rätinästä ja keittivät kalanpäitä. Joskus Simo jäi yksin veneeseen, kun muu perhe lähti kiertämään saarta.
”Kerran kun tulimme takaisin, Simon sängyllä tepasteli ankanpoikanen. Hän oli napannut sen lemmikikseen.”
Jos Ella näki pahaa unta, hän käpertyi usein Simon kainaloon.
Teini-iässä Simo sulkeutui. Perhe ei aina tiennyt, missä poika vietti aikaansa ja keiden kanssa. Simo ei kuitenkaan käyttänyt päihteitä, vaikka kokeiluja varmasti oli. Käännekohta oli perheen isän menehtyminen 56-vuotiaana aivokasvaimeen. Simo oli tuolloin 21-vuotias. Isän kohtalo oli Ellan mukaan yksi iso syy Simon elämän alamäkeen.
”Isän kuolinvuoteella Simo itki. Hän reagoi ensimmäisenä isän muuttuneeseen hengitykseen, pomppasi yhtäkkiä pystyyn ja totesi, että nyt se muuten menee.”
Hautajaisten jälkeen Simo käpertyi kotiinsa kuin erakkoluolaan. Hänellä oli muutamia ystäviä, mutta kotiin hän ei päästänyt oikein ketään. Saattoi kulua parikin viikkoa, ettei kukaan saanut Simoon yhteyttä, ei edes äiti. Hän sanoi olevansa niin väsynyt, ettei jaksa soitella.
Jo ennen isän kuolemaa Simon hyvä ystävä teki itsemurhan, ja Simo löysi hänet.
Alkuvuodesta 2017 Ella oli pienen tyttärensä kanssa äidin luona kylässä, kun Simo tuli sinne. Veli oli ilmeetön. Aiemmin hygieniastaan ja vaatteistaan tarkka mies ei ollut enää jaksanut huolehtia itsestään.
Ellan mielessä vilahti, voisiko Simo tehdä itselleen jotain. Hän ei kuitenkaan halunnut uskoa sitä.
”Muistan ikuisesti hetken, jona Simo kohtasi tyttäremme. Hän höpötti vauvalle, että voi, miten sä voit olla näin pieni, sä oot ihana ja sulla on niin pienet sormet.”
Kohtaaminen jäi sisarusten viimeiseksi. Ystävänpäivänä, 29-vuotiaana, Simo riisti hengen itseltään.
Ella oli purkamassa kauppakasseja, kun puhelin soi. Keskimmäisen veljen ääni oli huolestunut.
”Veli kysyi, olenko kuullut Simosta mitään ja olenko lukenut uutisia. Uutisissa oli julkaistu Simoon sopivia tuntomerkkejä kuolleena löydetystä miehestä. Tärisin ja ajattelin, että ei voi olla totta. Yritin vakuutella veljelleni ja erityisesti itselleni, että se voi olla kuka tahansa.”
Kello oli yhdeksän illalla. Sisimmässään Ella tiesi totuuden, mutta mieli torjui ajatuksen. Hän imetti kymmenkuisen esikoisen yöunille. Vauvan pyjama kastui kyynelistä. Uni ei tullut, epätietoisuus oli musertavaa. Hän yritti soittaa Simolle ja luki uutista yhä uudelleen.
Aamulla varmistui, että se oli Simo.
Ella muistaa, kuinka auto ajoi pihaan ja veli käveli kohti ovea. Kummankaan ei tarvinnut sanoa sanaakaan. Ella hyppäsi veljen kaulaan, alkoi itkeä, osittain helpotuksesta. Raastava epätietoisuus oli ohi.
”Laitoin vauvan päiväunille ja miehelle viestin, että tule kotiin. Myös äiti tuli meille muutamaksi yöksi.”
Myöhemmin omaiset löysivät Simon keittiönpöydältä osittain repäistyn lapun, jossa luki äiti. Simo oli luultavasti kirjoittanut sen viimeisenä elinpäivänään.
Ensimmäiset päivät Simon kuoleman jälkeen olivat Ellasta epätodellisia, kuin maailma olisi ollut unessa. Ellasta tuntui, ettei hän saa happea. Lopulta kuitenkin se, että Simo on kuollut, iski aina uudelleen tajuntaan.
Ensimmäisenä viikonloppuna perhe istui yhdessä kriisipalaverissa. Hiljaisuus oli käsinkosketeltavaa.
”Helpotti, että saimme olla yhdessä ja jakaa tunteitamme. Itkimme ja myös nauroimme, koska Simo oli vitsiniekka. Veimme kynttilät hänen kuolinpaikalleen.”
Ellaa lohdutti myös ajatus siitä, että Simo oli nyt isän luona.
Tapaus tuntui pitkään painajaiselta. Ellan ajatukset katkeilivat ja hän saattoi nukahtaa lastenhuoneen lattialle. Lapsi ja rutiinit pakottivat kuitenkin jatkamaan elämää. Ne toivat myös toivoa musertavaan tyhjyyteen.
Surun ohella Ella tunsi syyllisyyttä. Hän mietti, miten olisi voinut auttaa Simoa ja saada hänet ammattiavun piiriin. Syyllisyyttä lisäsi se, että Ella tunsi pientä helpotustakin Simon kuolemasta: veljen on nyt hyvä olla ja läheisten jatkuva huoli on ohi. Jälkiviisaita ajatuksia tuli siitä, mitä kaikkia merkkejä olisi pitänyt huomata.
