Horoskooppi

Suuri kesähoroskooppi 2017

Astrologi Markku Manninen laati iloksenne perinteisen kesähoroskoopin.

Mitä suvi tuo tullessaan? Onko tarpeen viilentää tunteita Lapin-lomalla vai otollisempaa heittäytyä helteisiin rientoihin? Odottavatko lenseät lomapäivät vai puhaltaako vastatuuli? Tähdet sen kertovat.

OINAS 21.3. – 20.4.
Kuupäivät 17.–19.6., 15.–17.7. ja 11.–13.8.

Yleiskuva: Maaliskuiset elelevät melko sopuisasti sen suurempia kieputuksia kokematta. Vaikka kesä ei selvää huippujaksoa tarjoakaan, on heinäkuu sopivin lomailuun. Huhtikuiset ovat polttopisteessä. Heidän tekemisiään ja sanomisiaan suurennellaan, ja he ovat vahvasti esillä. 12.–20.4. syntyneet voivat myös järjestellä elämänpuitteitaan uuteen uskoon ulkomaille muuttoa tai ammatinvaihtoa myöten.

Lempeä ja lämpöä: Tunne-elämään koko kevään vaikuttanut peruutusten ja aloitusten ralli loppuu kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Suhdepuolen odottaisi olevan kunnossa, mutta elämä ei tule koskaan valmiiksi, ja 4.6. alkaa uusien intohimojen esiinmarssi. Aika voi tuoda kiistojakin, mutta onni suosii rohkeaa. Sinkkuoinas voi tosin ryhtyä myös epärealistiseen romanssiin. Suhdepuoli loksahtaa harmoniseen uomaan 20.7. alkaen. Elokuussa suhteet samaan sukupuoleen voivat olla jännitteiset, mutta ovat sitäkin paremmat vastakkaisen kanssa.

Kiviä kengässä: Kesäkuun ja heinäkuun kolme ensimmäistä viikkoa oinaat ovat herkkähipiäisiä ja tapaturma-alttiita. Stressi vaivaa maaliskuisia kesäkuun kuudennesta juhannukseen ja huhtikuisia juhannuksesta 20.7. asti. Pienten kiistojen suurentelua kannattaa varoa. Varsinkin huhtikuiset ovat sille alttiita, koska heihin osuva yltiöpäisyyden puhuri ei asioita pienentele. Mahdollisia vaaranpaikkoja voi tulla vastaan liikenteessä ja jonotustilanteissa.

HÄRKÄ 21.4. – 21.5.
Kuupäivät 20.–21.6., 17.–19.7. ja 13.–15.8.

Yleiskuva: Ison pyörän pyörähdykset jättävät härät rauhaan. Tilkkutäkkimäisen sesongin paras jakso on kesäkuu, johon osuvat juhlat ja tilaisuudet ovat loppukesää antoisampia. Heinäkuun viimeinen viikko ja elokuu ovat täynnä ärsykkeitä ja kiistoja. Jos silloin on pakko lomailla, kannattaa energia suunnata vaikkapa rantapajukon raivaamiseen tai halkojen hakkaamiseen. 7.–10.5. syntyneet käyvät läpi hidasta näkökulmanvaihdosta, joka etäännyttää tutuista kuvioista. Kokemus voi olla hyvin voimaannuttava.

Lempeä ja lämpöä: Härkien on alkukesällä tavallista helpompi pitää yllä tasapainoa itsekurin ja nautiskelun välillä, mikä kasvattaa suosiota vastakkaisen sukupuolen silmissä. Vaivaton tehokkuus työssä ja vapaa-ajalla kannattelee eloa pitkälle heinäkuuhun. Varsinkin yhteishankkeet toimivat. Miesten suhteen hiukan kriittisen loppukesän paras anti on sisarellisuudessa, joten elokuuhun kannattaa sijoittaa illanviettoja ystävätärten kanssa.

Kiviä kengässä: 20.7. alkaa ristiriitojen sävyttämä vaihe, joka kestää 5.9. asti. Sellaisia tulee vuosittain yksi tai kaksi, eikä maailma tähänkään kaadu, mutta kiukuspäissään toimiminen voi polttaa siltoja. Kyseessä on miesten kanssa käytävä valtataistelu, jota ruokkii osapuolten ylpeys ja sosiaalinen näyttämisenhalu. 13.8. alkaa talouden korjausliike, joka voi mutkistaa raha-asioita. 12.–21.5. syntyneet kärsivät pitkin kesää byrokratian koukeroista.

