
Kuukautisalushousut hellivät ihoa ja luontoa
Nyt kun kuukautisista ja virtsankarkailusta puhutaan entistä avoimemmin, erilaisiin tarpeisiin on alettu kehittää myös tuotteita. Pestävät, uudelleenkäytettävät kuukautisalushousut haluavat korvata kertakäyttöiset kuukautissuojat tai ainakin vähentää niiden käyttöä, mikä olisi merkittävä ekoteko.
Alushousuilla on myös terveyshyötyjä, sillä kaikkien iho ja limakalvot eivät kestä toistuvaa siteiden ja tamponien käyttöä. Alushousujen erityinen vuoraus imee nesteen ja pitää sen sekä hajut sisällään. Siksi vaatekappale sopii myös virtsankarkailusta kärsiville.
Merilevä innostaa ravintoarvoillaan ja ekologisuudellaan
Erilaisten merilevien ennakoidaan kasvattavan lähivuosina suosiotaan toden teolla, sillä levää pidetään sekä ympäristöystävällisenä että terveellisenä ruokana. Levissä on muun muassa paljon kuitua, kaliumia, kalsiumia, jodia sekä A-, B6- ja C-vitamiinia.
Koska levä viljellään merenpohjassa, se ei vaadi maanviljelyn tapaan viljelyalaa, kastelua, lannoitusta eikä torjunta-aineita. Levänviljely tuottaa myös vain vähän hiilidioksidipäästöjä. Sushista ja viherjauheista tutut merilevät tuovat herkullista makua muun muassa hampurilaisten väliin. Suuren jodimäärän vuoksi levää ei silti kannata syödä joka päivä.
TENS-laitteet ja kipulaastarit hoitavat kipua lääkkeettä
Itsehoidon ja vaihtoehtoisten hoitomuotojen suosio näkyy lääkkeettömässä kotihoidossa. TENS-hoidon (Transcutaneous Electrical Nerve Stimulation) teho perustuu tutkitusti sähköimpulsseihin, jotka ihon pinnan kautta aktivoivat kehon kipua lievittäviä mekanismeja.
TENS-laitteista on kehitetty kannettavia versioita. Ihoon tarralla kiinnitettävää, pientä langatonta anturia voi käyttää vaatteiden alla ilman, että kukaan huomaa.
Samaa menetelmää hyödyntää otsaan kiinnitettävä migreenipanta. Lääkkeettömät kipulaastarit taas lievittävät kipua heijastamalla kehon omia lämpö- ja infrapunasäteitä sekä aktivoimalla ihon ja kudoksen mikroverenkiertoa.
Aromaterapiasovellukset auttavat löytämään sopivan tuoksuavun
Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin trendi on nostanut jo satoja vuosia tunnetun aromaterapian uuteen kukoistukseen. Saatavilla on mobiilisovelluksia, jotka neuvovat öljyjen käytössä erilaisissa tilanteissa.
Aromaterapian teho perustuu hajuaistin suoraan ja nopeaan yhteyteen aivojen limbiseen järjestelmään. Se säätelee muun muassa verenpainetta, sykettä, hengitystä ja stressiä. Esimerkiksi muskatellisalvialla (clary sage) on osoitettu olevan kortisoli- eli stressihormonitasoa laskevia vaikutuksia. Lisäksi sillä voi olla suotuisa vaikutus hormonitasapainoon vaihdevuosissa ja se saattaa myös lievittää alakuloa.
Kotona eteerisiä öljyjä voi levittää huoneilmaan diffuuserin avulla tai iholle kasviöljyyn laimennettuna.
Ruisjuoma on uuden ajan ohrapirtelö
Kauramaidosta on tullut jo valtavirtaa, mutta kasvijuomien todellinen ura on vasta urkenemassa. Äskettäin kauppoihin ilmestyi ruisjuoma, joka maistuu miedommalta ja vähemmän makealta kuin kaura-, soija- tai mantelimaito. Puolitoista prosenttia rasvaa sisältävä juoma sopii juotavaksi sellaisenaan, ruoanlaittoon ja leivontaan.
