Uupunut, ahdistunut, yliherkkä, tarkkaavuushäiriö, masennus – bingo, jos löysit listalta diagnoosisi! Uusi normaali on vähintäänkin itse tehty henkisen tilan arvio, josta voi raportoida somessa ja hakea itseymmärrystä omalle toiminnalleen.

Mutta miksi niin moni kaipaa diagnoosia omille piirteilleen?

”Eri diagnooseista puhutaan paljon, ja ihmiset osaavat miettiä omakohtaisesti niiden mahdollisuutta. Yksi syy siihen, että esimerkiksi ADHD-diagnooseja tehdään enemmän kuin aiemmin on, ettei moni ole tiennyt tarkkaavuushäiriön jatkuvan aikuisuuteen ja on luullut sen tarkoittavan vain ylivilkkautta. Tämä osaltaan selittää diagnoosibuumia”, psykiatrian erikoislääkäri Mika Määttä toteaa.

Ihmiset hakevat helppoa ratkaisua ongelmiinsa.

”Luullaan, että on tarkkaavaisuushäiriö, vaikka taustalla on tapamme elää nyky-yhteiskunnassa. Nopeaa reagointikykyä vaativa yhteiskunta tekee kenet tahansa ADHD-oireiseksi.”

Diagnoosien määrään liittyy siis vahvasti se, mitä määritellään normaaliksi.

”Jos joku ihminen on neurotyyppisesti tai muuten erilainen, ei se tarkoita, että tarvitsee diagnoosin”, Määttä pohtii.

Elämään kuuluu masennusta, ahdistusta ja surua. Eikä kaikkea surua tarvitse diagnosoida masennukseksi muutaman viikon jälkeen.

”Kun diagnosoidaan, kannattaa miettiä, mihin sitä tarvitsee. Aina diagnoosi ei ole pelkästään hyvä asia. Se saattaa estää esimerkiksi sairaskuluvakuutuksen saamisen tai joihinkin ammatteihin hakeutumisen. Jos kokee tarvitsevansa apua, on tietysti tärkeä hakeutua avun piiriin, ja silloin usein diagnoosi on hyödyksi hoidon järjestämisessä.”

Diagnoosien saamista edistää tosin se, että monet potilastietojärjestelmät vaativat jonkin diagnoosin ennen kuin voi myöntää sairauslomaa tai erilaisia etuuksia.

”Nykyisin ehkä liian helposti kirjataan masennusdiagnoosi, kun kyse voi olla hetkellisesti kuormittavasta elämäntilanteesta. Ongelmana systeemissämme on lyhyet lääkäriajat ja ajanpuute pohtia isoja asioita rauhassa.”

Osaltaan diagnoosibuumin taustalla on yleinen vaatimus, että pitäisi olla jatkuvasti toimintakykyinen, hyvä työntekijä ja yhteiskunnan jäsen.

”Voikin kysyä: Pitääkö ihminen saada sopeutumaan yhteiskuntaan lääkityksen avulla vai voisiko yhteiskunta muuttua ihmisystävällisemmäksi, jotta erilaiset ihmiset pärjäisivät täällä? Välillä vaikuttaa siltä, että ihmiset halutaan pitää työkykyisinä lääkkeiden voimalla ja varsinaiset syyt ongelmien taustalla unohtuvat. Se tuntuu väkivaltaiselta ihmisyyttä kohtaan.”

Juttu on julkaistu Trendissä 1/23.