”OLEN AINA OLLUT HIRVEÄN UTELIAS. Kun kävimme lukiossa läpi vuoden 2008 finanssikriisiä, ihmettelin, miten meillä voi olla järjestelmä, jossa yksittäisten pankkiirien toiminta aiheuttaa työttömyyttä. Halusin saada vastauksen, ja lähdin siksi opiskelemaan taloustiedettä.

Ajattelin jo opiskeluaikana, että talous kuuluu kaikille. Taloudesta puhutaan usein vaikeasti, ja puhuminen tuntuu olevan eliitin etuoikeus. Jotkut pitävät taloutta tylsänä aiheena, koska siitä puhutaan aina tietyllä tavalla ja tietylle ryhmälle: vanhemmille rikkaille valkoisille miehille. Naiset ja vähemmistöt on jätetty talouskeskustelun ulkopuolelle. Se on vallanpitoa ja poliittista syrjimistä.

Tavoitteeni on liittää tasa-arvo, sukupuoli ja ilmastoasiat talouskeskusteluun. Lisäksi haluan tehdä keskustelusta niin kansantajuista, että mahdollisimmat monet ymmärtävät ja pystyvät osallistumaan siihen. Puhun taloudesta esimerkiksi TikTokissa ja Instagramissa.

Lue lisää: Anni Marttinen kertoo, miten nelipäiväinen viikko voi toimia

TYKKÄÄN PUKEUTUA RÄVÄKÄSTI ja olen aika äänekäs ja anteeksipyytelemätön. Opiskeluaikana ajattelin, etten samaistu tällä alalla oikein kehenkään.

Taloustieteilijöillä on paljon valtaa yhteiskunnallisessa keskustelussa. Jos näemme mediassa vain valkoisia pukumiehiä, ekonomisti ei ole kauhean kutsuva ammatti nuorille naisille tai vähemmistöille.

Haluaisin, että käsitys asiantuntijuudesta ja ihmisyydestä olisi laajempi. Se, miltä näyttää, miten pukeutuu ja miten puhuu, ei vaikuta ihmisen asiantuntijuuteen. Jos joutuisin esittämään jotain, mitä en ole, tai pukeutumaan eri tavalla, minulla olisi koko ajan epämukava olo.

Haluan tehdä töitä sen eteen, että tällä alalla olisi tilaa kaikille – ei vain niille, jotka ajattelevat, että talouskasvu on tärkeintä ja kaikki paranee yritysveroja alentamalla. Haluan, että nuoret naiset tuntevat, että he saavat olla omia itsejään eikä heidän tarvitse mennä mihinkään muottiin, jotta he olisivat vakavasti otettavia asiantuntijoita.

Lue myös: Pitääkö valtion velkaantumista pelätä - Anni Marttinen vastaa

RÄISKYVÄ, ITSEVARMA JA ÄÄNEKÄS NAINEN, joka ei pyytele anteeksi, on tietylle osalle miehistä tosi uhkaava – varsinkin kun on heidän alallaan. Viime talvena puhuin Twitterissä siitä, että naisen euro on 85 senttiä, ja sain tuhat viestiä siitä, kuinka näytän lehmältä tai kuinka minun euroni on ainakin 85 senttiä, kun olen niin tyhmä. Yksittäiset kommentit eivät haittaa, mutta laaja Twitter-lynkkaus tuntuu tosi pahalta.

Tiedän, että se, mitä teen, on tärkeää, ja se ajaa minua eteenpäin. Asiat ja ajattelumallit muuttuvat pikkuhiljaa omalla toiminnallani. Se, jos joku mies vähän ärsyyntyy, on pieni hinta siitä.

Tavallaan se on vähän voimaannuttavaakin. Joku voi kokea uhkaavana sen, että vain olen ja puhun.

Monet ekonomistit pelkäävät, että jos he alkavat puhua feminismistä, he leimautuvat ja sulkevat urakehityksen ovia itseltään. Olen kuullut monilta miesopiskelijoilta, että on hyvä, kun puhun näistä asioista. He eivät uskalla, koska pelkäävät jäävänsä muuten työttömiksi. Se on aika kauheaa.

Minulle tärkeämpää on viedä viestiäni eteenpäin kuin se, suljenko joitakin ovia. Jos suljen, ne eivät ehkä olleet ovia, joita edes haluaisin avata.

TOIVOISIN, ETTÄ IHMISTEN HYVINVOINTI ja ilmasto olisivat talousajattelun keskiössä. Että korjattaisiin ennemmin köyhyyttä kuin kasvatettaisiin teollisuustoimintaa Kiinassa. Haluaisin, että jokaisella ihmisellä olisi edes minimivaatimukset hyvään elämään. Mitä väliä talouskasvulla on, jos tuhoamme elinympäristömme?

Tällä hetkellä olen toiveikkaampi kuin ikinä. Muutokset ovat hitaita, mutta koko ajan mennään eteenpäin.

Onnistumisen hetkiä ovat esimerkiksi ne, kun saan seuraajalta viestin, että hän ei ole ymmärtänyt taloudesta ennen mitään, mutta on alkanut takiani seurata sitä. Merkityksellisintä on ollut se, kun olen saanut palautetta taloustieteen opiskelijoilta, jotka ovat minun takiani halunneet jatkaa opiskelua. Se tuntuu hämmentävältä ja hyvältä.”

Juttu on julkaistu Trendissä 1/22.