
PAHOITTELUT HETI ALKUUN diagnoosista, mutta luultavasti kärsit naisvihasta. Nimittäin niin me kaikki. Myös me naiset olemme omaksuneet naisvihan eli misogynian ja toteutamme sitä enemmän tai vähemmän, tavalla tai toisella.
Mutta hätä ei ole tämän näköinen. Kukaan ei nimittäin voi mitään sille, että on kasvanut patriarkaatissa eli yhteiskunnassa, jossa miehiä ja miehiseksi miellettyjä asioita arvostetaan enemmän ja pidetään normina.
Siksi on lähdettävä vähän kipeälle tunnustelumatkalle ja huomattava naisviha myös itsessään.
NAISVIHA KUULOSTAA TERMINÄ rankalta, mutta se ei kirjaimellisesti tarkoita sitä, että kokee avointa vihaa tai inhoa naisia kohtaan. Se tarkoittaa sisäänrakennettua käsitystä siitä, että naiset ovat b-luokan ihmisiä, joiden ominaisuudet ja osaaminen ovat heikompia – paitsi niillä naiselliseksi mielletyillä alueilla, jotka taas ovat vähemmän arvostettuja.
Esimerkki: Naisia pidetään taipuvaisina hoivaamaan. Hoiva-aloilla maksetaan huonompia palkkoja kuin saman koulutustason miesvaltaisissa ammateissa. Hoitoalan huonommat palkat eivät johdu siitä tutusta, pinnallisesta selityksestä, että julkisella sektorilla ei voida maksaa enempää ja niin edelleen. Hoitoalan huonommat palkat ovat pitkän, naisvihamielisen kulttuurisen kehityksen tulos, jossa naisia ei ensin ole päästetty työelämään, sitten on päästetty niille aloille, jotka on katsottu naisille sopiviksi ja sitten määritelty miehiä huonommat palkat.
Naisten oletettu hoivataipumus vaikuttaa myös siihen, että ajatellaan, että naiset eivät ole yhtä hyviä esimerkiksi teknisissä asioissa kuin hoivaamisessa. Ja tässä yhteiskunnassa paperikoneen hoitamista pidetään rahallisesti arvokkaampana työnä kuin ihmisen hoitamista. Se ei ole luonnonlaki, vaan ihmisen ja ennen kaikkea miesten luomaa kulttuuria.
Naisviha voi ilmetä ääritapauksissa myös selkeänä vihana: naisiin kohdistuvana väkivaltana, raiskauksina ja naisten oikeuksien äärimmäisenä rajoittamisena, kuten vaikkapa Taleban tekee Afganistanissa.
TOISAALTA NAISVIHA VOI ILMETÄ naisten täydellisenä ohittamisena ja sivuuttamisena joissakin aivan ilmiselvissä asioissa, kuten vaikkapa lääketieteellisessä tutkimuksessa.
Viime vuonna uutisoitiin suomalaistutkimuksesta, jonka mukaan aminohappo saattaa helpottaa krapulaa. Helsingin Sanomat teki aiheesta isohkon jutun, jossa todettiin: Lopullisesta tutkimuksesta jouduttiin poistamaan kaikki naispuoliset koehenkilöt, koska kuukautiskierron hormonaaliset vaihtelut vaikuttivat asetaldehydin ja aminohappojen tasapainoon. (---) ”Naisilla kokonaisuus oli kuitenkin mutkikkaampi kuin miehillä, joten jouduimme jättämään heidät tutkimuksen ulkopuolelle”, Peter Eriksson selitti.
Tällaiset kommentit ylläpitävät ajatusta, että nainen vain on liian hankala. Se ei pidä paikkaansa. Aminohappojen vaikutusta naisiin voi aivan hyvin tutkia, mutta se vaatii vähän enemmän viitseliäisyyttä, mitä Erikssonin tutkimusryhmällä ilmeisesti ei ollut.
Naisille tyypilliset kiputilat, kuten endometrioosi ja vulvodynia, ovat olleet näihin päiviin asti alitutkittuja. Mitä muuta siitä voisi päätellä kuin ettei naisen kivulla ole väliä.
Naisviha ilmenee usein naisten mystifiointina: nainen on jokin jännittävä, erikoinen olento, ei siis ihan ihminen.
Siitä onkin lyhyt matka tulla leimatuksi noidaksi, joka on varuiksi hyvä polttaa roviolla. Eikä ole kovin pitkä matka Raamatun alun naikkoseen, joka oli tehty miehen ylijäämäosista ja joka tottelemattomuudellaan pilasi kaiken.
Onko siis ihme, että ajattelemme naisista niin kuin ajattelemme.
NAISVIHA- TAI MISOGYNIA-TERMIEN täydellinen, oikeaoppinen hallitseminen ei ole naisvihan tunnistamisen kannalta tärkeää. Eikä ole niin tärkeää opetella kommentoimaan sosiaalisessa mediassa muiden misogyniaa, vaikka se onkin ihan hyvä oppia huomaamaan.
Tärkeintä on opetella tunnistamaan sitä omassa käytöksessään ja ajattelussaan, ja ehkäpä sitä kautta olla pysäyttämässä naisvihan vuosisataista jatkumoa.
Naisvihamielisten ajatusten tunnistaminen ja muokkaaminen on hidas ja vaativakin prosessi. Yksi Suomen tunnetuimmista feministeistä Saara Särmä on usein puhunut siitä, kuinka hän itsekin tekee asian kanssa töitä yhä. Ole siis itsellesi armollinen!
