
Suunnitelma syntyy Riikka Väyrysen mielessä samalla kun hän seuraa pelikaverinsa lyöntivuoroa. Riikka aikoo lyödä nelosen yläkierteellä ja jättää valkoisen pallon niin, että voi pussittaa kasin keskipussiin seuraavalla lyönnillä.
Pallot järjestäytyvätkin pelikaverin jäljiltä eri tavalla kuin Riikka oli uumoillut.
– Biljardi on jatkuvaa uuteen tilanteeseen sopeutumista, pelitaktiikan vaihtamista ja oman taitotason puntaroimista suhteessa pelitilanteeseen, Riikka sanoo.
Vaikka vastustaja sotkisi pallot, peli on omissa käsissä. Se on pitkälti kiinni keskittymis- ja paineensietokyvystä.
– Jos on temperamenttinen tapaus, pöydän äärellä oppii takuulla itsehillintää. Ohilyötyjä palloja ei auta jäädä miettimään vaan aina on keskityttävä tulevaan palloon.
Riikka pelaa Suomen yleisintä biljardin muotoa poolia ja sen alalajeja 8-, 9- ja 10-palloa. Hän aloitti jo nuorena isoveljensä vanavedessä, kunnes laji unohtui 18 vuodeksi.
Pari vuotta sitten töiden yt-neuvottelut saivat Riikan kaipaamaan vastapainoa työlleen. Samaan aikaan hän muutti Vantaalle, ja naapurustoon avattiin biljardisali.
Sen jälkeen vapaa-ajanvietto-ongelmia ei ole ollut. Riikka käy biljardisalilla lähes päivittäin ja voi treenata kolmekin tuntia putkeen. Hän myös suunnistaa. Se harjoittaa kuntoa ja biljardin tavoin nopeaa päätöksentekoa.
– Moni ajattelee, että biljardi on kevyttä kepin heiluttelua, mutta monen tunnin treeni vaatii kuntoa.
Biljardissa ei tule ikinä valmiiksi, ja juuri siksi se on Riikan laji. Aina voi parantaa hyppylyöntejä, ylä-, ala- ja sivukierteitä, aloituksia ja valkoisen pallon kontrollia.
– Olen sinnikäs ja pitkäpinnainen. En laita keppejä kaappiin, vaikken heti onnistu.
Kun peli käy kuumottavaksi, hän keskittyy hengitykseen, tekee mielikuvaharjoituksia ja tsemppaa itseään.
– Lajin vaativuus on kasvattanut virheidensietokykyäni ja opettanut hyväksymään omaa keskeneräisyyttäni.
Riikka on saanut harrastukseensa tavoitteita ja haastetta kisoista. Hän on osallistunut Suomen Biljardiliiton naisten sarjaan ja tänä vuonna Turkin EM-kisoihin.
– Olin ajatellut, voiko nelikymppinen vielä kisata. EM-kisoihin pääseminen oli siksi huikea juttu, vaikkei menestystä tullutkaan.
Riikka Väyrynen, 42
Työ: kehittämispäällikkö
Asuu: Vantaalla puolisonsa kanssa
Näin parannat tarkkuuttasi
Selvitä dominoiva silmäsi
Kummalla silmällä tähtäät luonnostasi? Kun haluat osua tarkasti vaikka biljardissa tai golfissa, asetu niin, että vahvempi silmäsi on tähtäyslinjalla.
Hyödynnä videotarkistusta
Kuvaa suoritus edestä, sivusta ja takaa. Mielikuva omasta liikkeestä on usein erilainen kuin todellisuus. Voit tarkastella videolta asentojasi ja sitä, miten kehosi oikeasti liikkuu. Näin liikettä on helpompi korjata.
Kuvittele onnistuminen
Hyödynnä mielikuvaharjoitus sekä etukäteen että suorituspaikalla, oli lajisi mikä vain tanssista karateen. Ota mukava asento, sulje silmät ja käy läpi onnistunut suoritus mielessäsi monta kertaa. Hyvällä fiiliksellä tehty ja teknisesti onnistunut suoritus iskostuu mieleen.
Pomputtele palloa
Pomputa tennispalloa ja harjoita sillä tavalla silmä-käsikoordinaatiota. Vaihda joka pompulla kättä.
Puunyrkkeile
Nyrkkeile kuin Amin Asikainen: Valitse puu, jonka alaoksilla on erikokoisia lehtiä. Nyrkkeile ja yritä osua lehtiin tarkasti.
Vinkit antoi Suomen biljardiliiton koulutus- ja valmennusvastaava Heikki Aunio.
3 syytä harrastaa biljardia
1. Se sopii sekä ekstrovertille että introvertille. Voit kerätä ystävät yhteen ja pelata porukassa tai harrastaa yksin. Biljardi vaatii keskittymistä, ja yksin pelatessa kokemus voi olla rauhoittava ja meditatiivinen.
2. Se on hauska ja haastava älypeli. Tarvitset biljardissa hyvää tekniikkaa, ovelaa taktiikkaa ja kovaa paineensietokykyä.
3. Se rikastuttaa tunne-elämää. Yhden pelin aikana käyt todennäköisesti läpi kaikki tunteet täydellisestä riemusta totaaliseen pettymykseen. Tärkeintä on pysyä rauhallisena. Biljardi opettaa myös mielen hallintaa.
Lähde: Suomen biljardiliiton koulutus- ja valmennusvastaava Heikki Aunio
Innostuitko? Katso Suomen Biljardiliton sivuilta sbil.fi itseäsi lähinnä oleva seura ja kysy alkeiskursseista. Baareissakin voi pelata, mutta seurojen saleilla on usein laadukkaammat pelivälineet ja asiantuntevia neuvoja tarjolla.