KAKSOSET 22.5. – 21.6.
Kuupäivät 22.–23.6., 19.–21.7. ja 15.–17.8.

Yleiskuva: Toukokuisten suvesta tulee leppoisa ja pienten ilojen täplittämä. Kesäkuisten lennokkaaseen menoon lisänsä tuovat riskit ja seitsenvuotiskriisin pohdinnat. Kesäkuun ensimmäisellä viikolla syntyneille tarjoutuu nostetta mutta samalla myös epäilyä tuovia kokemuksia. 8.–14.6. syntyneillä on vuosikymmenen kesä.

Lempeä ja lämpöä: Paras lomajakso ja romanttisin aika alkaa 5.7. kestäen nelisen viikkoa, mutta ei alku- tai loppukesäkään ole huono. Ulkomaalaiset sävyttävät varsinkin 3.–12.6. syntyneiden elämää. Heidän ei pidä yllättyä siitäkään, jos uusia työtarjouksia satelee lomallekin. Loppukesällä sinkuille voi löytyä seuralainen hyvinkin läheltä.

Kiviä kengässä: Enemmistö saa nauttia kesästä melko rauhassa. 3.–6.6. syntyneillä hämmentävät käänteet kuitenkin testaavat itse-tuntoa ja arvostelukykyä. Vilpillisiä muka-ystäviä ja epämääräisiä sopimuksia on syytä varoa. 12.–19.6. syntyneillä seitsenvuotiskriisi ilmenee uupu-muksena asioihin, joiden on aika väistyä.

RAPU 22.6. – 22.7.
Kuupäivät 4.–25.6., 21.–23.7. ja 17.–19.8.

Yleiskuva: Kesän ensimmäiset seitsemän viikkoa ovat ravuille voima-aikaa. Työ ja lomailu sujuvat, ja suhteet miehiin toimivat. Kesäkuisille alkukesä ennen juhannusta on pieniin kuvioihin sijoittuvaa huippuaikaa, mutta osalle heinäkuisista on luvassa kieputusta. Matkailu, riskinotto ja hypyt uusiin kuvioihin leimaavat varsinkin 15.–20.7. syntyneiden elämää, mutta muutkin ylittävät rajojaan. Loppukesä on alkua tasaisempi.

Lempeä ja lämpöä: Kesän kaari kulkee intohimosta hempeyteen. Rapu on miesmagneetti 4.6.–20.7., mutta se voi aiheuttaa yhteenottoja. Heinäkuisilla jakso voi johtaa urasiirtoihin ja muihin suuriin muutoksin. 31.7. alkaa valoisan vuodenajan romanttisin jakso, joka on myös lomailun kannalta mitä parhain. Sinkuille voi luvata vientiä, mutta vakituisessa suhteessa olevakin löytää uutta kipinää puolisonsa kanssa.

Kiviä kengässä: Ravut ovat synnynnäisiä johtajia, mistä miehet eivät aina pidä, joten kädenväännöstä sillä saralla ei pidä yllättyä. Etenkin heinäkuisilla on höyry päällä. 4.–14.7. syntyneet saattavat paisutella riitatilanteita. 17.–21.7. syntyneillä muutoksenkaipuun voi nostaa pintaan pienikin ristiriita. Tilanteeseen vaikuttaa jopa 20 vuoden ajan kertynyt tyytymättömyys nykyisiin puitteisiin.

LEIJONA 23.7. – 23.8.
Kuupäivät 26.–27.6., 23.–25.7. ja 19.–21.8.

Yleiskuva: Kesäkuu on olematon. Heinäkuu parantaa sosiaalista menoa, mutta on myös melko asiapitoinen. 20.7. alkaa suven huikea finaali. Ovatpa sitten lomalla tai töissä, leijonat ovat liekeissä syyskuun alkuun saakka ja suhdealue on voimakkaasti esillä. 14.–23.8. syntyneillä viralliset asiat nousevat esille pitkin kesää. Heille voi myös ennustaa elämänmuutoksia, jotka kerralla ratkovat vuosi-kymmentenkin aikana kertyneitä ongelmia.

Lempeä ja lämpöä: Yksi kesän bonus on lähiympäristössä vaikuttava hyvänmielen tekijä, joka mukavoittaa toimintaa. Pihakutsuilla voi tutustua kiinnostaviin persooniin. Työkuviotkin saattavat mennä uusiksi. Kun tunteet lähtevät viemään 20.7., voi siviilisääty muuttua. Vakituiseen suhteeseen voimakkaat, yhteiset kokemukset tuovat hehkua. 26.8. alkaa vuotuinen romantiikka-aalto.

