
Jos atooppista ihoa ei hoida, se rypistyy ennenaikaisesti. Yleinen vaiva altistaa myös tulehduksellisille suolistosairauksille – ja uhkaa mieltä.
Sietämätöntä kutinaa, tulehtuvaa ihottumaa ja ihon pinta kuiva ja karhea kuin hiekkapaperi. Siltä atooppinen ihottuma tuntuu ja näyttää. Jopa 20 prosenttia suomalaisista aikuisista kärsii atopiasta. Enemmistö on naisia. Syytä ei tunneta täysin.
Toukokuussa aiheesta väitellyt ihotautien erikoislääkäri Ville Kiiski sanoo, että atopialle altistavat myös tupakointi ja vanhemmissa ikäryhmissä vanhempien korkea koulutustaso.
Erityisesti liika hygieenisyys lisää atopiaa. Ennen koulutettujen ja kouluttamattomien ihmisten elinympäristöissä oli iso ero: koulutetut asuivat kaupungeissa eivätkä joutuneet tekemisiin luonnon mikrobien kanssa.
– Kun on liian puhdasta eikä altistu tarpeeksi ympäristön mikrobeille, elimistön puolustusjärjestelmällä ei ole oikeaa tekemistä. Siksi se ylireagoi ärsykkeisiin, Kiiski sanoo.
Tupakointi taas voi provosoida tulehdusta.
Ihottumadieettiä ei ole
Atoopikkojen ihon mikrobisto on köyhempi kuin terveillä. Silti ei ole varmaa, aiheuttaako juuri se atooppisen ihottuman.
Sekä atopia että allergiat johtuvat osin ylihygieenisyydestä. Atopiasta kärsivä ihminen on muita todennäköisemmin allerginen. Ihottuma voi myös laukaista ruoka-aineallergian.
– Etenkin atooppisilla lapsilla on ruoka-aineallergioita. Se voi johtua siitä, että elimistöön pääsee ruoka-aineiden molekyylejä rikkinäisen ihon kautta. Näin voi allergisoitua.
Vaikka atopialla ja ruoka-aineallergioilla on yhteys, ruoka sinällään ei aiheuta atopiaa. Ei ole myöskään olemassa dieettiä, joka ehkäisisi tulehdusta. Sitä tutkittiin ja kokeiltiin jo 1980-luvulla laajasti. Hyvien rasvojen syöminen ja sokerin välttäminen eivät siis auta atopiaan, mutta ovat toki muuten hyväksi terveydelle.
Vie lapset maalle
Jos on taipumusta atopiaan, silloin pitää siedättää itseään eri mikrobeille, ei vältellä niitä.
– Lapsia kannattaa viedä maalle vauvasta lähtien. Lemmikkikoira saattaa myös laskea pikkulasten allergisoitumisriskiä.
Atoopikon ihon läpäisyeste on viallinen. Tämä tarkoittaa, ettei ihon puolustusjärjestelmä toimi kunnolla. Järjestelmän kuuluisi suojata elimistöä haitallisilta mikrobeilta ja estää kosteuden haihtumista iholta. Atoopikon lapsella on yli 50 prosentin riski saada atopia, eli sairaus on vahvasti perinnöllinen.
Hajusteet pois
Mikäli vanhemmat ovat atoopikkoja, lapsen ihon säännöllinen rasvaaminen perusvoiteella saattaa vähentää tämän riskiä saada atooppinen ihottuma. Voitelu tukee ihon läpäisyestettä.
Perusvoide tarkoittaa tavallista, tuoksutonta kosteusvoidetta. Hajusteettomuus on tärkeä ominaisuus, sillä tuoksuaineet voivat ärsyttää ihottumasta kärsivää ihoa. Terveelle iholle hajusteista ei ole haittaa.
Atoopikoilla on myös muita isompi riski allergisoitua voiteiden tuoksuaineille, koska he käyttävät voiteita runsaasti ja usein.
– Muutkin kuin apteekin voiteet sopivat. On paljon perusvoiteita, joita Kela ei korvaa, mutta jotka ovat siitä huolimatta hyviä. Moni kosmetiikkavalmistaja ei vain halua käydä läpi prosessia, jonka Kela-korvattavuus vaatii.
Perusvoiteen tarkoitus on ylläpitää ihon terveyttä. Se ei silti riitä hoidoksi tulehdukseen.
Älä tingi lääkehoidosta
Atooppista ihottumaa hoidetaan erilaisillakortisonivoiteilla sekä takrolimuusi- ja pimekrolimuusivoiteilla. Niitä ei kannata pelätä. Nämä lääkeaineet sammuttavat ihon tulehdusreaktion, jolloin iho pääsee uusiutumaan ja tervehtyy. Jos tulehdusta ei hoideta, ihon läpäisyeste huononee entisestään.
