”Sain esikoiseni 19-vuotiaana. Positiivinen raskaustesti oli maailman paras yllätys, ja sopeuduin luontevasti kehoni muuttumiseen. Olin jo 25-vuotiaana kolmen pojan äiti.

Nyt lapseni ovat 23-, 21- ja 18-vuotiaita. Heistä vain kuopus asuu enää kotona. Harjoittelemme puolisoni kanssa ensimmäistä kertaa kahden aikuisen arkea, vaikka olemme olleet 25 vuotta yhdessä.

Lasten ollessa pienempiä en ehtinyt harrastaa mitään. Ainoat omat hetkeni olivat koiranulkoilutuslenkit aamulla ja illalla. Ne auttoivat nollaamaan pään. Koiriakin oli jossain vaiheessa monta, viisi! Nyt niitä on kaksi.

Jälkeen päin mietin, miten selviydyin. Se oli silloista arkea, jossa viihdyin. Nyt 43-vuotiaana en enää jaksaisi.

Aikaa itselleni minulla on nyt enemmän kuin koskaan ennen. Olen yrittänyt aloittaa omia liikuntaharrastuksia ja käydä joogassa, sillä olen keski-ikäinen ja tiedän, että minun pitäisi pitää itsestäni huolta.

Teen sitä luvattoman huonosti. Usein tapaan mieluummin ystäviä tai istun sohvan nurkkaan kuin lähden lenkille.

Yöunistani en tingi. Ne ovat tärkeät hyvinvoinnilleni, enkä enää palaudu valvomisesta kuten nuorena. Olen aamuvirkku ja herään viiden kuuden aikaan ilman herätyskelloa riippumatta siitä, mihin aikaan olen nukahtanut. Siksi menen nukkumaan viimeistään yhdeltätoista, mieluummin kymmeneltä.

Haluaisin ajatella, ettei julkinen työni aiheuta ulkonäköpaineita, mutta kyllä se aiheuttaa.

Kun olin koronakriisin aikaan sosiaali- ja terveysministerinä usein telkkarissa, vaatetustani kommentoitiin paljon, vaikka olin puhumassa tärkeästä asiasta. Huomaan, että pyrin nykyisin laittamaan itseni niin, ettei ulkonäköni aiheuttaisi palautetta.

Ikävät kommentit yritän jättää omaan arvoonsa, mutta aina en siinä onnistu. Kun joku kritisoi vaikkapa painoani tai asuani tai sanoo, että näytän väsyneeltä, se satuttaa.

Olen tarkka hiuksistani ja käyn kampaajalla kuuden viikon välein. Meikkaan myös aina, sillä ajattelen, että se on muiden kunnioittamista. Meikkasin myös silloin, kun työskentelin terveyskeskuksen vuodeosastolla yövuorossa.

Ministerikauden alussa sairastuin stressin tähden aikuisiän akneen. Se vaikutti itsetuntooni, ja oli ikävää näyttäytyä julkisesti näppyjä kasvoissa. Hakeuduin ihotautilääkärille ja sain lääkityksen, joka auttoi.

Ikääntymisestä en ole huolissani. Olen kuin nuorempi kopio äidistäni ja 90-vuotiaasta isoäidistäni, jotka näyttävät ihanilta.

Kehossani ei ole kohtaa, josta en tykkäisi. Erityisesti pidän aika isoista huulistani. Tosin äitini sanoo, että minun pitäisi alkaa rajata niitä, koska huulten rajat heikkenevät keski-iässä.

En loukkaannu siitä. Olemme niin saman näköisiä, että äiti arvostelee samalla omaa ulkonäköään.”