Heinäkuun 17. päivänä syntymäpäiviään viettävä näyttelijä Eija Vilpas nauttii äitinsä karjalaisista herkuista ja haaveilee sienisesongin alkamisesta. Katso myös nostalgisen mustikkapiirakan resepti.

”Kokkauksiani maistelevat aikuiset lapseni Sinna, Daniel ja Valdemar, jotka ilokseni tulevat puolisoineen välillä luokseni syömään.

Olen kotoisin Tuusulasta, ja niiltä ajoilta on muodostunut kymmenhenkinen ystäväjoukko, jota kutsumme Kellokosken porukaksi. Olemme tunteneet toisemme yli 50 vuotta, ja tapaamisemme ovat hulvattomia ja lämminhenkisiä. Usein nautimme yhdessä ruokapöydän antimista.

Lapsuuden inhokkiruokani oli koulun makaronivelli, jota saatiin perjantaisin. En voinut sietää pehmeitä, ylikypsiksi keitettyjä makaroneja ja lämmintä maitoa.

Enkä pidä myöskään paksusta veripaltusta, joka maistuu kengänpohjalta. Ohuita verilettuja syön mielelläni.

Vanhempani rakastivat silakkalaatikkoa, ja sitä oli lapsuudenkodissani tarjolla usein. Karsastin sitä ruotojen takia, mutta paistetuista muikuista pidin.

Syömiseni on muuttunut, sillä nykyään syön entistä vähemmän lihaa ja enemmän kasviksia. Ruokatarjonta Suomessa on monipuolistunut ja kansainvälistynyt valtavasti sitten lapsuuteni. Esimerkiksi hedelmä- ja vihannesosastojen anti on tänä päivänä ihan toista kuin 1960-luvulla.

Näyttelijäntyön ja ruokakekkereiden yhdistämisessä ongelmana ovat aikataulut. En harrasta illanistujaisia, mutta minulla on vapaata sunnuntaisin, ja silloin on mukava syödä yhdessä perheen tai ystävien kanssa.

Ruoka maistuu paremmalta, kun se syödään porukalla. Sen sijaan, että nautin kahvit itsekseni, juon mieluummin kupposen jonkun kanssa. Otetaan kahvit ja pullat, huokaistaan, istutaan alas ja jutellaan.

Parasta suomalaisessa ruokakulttuurissa on nyt kansainvälisyys. Suomalaiset ovat ihanan ennakkoluulottomia kokeilijoita. Vaikka karjalaiset perinneruuat ovat herkullisia, niiden lisäksi voi nauttia maailman mauista.

Parikymmentä vuotta sitten en tiennyt mitään sushista – nyt rakastan sitä. Monikulttuurisuus on rikkautta myös ruokamaailmassa. Hummukset, pestot, dukkahit ja sun muut ovat herkullinen lisä lautasillamme.

Maailman ruokakulttuureista suosikkini on Japani. Sen makumaailmassa on jotain uutta, erilaista ja herkullista. Haluaisin tutustua myös muihin ruokalajeihin kuin sushiin. En ole vielä käynyt Japanissa, mutta olisi mahtava nähdä sushikokki työssään tai tutustua teeseremoniaan.

Matkoilla ollessani nautin, kun pääsen intohimoisten ruokaharrastajien mukana kokemaan uusia elämyksiä. En ole varsinainen ruokamatkaaja, mutta olen viettänyt monta kesää lasten kanssa Île de Rén saarella Etelä-Ranskassa ystävien luona. Siellä olen syönyt elämäni upeimmat osterit, simpukat ja äyriäiset.

Kasvisruokabravuurini on usein tehty punajuuresta, sillä rakastan sitä. Pilkon kuoritut punajuuret vuokaan tai uuninpellille, maustan ne muun muassa tuoreilla yrteillä ja tarjoan ihaniksi paahtuneet juurikkaat vuohenjuuston kera. Yksinkertaista, helppoa ja hyvää.