– Kortisonifobia on levinnyt laajalle, ja moni haluaa vältellä lääkkeitä. Oikein käytettynä lääkevoiteet ovat kuitenkin turvallisia myös pitkään käytettyinä, Kiiski lupaa.
Koko elimistö vaarassa
Jos atopiaa ei hoida, iho vanhenee nopeammin. Se paksuuntuu ja arpeutuu niistä paikoista, joista sitä raavitaan paljon. Joiltain alueilta iho voi myös ohentua pysyvästi, ja kasvoilla se rypistyy herkästi.
Esteettisten ongelmien lisäksi hoitamattomalla atopialla on vaarallisempiakin seurauksia. Atoopikkojen iho on jatkuvassa vaarassa tulehtua vakavasti. Myös herpesinfektiot ja verenmyrkytys eli sepsis ovat atoopikoilla yleisempiä kuin muilla. Lisäksi atooppinen ihottuma on liitetty kohonneeseen riskiin sairastua sydän- ja verisuonitauteihin. Ihotulehdus vaikuttaa kokoelimistöön. Atoopikoilla on muita enemmän tulehduksellisia suolistosairauksia.
Mieli kärsii eniten
Suurimmassa vaarassa on yllättäen mieli.
– Tutkimukset osoittavat, että atoopikoilla on kohonnut riski sairastua moniin psykiatrisiin sairauksiin.
Näitä ovat muun muassa masennus, ahdistus, skitsofrenia, autismi ja ADHD. Tarkkaa syytä ei tiedetä. Ihottuma kutisee ja häiritsee yöunta. Lapsesta asti häiriintynyt unirytmi saattaa vaikuttaa aivoihin haitallisesti. Se voi osin selittää sitä, että atopia altistaa mielen sairauksille. Toinen mahdollinen selitys on ihon ja elimistön pitkittynyt tulehdustila. Vaikka kortisonihoito epäilyttäisi, sen riski on huomattavasti pienempi kuin hoitamattoman atopian.
– Lääkevastaisille vanhemmille haluaisin korostaa riskejä, joita voi seurata, kun atopiaa ei hoideta, Kiiski sanoo.
Lapsen iho kannattaa hoitaa mahdollisimman hyvin.
Hoida näin
- Taltuta tulehdus sitä vähentävillä lääkkeillä, kuten hydrokortisonilla tai kortisoni-, takrolimuusi- ja pimekrolimuusivoiteilla.
- Rasvaa ihoa säännöllisesti perusvoiteella silloinkin, kun ihottuma ei vaivaa. Voide kannattaa levittää heti suihkun jälkeen. Ihottumaan se ei kuitenkaan auta.
- Pese ihoa kohtuullisesti. Sopiva puhdistusaine on oleellisempi kuin pesujen määrä. Palasaippua, voimakkaat kuorinnat ja hankaaminen pahentavat atopiaa, samoin kuumat suihkut ja kylvyt.
- Hyödynnä valohoito ja aurinko. Ne helpottavat ihottumaa, mutta vaikutus on lyhytaikainen. UV-säteily rauhoittaa ihoa 95 prosentilla atoopikoista. Muista käyttää suojavoidetta.
Kokeile näitä
1. Vegaaninen Atopikin Sensitive Hoitobalmi hoitaa ihoa kauralla ja skvalaanilla. Pakkaus on biohajoava. 25,90 e.
2. Tehokkaasti rauhoittava A-Derman Exomega Emolient Lotion hillitsee kutinaa. 15,85 e.
3. Lapsillekin sopiva ACO:n Mini Care -voide minimoi ihoärsytystä. 9,75 e.
4. Lasten Dermalex Eksem -voide antaa iholle suojaavan pinnan. 9,29 e.
5. Ravitseva The Body Shopin Olive Body Butter ei ole perusvoide mutta tehokas atopiaan. Hajusteherkille se ei silti sovi. 19,90 e.
Tunnista ihosairaus
- Atooppinen iho ei ole synonyymi kuivalle iholle. Atopiaan liittyy aina krooninen ihottuma, jota voi olla paikallisesti tai useissa kohdissa. Tyypillisiä alueita ovat kasvot, kaula ja niska, silmäluomet, huulet, kyynär- ja polvitaipeet, nilkat, sääret, ranteet ja kädet.
- Atooppisen ihottuman luonne on aaltoileva. Välillä se rauhoittuu ja välillä pahenee. Syytä tähän ei tiedetä. Usein sairaus helpottaa iän myötä. Luultavasti -elimistö saa sen itse hallintaan.
Juttu on julkaistu Kauneus & Terveys -lehdessä 9/2018.