”Tulin kaapista 17-vuotiaana. Sitä ennen en halunnut myöntää lesbouttani, jottei minua alettaisi nimitellä. Kun aloin viettää aikaa muiden lesbojen kanssa, löysin paikkani. Siihen asti olin kokenut itseni erilaiseksi ja tuntenut, etten kuulu joukkoon.

Seksuaalista suuntautumistani ei ole aina katsottu hyvällä. Eräs nyrkkeilyvalmentajani halusi minun salaavan sen, jotten menettäisi sponsoreita. Se tuntui kamalalta ja itkin sitä syvästi.

Päätin kuitenkin silloin, että olen avoimesti juuri sitä mitä olen. Tatuoin käteeni sateenkaarilipun, jossa lukee winner, voittaja. Aina voittaessani ottelun, nostin käteni pystyyn, jotta tatuointi näkyi.

Olen aina ollut vahva, itsenäinen ja pärjäävä. Olen myös taitava peittämään kaikenlaista kipua. Nyrkkeily sopi hyvin yhteen näiden piirteideni kanssa. Ottelin kerran neljä matsia murtuneella ranteella.

Peittelin myös sisäistä kipuani, ja voitin Euroopan mestaruuden vuonna 2018 masentuneena. Olin väsynyt puolustamaan oikeuksiani ja esittämään, että mikään ei tunnu miltään. Halusin, että joku näkisi minut ja rakastaisi. Myöhemmin samana vuonna menin hävityn turnauksen jälkeen lääkäriin terveystarkastukseen. Istuin tuoliin ja aloin itkeä: en jaksanut enää kannatella itseäni.

Sain nopeasti apua Olympiakomitean kautta, minulla diagnosoitiin masennus ja pääsin terapiaan. Ymmärsin, että minun on muutettava elämääni, jotta parantuisin. Nyrkkeily palveli pärjäävää kuortani mutta ei sisintäni.

Olin 28-vuotias, kun päätin, että nyt on aika elää itselleni. Muutin Helsinkiin ja tutustuin uusiin ihmisiin. Kun selkääni tuli välilevynpullistuma, tajusin, ettei nyrkkeily ole niin arvokasta, että menetän kykyni liikkua.

Vaikken enää urheile kilpaa, tykkään treenata. Juoksen metsässä, pyöräilen, heiluttelen painoja ja olen innostunut vauhdikkaista lajeista, kuten motocrossista ja laskemisesta. Olin alkutalvesta lautailemassa. Se oli hieman traaginen reissu, joka päättyi siihen, että olkapääni meni sijoiltaan. Tyylillä sisään, tyylillä ulos.

Olen aina hakenut lohtua makeasta ja ahminut herkkuja. Nyrkkeily lietsoi syömishäiriötäni, sillä siinä pitää laihduttaa ennen otteluita. Terapia on auttanut ymmärtämään, että syömishäiriöni takana on turvattomuuden tunne ja ahdistus. En ole enää ahminut, mutta syömishäiriö on silti pieni varjo, joka seuraa minua.

Syön nykyään monipuolisesti ja joustavasti. Olen ollut kasvissyöjä jo vuosia – ja olen hyvin voimakas. On perätön myytti, että vain lihalla voi kasvattaa lihaksia. Keho tarvitsee hiilihydraatteja jaksaakseen.

Olen aina joutunut pitämään puoliani ja tottunut siihen, että kaikki eivät pidä minusta. Siksi olen uskaltanut olla oma itseni: minulla ei ole menetettävää. Ei ole helppoa olla välittämättä muiden mielipiteistä. Elämää ei voi silti elää miettien, mitä muut ajattelevat.

Uudessa suhteessani Ansku Bergströmin kanssa on ­ihanaa, kun saan olla oma itseni ja voin näyttää herkän puoleni. Olemme erilaisia mutta silti samanlaisia, ja kaikki menee tosi hyvin yhteen.”