Tunnistatko nämä ajatukset?
Väite 1: Nainen on naiselle susi
Alun perin sanonta menee näin: ihminen on ihmiselle susi. Mutta jostain syystä juuri suomen kielellä, jota on pidetty yhtenä maailman tasa-arvoisimmista kielistä, Platonin homo homini lupus -lohkaisu on tunnettu naisvihamielisenä versiona.
Ajatus on inhottava ja valheellinen: etteivät naiset muka tukisi toisia naisia. On tietysti ihmisiä, niin naisia kuin miehiäkin, jotka tekevät ystävilleen inhottavia tekoja, mutta se ei ole mikään naisiin koodattu sukupuoliominaisuus.
Jos nainen tekee jotakin veemäistä, koeta ajatella sitä yksilön, ei sukupuolen lähtökohdasta.
Väite 2: Naiset ovat tunteiden vietävissä, miehet ovat loogisempia
Ikivihreä klassikko. Että ihanko oikeasti sodat, raiskaukset ja kaikki patriarkaattisessa maailmassa vallitseva epätasa-arvo johtuu siis vain siitä, että miehet ovat järjellä näin nämä asiat pohtineet?
Yhteiskunnassa naisten on sallitumpaa näyttää ja osoittaa tunteitaan, mikä on naisille sekä etu että ansa. Se, että miehet eivät saa näyttää tunteitaan, ei tarkoita, etteikö heillä olisi niitä. Tämä on myös esimerkki siitä, miksei patriarkaatti hyödytä miehiäkään.
Ja jokainen tietää nykyään, ettei tunne sulje pois järkeä.
Väite 3: Naiset ovat usein ärsyttäviä, liian äänekkäitä, liian humalassa tai käyttäytyvät huonosti
Testaa joskus, kuinka vaikeaa on kokea empatiaa naisia kohtaan. Jos mies itkee julkisuudessa, hän saa valtavan määrän empatiaa osakseen. Jos nainen itkee, hän on ärsyttävä. Naiset leimataan onnenonkijoiksi, vääriksi ilmiantajiksi, tyrkyiksi ja laskelmoiviksi. Julkisuuden menestyneitä miehiä pidetään oletusarvoisesti vilpittöminä ja rehteinä.
Maailmassa raha ja valta ovat pääasiassa miehillä, ja naiset ovat pitkään saaneet niitä vain miesten kautta. Naisia moralisoidaan rahan tavoittelusta, miehiä ihaillaan.
Pysähdy seuraavan kerran, kun huomaat tällaisen asetelman. Mieti, miksi pidät jotakin naista ärsyttävänä.
Tämä ei tarkoita sitä, etteikö naisten tekoihin saisi suhtautua kriittisesti. Esimerkiksi kaikki pääministeri Sanna Marinin arvostelu ei ole misogyniaa tai seksismiä.
Väite 4: Haluan kannattaa tasa-arvoa, mutta pian se on jo miesten syrjintää
Tuntuuko, että mediassa puhutaan koko ajan naisista? Se on harha, joka voi tulla nykykeskustelusta. Feministiset aiheet ja tutkimukset sekä naisten ja vähemmistöjen ääni ylipäätään ovat olleet koko median historian ajan aliedustettuina. Nykyään näistä puhutaan enemmän, mutta edelleen suomalaisessa mediassa esiintyvistä ihmisistä vain kolmasosa on naisia.
Jos tasa-arvosta puhuminen ärsyttää sinua, koeta miettiä, mikä siinä ärsyttää. Suomessa on vahva ajatus meistä maailman tasa-arvoisimpana maana, muttei se silti tarkoita, etteikö asioissa olisi korjattavaa.
Väite 5: Naisen karvat ovat inhottavia – selluliitti ja rasva vatsassa ovat ällöttäviä
Viha ja inho naisen vartaloa kohtaan on naisvihan surullisin asia. Tällöin inhoaa juuri naiserityisiä vartalon ominaisuuksia: rasvaa reisissä, vatsassa ja takapuolessa, vyötärössä ja käsivarsissa. Tämä johtaa ajatteluun, että naisilla pitäisi ikään kuin olla vartalo, jossa kaikki siihen itsestään kuuluva on siirretty toisiin paikkoihin.
Saara Särmä on sanonut, ettei vartaloaan tarvitse oppia rakastamaan, mutta on hyvä opetella sen hyväksymistä. Toisaalta: aivoista vapautuu valtavasti tilaa, kun ryhtyy keskittämään ajatuksiaan tarkoituksella vartalon ulkopuolelle.
Väite 6: Naiset kieroilevat, miehet ovat rehdimpiä
Tämä on vain yksi niistä lukuisista, tunnetuista ajatuksista, joissa yhdistetään naisiin kielteisiä ja miehiin myönteisiä ominaisuuksia. Näitä on hoettu niin kauan, että myös naiset uskovat niihin – ja joskus myös luulevat, että ollakseen naisia, on käyttäydyttävä oletusten mukaisesti.
Ei ole olemassa minkäänlaisia tieteellisiä perusteita sille, että tällaiset luonteenpiirteet olisivat riippuvaisia sukupuolesta. Jotkut kieroilevat, jotkut ovat rehellisiä. Se, että sinä saatat mielestäsi tuntea montakin kieroilevaa naista, ei ole tilastollisesti merkittävä asia.
Juttu on julkaistu Trendissä 8/2021.