Maailmalla tehdään tai kaavaillaan kasvijuomia myös perunasta, kvinoasta ja pistaasista. Erityisen vastuullisena vaihtoehtona pidetään ohrajuomaa, koska sen ainekset saadaan panimoteollisuuden sivuvirtana.
Terapeuttiset äänitapetit lupaavat lievittää stressiä
Musiikista on tulossa digitaalisten terveyspalveluiden seuraava ykköshitti. Lukuisat tutkimukset osoittavat, että musiikista muodostui pandemian aikaan tärkeä keino lievittää pelkoa ja ahdistusta – tärkeämpi kuin seksistä, alkoholista tai kuntoilusta. Kaiken lisäksi musiikki todella helpotti alakuloa muita keinoja paremmin tutkimusten mukaan.
Musiikin lisäksi hyvinvointia voi edistää neurotieteeseen perustuvilla äänimaailmoilla. Ne eivät ole tarttuvia melodioita vaan ennemminkin lähes huomaamattomia äänitapetteja. Esimerkiksi Endel-niminen sovellus lupaa lievittää stressiä ja parantaa keskittymiskykyä.
Kuulokkeet suojaavat myös saasteilta ja mikrobeilta
Monitoimikoneet ovat tulossa myös hyvinvointiteknologiaan. Täysin uudenlainen hybridilaite on Dysonin kehittämä vastamelukuulokkeiden ja kannettavan ilmanpuhdistimen yhdistelmä.
Kuulokkeisiin kiinnitettävä visiiri suodattaa kaksivaiheisella puhdistusmenetelmällä hengitysilmaa saasteista, mikrobeista ja allergeeneista. Tehokkaasti melua torjuvat kuulokkeet puolestaan edistävät keskittymistä tai rentoutumista.
Askella kivutta ilmatyynykengillä
Ilmatyynykengät voivat tehdä liikkumisesta kivuttomampaa, jos kärsii nivelrikosta, plantaarifaskiitista tai polvi-, selkä- tai lantiokivuista.
Ulospäin aivan tavallisilta näyttävien tennareiden, sandaalien ja vaelluskenkien erityisen joustava ja kimmoisa pohja saattaa myös auttaa kuntouttamaan erilaisia tuki- ja liikuntaelinvaivoja.
Nyt esimerkiksi aknea ja ruusufinniä voi helpottaa valohoidolla myös kotona.
Ihoa vaaliva valohoito tulee kotiin
Ihosairauksia on hoidettu jo pitkään erilaisilla valoilla sairaaloissa ja ihoklinikoilla, mutta nyt esimerkiksi aknea ja ruusufinniä voi helpottaa valohoidolla myös kotona.
Esse on kehittämässä kotihoitolaitetta, jonka UV-valolla on huomattu olevan tulehdusta hillitseviä vaikutuksia. Laitteen UV-valonpituus on eri kuin auringon haitallisilla UV-säteillä.
Foreo taas on tuonut myyntiin sinistä led-valoa hyödyntävän laitteen aknen hoitoon.
Auringonkukkavoi haastaa maapähkinävoin
Vuosikymmeniä lintulaudoille kylvetyistä auringonkukansiemenistä on löydetty ihan uusi puoli. Niistä valmistetusta voista voi nimittäin tulla varteenotettava kilpailija maapähkinävoille.
Pähkinöiden tapaan auringonkukansiemenissä on runsaasti hyviä rasvahappoja ja proteiinia mutta myös paljon antioksidanttista E-vitamiinia, kaliumia, kalsiumia ja magnesiumia.
Vaikka auringonkukansiemenvoi ei allergisoi yhtä yleisesti kuin pähkinävoit, allergikon kannattaa kokeilla auringonkukkasiemeniä ja niistä tehtyjä tuotteita varoen, sillä siemenallergiat ovat yleistyneet viime aikoina.
Artikkeli on julkaistu Kauneudessa ja terveydessä 11/2022.