Anu Sinisalon itsearvostus romahti eron jälkeen, ja hänen oli tutustuttava itseensä uudestaan: ”Olin naisena aivan hukassa”
Haastattelu
Anu Sinisalon itsearvostus romahti eron jälkeen, ja hänen oli tutustuttava itseensä uudestaan: ”Olin naisena aivan hukassa”
Anu Sinisalo on joutunut miettimään, kuka hän on suhteessa itseensä ja toisiin.
Teksti

Kuvat

Julkaistu 26.6.2023
Kauneus ja Terveys

Kun näyttelijä Anu Sinisalo kuvailee luopumista, hän puhuu portaista. Luopumisen portaat eivät etene kohtisuoraan ylös vaan spiraalinmuotoisina. Sellaisissa kierreportaissa hän on kulkenut viime vuodet: edennyt ylös, välillä ottanut takapakkia alas ja toisinaan levähtänyt tasanteilla. Lepovaiheessa hän tuntee olevansa nytkin.

”Olen päässyt vaiheeseen, jossa minulla on hyvä olla. Uskallan taas luottaa elämään”, Anu kertoo.

Viisi viime vuotta ovat olleet Anulle muutoksen aikaa. Hänen ja näyttelijä Antti Reinin seitsemän vuotta kestänyt parisuhde päättyi 2018. Kaksi vuotta sitten Anu saattoi hänelle hyvin läheisen isoäidin, maman, viimeiselle matkalleen. Suvun 94-vuotias matriarkka oli Anulle kuin ­toinen äiti.

Luopumisten sarja jatkui, kun Anun monirotuinen rescue-koira Pinja kuoli viime vuonna. Rakkaan perheenjäsenen puuttuminen saa kodin tuntumaan yhä tyhjältä.

Anu kutsuu erosta alkanutta aikaa murrosvuosikseen: moni asia on pitänyt ajatella uudesta näkökulmasta.

Anun Sinisalon matka itseen ei ollut mikään huviretki

Parisuhteen päättyminen horjutti Anun perusturvallisuuden tunnetta. Hänestä tuntui siltä kuin hänen omat rajansa olisivat haalenneet. Anu joutui miettimään, kuka on suhteessa itseensä ja toisiin.

”Olin naisena aivan hukassa. Eron jälkeen itsearvostukseni romahti ja minun oli kasattava identiteettini uudestaan. Olen kysynyt itseltäni, kuka pohjimmiltaan olen ja mitä elämältä haluan.”

Matka itseen ei ollut mikään huviretki. Anu joutui tutustumaan sellaisiinkin puoliinsa, joita hän ei olisi mielellään nähnyt. Hän alkoi katsoa myös tuttuja ominaisuuksiaan uusin silmin.

”Olen tietyn aikakauden lapsi. Minun ikäpolveani kannustettiin enemmän kiltteyteen ja miellyttämiseen kuin rohkeuteen ja oman tien kulkemiseen”, 57-vuotias Anu sanoo.

Turvallisessa parisuhteessa Anu oppi näyttämään kaikki puolensa

Anu on kiltti ja herkkä. Tai niin hänet ainakin määriteltiin nuoresta pitäen, ja niin hän tottui itsensä näkemään. Aikuisena hän on alkanut kyseenalaistaa luonnehdintaa: Mitä jos olenkin jotain ihan muuta? Mitä kaikkea olen myös?

”Olen pohtinut, olenko aidosti pohjimmiltani kiltti ja herkkä vai olenko sitä siksi, että minua on aina sanottu sellaiseksi.”

Anun ytimestä on löytynyt myös sellaisia puolia, joita hän ei aiemmin tiennyt olevankaan. Aiemmin konfliktikammoinen Anu oppi Antin kanssa käsittelemään niitä.

”Olen siitä hänelle ikuisesti kiitollinen. Kun tunnen oloni turvalliseksi, uskallan näyttää parisuhteessa kaikki puoleni; myös olla eri mieltä ja riidellä. Ammattini ansiosta osaan olla tarvittaessa dramaattinenkin, kun suutun.”

Luit lyhennelmän haastattelusta, joka on julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 8–9/2023. Haastattelussa Anu kertoo, miten hän löysi itsensä kanssa uudenlaisen suunnan, oppi vetämään rajoja ja selviytyi keväisistä uupumisoireista.

1 kommentti