Kiviä kengässä: Alkukesän nihkeät kuviot eivät lupaa kovin ihmeellistä juhannusta. Suhteet kanssasisariin ovat jännitteisiä ja voivat hankaloittaa mahtumista saman kokon äärelle. On myös vaarana, että joku entinen heila haaveilee suhteen uusinnasta tai aiheuttaa muuten häiriötä. 5.–12.8. syntyneet kohtaavat siellä täällä henkilöitä, jotka haluavat jakaa ongelmiaan. Kannattaa miettiä, mihin soppaan lusikkansa pistää.

NEITSYT 24.8. – 22.9.
Kuupäivät 29.6.–1.7., 25.–27.7. ja 21.–23.8.

Yleiskuva: Suvisesongissa on mukava ja jopa romanttinen kesäkuu, hiukan olematon heinäkuu ja ainakin kohtalainen elokuu. Ennen 20.7. aktiiviset hankkeet lähimmäisten kanssa ovat myös antoisia. 24.8.–4.9. syntyneillä kesä sujuu kuin herran kukkarossa. Lopuilla on tekemistä seitsenvuotiskriisin pohdintojen kanssa. Päätösten ja muutosten aika ei onneksi kuitenkaan osu kesään, vaan vasta syyskuun alkuun.

Lempeä ja lämpöä: Kesäkuu on mitä otollisinta aikaa lomailuun ja suloiseen oleiluun kumppanin kanssa. Sinkuille voi luvata tapaamisia kiinnostavien uusien tuttavuuksien kanssa. Romantiikan tuulonen laantuu heinäkuun myötä, mutta voimistuu taas elokuussa, jolloin kannattaa osallistua piha- ja puutarhajuhliin. Syyskuun ensimmäisellä viikolla syntyneiden on syytä suhtautua koko kesän ajan kriittisesti suuria lupailevien seuralaistarjokkaiden juttuihin. Myös myötätuntoa hakevien taustoja kannattaa tarkastella.

Kiviä kengässä: Seitsenvuotiskriisissä oleville avainasia on oivaltaa, mihin kaikkeen on kyllästynyt. Edessä voi olla hyvästijättöjä tai luopumista, mutta ajan hampaan kanssa on vaikea neuvotella, ja jälkeenpäin olo kevenee. Heinäkuussa suhteet ystävättäriin tai tyttäriin viilenevät tilapäisesti, mutta vaihe menee ohi elokuun alkaessa.

VAAKA 23.9. – 22.10.
Kuupäivät 3.–5.6., 30.6.–2.7., 27.–29.7. ja 24.–26.8.

Yleiskuva: Suuren tuuletuksen vuosi jatkuu. Kesällä sosiaalisessa myötätuulessa ovat 6.–22.10. syntyneet. Kesäkuu ja heinäkuun kolme ensimmäistä viikkoa vaa’at ovat tavallista särmikkäämpiä. Se voi johtua myötätuulen nostattamasta räyhäkkyydestä tai riidanhaastajista. 20.7. nahisteluvaara väistyy. 18.–22.10. syntyneiden kokemat muutospaineet voivat tuottaa jonkin täyskäännöksen joko nyt suviaikaan tai ennen marraskuuta.

Lempeä ja lämpöä: Heinäkuu tarjoaa romanttisia hetkiä. Ne tosin saattavat muodostua myös kielletyiksi johtuen joko omasta tai toisen osapuolen ihmissuhdetilanteesta. Taivaanmerkit nostavat esiin myös hyvän ruuan ja ostokset. Elokuussa tähtikuviot kääntävät selkänsä, ja loppukesä kannattaisikin olla töissä. Jos loma on ajankohtainen, voi suositella rauhallista oleilua kotona tai Lapin-matkaa.

Kiviä kengässä: Vaa’at eivät yleensä pidä yllätyksistä tai arvaamattomista muutoksista. Riitatilanteissa nämä joko jähmettyvät tai sivaltavat terävällä kielellään. Kesästä on vaikea selvitä ilman vastoinkäymisiä, mutta pienellä etunojalla ja napakoilla reaktioilla pärjää kyllä, ja saa vedettyä samalla välimatkaa henkilöihin, joista ei oikeasti pidä. Näin etenkin kesäkuun puolella. Lokakuun päivänsankareilla on vaarana ampua yli joissain asioissa. Onnenpotku voi lietsoa laukomaan suurempiakin totuuksia, joita seuraavana päivänä katuu.

