Christiane Felscherinow: Minun toinen elämäni
Kulttuuri
Christiane Felscherinow: Minun toinen elämäni
Christianen karisma pitää otteessaan yhä, vaikka kirjan rakenne onkin paikoitellen sekava. Toisaalta sirpaleisuus kuvaa narkomaanin todellisuutta osuvasti.
Teksti

21.10.2016
 |
Eeva

Huumeasema Zoo teki minuun nuorena vaikutuksen. Luin kulttikirjan 1980-luvulla ja järkytyin heroiiniin ja prostituutioon langenneen 14-vuotiaan Christiane Felscherinowin kohtalosta.

Christiane F. – Minun toinen elämäni (Sammakko) on jatkokertomus Saksan kuuluisimmasta narkomaanista. Ja aineksiahan viisikymppisen naisen elämässä riittää. Christiane on taistellut vaikeiden miessuhteiden, julkisuuden ja huumeretkahdusten kanssa koko ikänsä. Virheiden hinta on kova: vuonna 2006 hän menetti 11-vuotiaan poikansa huoltajuuden.

Sonja Vukovicin kanssa elämäkertansa kirjoittaneen Christianen karisma pitää otteessaan yhä, vaikka kirjan rakenne onkin paikoitellen sekava. Toisaalta sirpaleisuus kuvaa narkomaanin todellisuutta osuvasti. Elämä on koko ajan katkolla.

 

Arvio on julkaistu Eevan numerossa 1/16.

Kommentoi +