Hengähdystaukoja Ella sai pitkistä kävelylenkeistä ja Surunauhan vertaistukiryhmistä, joissa sai jutella rauhassa saman kokeneiden kanssa. Hän kouluttautui itsekin vertaistukijaksi.
Myös musiikki auttoi jäsentämään surua. Pahimpina aikoina Ella luukutti itsemurhasta tai surusta kertovia kappaleita yötä päivää.
”Simon uurnanlaskussa soitettiin Yön Erakko. Olen kuunnellut sitä satoja kertoja, ja se riipaisee edelleen.”
Ella teki äidin kanssa yhdessä ruokaa, ettei kummankaan tarvinnut yksin olla. Oli myös helpottavaa käpertyä miehen kainaloon vain itkemään. Surressaan veljensä lyhyttä elämää Ella suri samalla sitä, millaista Simon elämä oli loppuaikoina ollut. Viimeisen vuoden aikana Simo ei jaksanut enää kalastaakaan.
”Suru tulee aaltoina. Välillä se iskee voimalla ja taas hetkeksi helpottaa. Joskus myös haluan velloa surussa: on ihana palata muistoihin, niihin kipeisiinkin. Suhde ei katkea, se on vain muuttanut muotoaan. Minulla on edelleen kolmas veli, vaikka hän ei ole tässä vieressä.”
Pilkahteleva suru on nykyään enemmän veljen muiston vaalimista. Ei mene viikkoakaan, etteikö perhe puhuisi Simosta tai katsoisi valokuvia.
”Simon tuska loppui. Ironisesti hänen syntymäpäivänsä on sama kuin itsemurhien ehkäisypäivä, 10. syyskuuta. En ajattele, että elämä päättyy kuolemaan. Ajatus lohduttaa.”
Päivänä, jolloin Simo olisi täyttänyt 30 vuotta, perhe vei haudalle kolmekymmentä ruusua, pystytti kuolinpaikalle valkoisen ristin ja söi Simon suosikkia, suklaajuustokakkua.
Jos Ella voisi nyt kohdata Simon, hän haluaisi halata ja sanoa: ”Kiitos veli rakkaista lapsuusmuistosta ja ajasta, jonka saimme viettää yhdessä.”
Kun läheinen murtuu
Et ole vastuussa toisen itsetuhoisuudesta, mutta kysy ja tarjoa apuasi, neuvoo Marena Kukkonen Mieli ry:stä.
”itsetuhoisia ajatuksia on ajoittain noin 10–20 prosentilla ihmisistä. Niistä on onneksi pitkä matka tekoihin. Joskus jo rauhallinen keskustelu tuo toivon pilkahduksen.
Kysy läheiseltä itsetuhoisista ajatuksista. Voit sanoa, että auta minua ymmärtämään, mitä ajatuksiin liittyy ja kysyä, mikä auttaisi sinua juuri nyt.
Läheisen itsemurha herättää hämmentäviä ja pelottaviakin tunteita, kuten epätoivoa, tuskaa, surua, lamaannusta, vihaa, syyllisyyttä ja tyyneyttä.
Joku haluaa ympärilleen ihmisiä, huolenpitoa ja lohdutusta. Toinen toimii. Joku kaipaa vertaistukea. Myös rituaalit, kuten kynttilän vieminen, voivat lohduttaa. Ei ole yhtä oikeaa tapaa tai aikaa surra. Joskus tarvitaan ammattiapua.
Moni miettii, olisiko voinut tehdä jotain. Se on kuitenkin toisen ihmisen äärimmäistä henkistä kipua, hänen ratkaisunsa. Itsemurhavaarassa ihminen ajautuu taistele tai pakene -mielentilaan. Silloin ei pysty miettimään tulevaisuutta, muistoja tai läheisiä, on vain sietämätön tuska. Vain harvoin kyse on konkreettisesta halusta kuolla.
Koska itsetuhoiset ajatukset tulevat ja menevät, ihminen saattaa olla hetkittäin jopa levollinen ja hyväntuulinen. Siksi itsemurha saattaa tulla läheisille yllätyksenä: hänhän juuri aamulla latasi bussikortin tai vaihtoi talvirenkaat, miten hän voi olla illalla kuollut. On luonnollista, että läheiset yrittävät löytää vastausta kysymykseen miksi.
Läheisen elämä jatkuu, mutta erilaisena. Suru muuttaa muotoaan ja ajan saatossa tunteisiin saa etäisyyttä.”
Mieli ry:n Kriisipuhelin päivystää ympäri vuorokauden numerossa 09 2525 0111. Apua voi hakea myös kriisikeskuksista ja työterveyshuollosta. Sekasin-chat on suunnattu 12–29-vuotiaille. Hengenvaarallisessa tilanteessa soita hätäkeskukseen 112. Vertaistukea itsemurhan tehneen läheisille tarjoaa Surunauha.
Ellan äiti ja veljet ovat hyväksyneet sen, että Ella kertoo Simosta tässä haastattelussa.
Juttu on ilmestynyt aiemmin Kauneus ja Terveys -lehdessä 13/2023.