Salainen paheeni on Maraboun maitosuklaa. Kaupassa käteni menee suklaahyllylle kuin magneetin vetämänä. Olen yrittänyt siirtyä terveellisemmäksi kehuttuun tummaan suklaaseen, mutta totuttelua se on vaatinut. Appelsiinilla maustettu versio on suosikkini.

Maustehyllyn suosikkini on basilika kaikissa muodoissa. Se sopii moneen, esimerkiksi tuoreena voileivän päälle.

Kodinkoneista käytän ahkerimmin Philipsin yleiskonetta, jonka sain häälahjaksi vuonna 1986. Se toimii edelleen moitteettomasti. Sillä syntyvät näppärästi pulla-, leipä- ja kakkutaikinat.

Tehosekoittimella pyöräytän smoothiet, ja myös mikro ja kahvinkeitin ovat päivittäisessä käytössä.

Hassuin keittiökapistukseni on nimeltään Minuutti-Mikko. Ostin sen messuilta, ja se on käsin veivattava minikokoinen monitoimikone, joka pilkkoo ja paloittelee näppärästi muun muassa sipulit.

Lue myös: Sami Kuronen: ”Mummoni opetti minut tekemään lihakukkoa, jotta resepti siirtyy sukupolvelta seuraavalle”

Ruokaguruni on 88-vuotias äitini Kirsti Vilpas. Hän on tyttönimeltään Käki ja Karjalasta kotoisin. Äitini on taitava kokki ja vaalii omaa ruokaperinnettään. Hänen tekemänsä karjalanpiirakat sekä liha- ja kaalipiirakat ovat vertaansa vailla.

Inspiraatiota ammennan keittokirjoista. Hyllyssäni on pari kasviskeittokirjaa ja mummilta peritty Otavan Kotiruoka vuodelta 1964. Siellä on ohjeet niin ruskean kastikkeen tekemiseen kuin perunoiden keittämiseen. Leikekirjaani olen kerännyt lehdistä hyviä reseptejä, kuten maailman parhaan rahkapiirakan ohjeen.

Haluaisin oppia tekemään paljonkin! Näyttelijäntyöni pitää minut kuitenkin niin kiireisenä, etten ole saanut tartuttua uusiin keittiöhaasteisiin. Vapaa-ajallani teen useimmiten käsitöitä, luen, urheilen, lenkkeilen koirien kanssa tai puuhastelen kesämökillä.

Minuun teki vaikutuksen Helsingin Vallilassa sijaitseva sushiravintola Kokoro Sushi. Käyn ulkona syömässä aika harvoin, mutta joka kerta se on ihanaa. Nautin, kun valmis ruoka tuodaan eteeni ja se on taitavasti tehtyä.

Ruokafilosofiani tiivistyy ekologisesti kestävän kotimaisen ruuantuotannon kannattamiseen. Suomalainen ruoka on hyvää, ja sen suosiminen on tärkeää. Maksan mielelläni vähän enemmän siitä, että myös tuottaja saa osansa.

Arvostan myös luomutuotantoa sekä maanviljelijöiden monipuolista ammattiosaamista. Meidän ei-viljelijöiden velvollisuus on tukea suomalaista maanviljelystä ja muuta ruuantuotantoa.

Tunnen onnistumisen riemua, kun lapseni kiittävät hyvästä ruuasta. Se tekee minut onnelliseksi. Koska en ole gourmet-kokki, lopputulos jännittää aina vähän.

Juuri nyt intoilen tillistä. Maustan sillä salaatteja, kalaruokia, keitettyjä perunoita sekä voileipiä, joissa on mukana myös juustoa, tomaattia ja basilikaa. Kaunis kruunutilli maistuu kesältä. Jo sen tuoksu torilla tai kasvimaalla on huumaava.

Haaveilen hyvästä marja- ja sienisadosta. Poimin Hauhon mökkimaastossa mustikat ja puolukat pakkaseen. Sienimetsälle lähden mieluiten äitini kanssa, sillä hän löytää ja tunnistaa kantarellit, tatit, haaparouskut ja lampaankäävät.

Artikkeli on julkaistu Eevassa 7/2020.