Säteilevä Ella Kanninen on ihastuttanut suomalaisia tv-ruudussa jo yli 20 vuoden ajan.
Ella aloitti uransa tv-uutisissa ja on tehnyt sen jälkeen muun muassa kieli-, matkailu- ja viihdeohjelmia. Hän on toiminut juontajana myös toisen kotimaansa Italian televisiossa.
Tv-töiden ohella Ella muun muassa kirjoittaa kirjoja, järjestää suomalaisille matkoja Italiaan sekä tekee puhuja- ja juontokeikkoja. Myönteisen elämänasenteen omaava nainen ei todellakaan lepää laakereillaan.
– Olen aktiviinen multitaskaaja, Ella nauraa.
Muistot safarilta
Töiden lisäksi myös matkustaminen on aina ollut Ellalle tärkeää.
Yksi ikimuistoisimmista matkoista tapahtui, kun Ella oli vasta parikymppinen. Hän lensi äitinsä kanssa lomalle Keniaan, missä kaikki oli uutta ja erilaista.
Seeprat, norsut ja kirahvit löntystelivät safariauton ympärillä. Ihoa paahtoi polttava Afrikan aurinko, ja savannin maisema levittäytyi ympärillä okranvärisenä mattona.
Safarikokemusten lisäksi tuolta matkalta on syöpynyt ikuisiksi ajoiksi mieleen eräs tuoksu: Clarinsin aurinkosuojatuotteet.
Ella palaa tuohon matkaan mielessään aina, kun tuntee kyseisen tuoksun.
– Se matka oli minun ja äitini yhteinen unelma. Siksi tuo tuoksu ja Clarins ylipäätään ovat kulkeneet matkassani pitkään.
Vahva merkkiuskollisuus
Kun yhteinen taival jonkin brändin kanssa on kestänyt 30 vuotta, on helppo sanoa yhteistyölle kyllä. Siksi Ella iloitseekin suuresti siitä, että saa nyt toimia juuri Clarinsin brändilähettiläänä.
Brändin, jonka tuotteet hän voi aidosti sanoa tuntevansa omien kokemusten perusteella.
Nuorena tehdyn Afrikan-matkan jälkeen lukuisat muutkin Clarinsin tuotteet ovat löytäneet tiensä Ellan kaappiin. Yksi uskollinen kumppani on legendaarinen Double Serum -seerumi, josta hän sai aikanaan vinkin tutulta meikkaajalta.
– Ikoninen tuote on kulkenut mukanani jo parikymmentä vuotta.
Myös Everlasting-meikkivoide, Supra-maskara ja puhdistusvaahto ovat Ellan kestosuosikkeja.
Kosmetiikankäyttäjänä Ella ei ole suurkuluttaja tai trendien aallonharjalla eläjä.
Hän on kosmetiikan kanssa myös hyvin merkkiuskollinen. Kun kerran löytää hyvät ihonhoitotuotteet, suhde kantaa läpi elämän. Tuotteet toki vaihtuvat, kun ikää tulee lisää, mutta uudetkin tuotteet löytyvät saman merkin valikoimasta.
Ikuinen heppatyttö
Lämminhenkiselle Ellalle on tärkeää olla aina aidosti oma itsensä. Hänelle läheisiä arvoja ovat myös sisäinen hyvinvointi, tasapainoisuus, vastuullisuus ja luonnosta välittäminen.
Ellan luontosuhteesta tuli läheinen jo lapsena partio- ja ratsastusharrastusten kautta. Yhteys luontoon on vahvistunut edelleen Toscanassa, missä hän on asunut parinkymmenen vuoden ajan pysyvästi tai osittain. Koti on idyllisellä maaseudulla oliivipuiden ja viininviljelysten katveessa.
Ella kuvailee itseään ikuiseksi heppatytöksi, joka nauttii ulkoilusta ja viihtyy hyvin myös ilman meikkiä.
Töistä kotiin tultuaan Ella pesee kuvausmeikin ja ravitsee ihoaan seerumilla ja yövoiteella.
Iän vaikutukset
Ella suhtautuu ikääntymiseen luontevasti ja maanläheisesti. Suurin muutos on se, että hyvään ja terveellisen ruokaan, riittävään veden juomiseen ja uneen täytyy kiinnittää vielä aiempaa enemmän huomiota.
Kollageenituotannon vähentyessä ihoa täytyy myös hoitaa yhä huolellisemmin. Ellan vinkki onkin, että ihmiset alkaisivat jo varhaisessa vaiheessa kiinnittää huomiota ihon kunnon ylläpitämiseen.
Ella iloitsee siitä, että hänen ihonsa on aina ollut terve ja hyvä. Siitä hän kiittää osaltaan myös geenejä.
– 74-vuotiaalla äidilläni on erinomainen iho, kuten oli isoäidillänikin. Mutta totta kai tästä eteenpäin täytyy tehdä vielä enemmän töitä sen eteen, että ihoni säilyy hyvänä.
Joskus Ellallakin on niitä päiviä, kun päälle vyöryy turhautuminen omaan ulkonäköön. Jos on nukkunut huonosti ja silmät ovat turvoksissa, ei peilikuva varsinaisesti ilahduta. Oman mausteensa tuo Ellan työpaikan eli television armottomuus.
– Nyt kaikki vastaanottimet vielä ovat teräväpiirtoa ja valtavan kokoisia. Jos miettisin sitä, en voisi hyvin, Ella toteaa nauraen.
Hymyily kannattaa
Tuore brändilähettiläs iloitsee siitä, että nuoruuden ihannointi yhteiskunnassa on vähenemään päin. Vaikka some ja ympäristö asettavat paineita, ei nykyisin enää ajatella, että ainoastaan nuoruus olisi hyväksyttävää.
Lempeä on myös Ellan jakama vinkki, joka sopii ohjenuoraksi aivan kaikille.
– Ehdottomasti paras kauneusvinkkini on hymy ja nauru! Hymyileminen lisää elämänlaatua, joten nautitaan elämästä ja nauretaan, juontaja kannustaa.
Ellalle itselleen hymyn huulille tuo esimerkiksi ihana tulevaisuudenhaave, jota hän hellii. Haaveessa yhdistyvät ihmisläheisyys, luonto ja mahdollisuus luoda toisille onnellisuutta ja ihania muistoja.
Unelmissaan Ella nimittäin pyörittää omaa bed & breakfast -paikkaa Toscanassa.
– Ja unelmiani olen kyllä pyrkinyt tässä elämässä toteuttamaan!
Double Serum -anti-age-tehoseerumi on kaikkien aikojen suosituin Clarins-tuote: sitä myydään maailmassa yksi pullo joka 4. sekunti.
Seerumi sisältää 21 kasviuutetta, jotka auttavat ihoa pysymään hyvinvoivana ja nuorekkaana.
Seerumi kiinteyttää ihoa, silottaa hienoisia juonteita ja ryppyjä, supistaa huokosia, tasoittaa ihonsävyä ja antaa iholle heleyttä. Sopii kaikille ihotyypeille.