SKORPIONI 23.10 – 22.11.
Kuupäivät 5.–7.6., 2.–5.7., 30.7.–1.8. ja 26.–28.8.

Yleiskuva: Skorpionit saavat olla rauhassa isoilta kriiseiltä. Kesän alku näyttää jälkipuolta antoisammalta. Suhteet miehiin ovat toimivia kesäkuussa ja heinäkuun kolme ensimmäistä viikkoa. Elokuun lähetessä skorpionit ärhäköityvät ja alkavat kaivata arjen draamaa. Toisaalta elokuun pimenevät illat tarjoavat myös romantiikkaa.

Lempeä ja lämpöä: Suven alkupuolen anti on kiinni siitä, onko vierellä suhteelle omistautuva kumppani. Sinkuille aika on otollinen, koska harmonia ja intohimo sulautuvat heinäkuun ensimmäiselle viikolle asti. Tunteet ovat vahvasti esillä myös elokuussa. Jos kumppani pysyy samana koko kesän, jää sen alkupuoli aikakirjoihin.

Kiviä kengässä: Ristiriitoja aiheut-taa yleensä se, että kaikille ei voi olla mieliksi. Kesäkuussa kanssasisaret saattavat pitää skorpionia itsekkäänä, koska tämä ei ehdi tai jaksa pitää yhteyttä tai osallistua juhliin. Loppukesän käänteissä voi taas saada röyhkeän ja turhan suorapuheisen maineen, koska jokin kestämätön tilanne vaatii asiaan puuttumista.

JOUSIMIES 23.11. – 22.12.
Kuupäivät 8.–10.6., 5.–7.7., 1.–3.8. ja 29.–31.8.

Yleiskuva: Hieman olemattoman kesäkuun voi hyvin viettää töissä tai arkisesti kotona. Taivaanmerkit paranevat heinäkuun toisella viikolla. Lomailukin sopisi tähän ajankohtaan, sillä lisänä on pieni romantiikan kukkanen. Romanttinen vire heikkenee elokuun alkaessa, mutta loppukesä on muuten antoisa. 14.–22.12. syntyneet ovat tärkeällä, koko elämään vaikuttavalla vedenjakajalla. Työtä tai luottamustehtävää koskevat viestit on syytä ottaa vakavasti.

Lempeä ja lämpöä: Koko kesän taustalla vaikuttava yleinen sosiaalinen myötätuuli siivittää etenemistä yhteisössä ja työssä. Tarvitaan vain avoin mieli ja sopivia keskustelutilanteita. Seuralaisen etsinnässäkin auttavat puheliaisuus ja tuttavallisuus. Loppukesä on fyysisen aktiivisuuden aikaa ja lupaa hyviä kemioita miesten kanssa.

Kiviä kengässä: 14.–22.12. syntyneet voivat kokea elämänsä raskaaksi, mutta se johtuu syvällisistä pohdinnoista, joiden valmistuttua on helpottavaa luopua vanhasta ja syttyä uudelle. Itsenäisyyspäivän paikkeilla syntyneillä hidas ja perinpohjainen ajan virtaus haastaa itsetuntoa ja ajatusmaailmaa. On tärkeä varoa toiveajattelua, mutta ei pidä myöskään sortua liian negatiivisiin tunnelmiin. Jakson mentyä ohi harhat ovat haihtuneet ja elämä tuntuu entistä todemmalta.

KAURIS 23.12.–20.1.
Kuupäivät 10.–12.6., 7.–10.7. ja 4.–6.8.

Yleiskuva: Joulukuussa ja uudenvuoden tienoilla syntyneiden kesäympyrät ovat pieniä ja turvallisia, mutta osa 3.1. jälkeen syntyneistä tempautuu suurempiin kuvioihin. Elämyksiin tai elämänmuutokseen ei tarvita kuin äänensä kuuluviin tuomista ja tupla-tai-kuitti-asennetta. Arkisella tasolla kesäkuu on mainio. Heinäkuu on ennustamaton tilkkutäkki, mutta elokuu ei ole hassumpi.

Lempeä ja lämpöä: Alkukesän taivaanmerkit ovat melko kutkuttelevia kauriiden aloitteellisuuden ja vetävyyden vuoksi. Useimpien menokenkä tasoittuu heinäkuun tullen, mutta 15.–20.1. syntyneet voivat ylitellä rajojaan harrastuksissa tai epätavallisissa sosiaalisissa piireissä. