Kun puolisoni työpaikka vuosia sitten siirtyi Tampereelle, Porissa asuva äitini ilahtui: ”Ihanaa, tulette sitten lähemmäs minua.” Hän oletti heti, että muuttaisimme miehen työn perässä.

Emme muuttaneet. Syitä oli monia, ja yksi niistä oli minun työni.

Teen enemmän töitä ja tienaan paremmin kuin puolisoni. Hän taas arvostaa vapaa-aikaansa ja tekee enemmän kotitöitä. Jako sopii meille erinomaisesti, mutta tiedostamme olevamme poikkeus normista.

Perinteiset sukupuoliroolit istuvat tiukassa, kun puhutaan rahasta. Meille naisille se on ansa.

Rahalla saa nimittäin tasa-arvoa.

KOLMASOSA NAISISTA ei voisi erota, koska ei tulisi eron jälkeen taloudellisesti toimeen, kertoo Danske Bankin tutkimus viime syksyltä. Erityisesti äidit ovat taloudellisesti heikommassa asemassa kuin miehet.

Ei ihme. Naiset käyttävät edelleen valtaosan perhevapaista, mikä tarkoittaa pitkää poissaoloa työpaikalta. Kolme vuotta kotona ollut nainen ansaitsee keskimäärin viidenneksen vähemmän kuin mies, ja ero säilyy koko loppuelämän.

Naisten eläkkeet ovat keskimäärin kolmanneksen pienempiä kuin miesten ja eläkeläisnaiset kaksi kertaa suuremmassa vaarassa köyhtyä kuin miehet.

Täydellisessä maailmassa näin ei tietysti olisi. Lasten hoitaminen kotona ei vaikuttaisi urakehitykseen tai pienentäisi eläkettä, eikä yhdelläkään työpaikalla vierottaisi perhevapaalle suuntaavia miehiä.

AIKA LASTEN KANSSA kotona on tärkeää ja antoisaa (miehillekin), mutta sen hinta on helppo unohtaa.

Siksi rahasta pitää puhua ajoissa. Avioerosta pitää puhua, kun rakkaus kukoistaa. Eläkkeestä pitää puhua, kun ikä alkaa nelosella. Ja normien järkevyydestä pitää puhua aina, kun jokin tuntuu itsestään selvältä.

Puolisoni, mies, on onneksi ajatellut eläkettään jo vuosikymmeniä sitten. Nykyisin hän lesoilee eläkevakuutuslaskemillaan ja ynnäilee kuukausia varhaiseläkkeen alkuun.

Minä ja koirat maltamme tuskin odottaa.

Pääkirjoitus on julkaistu Eevassa 6/2023.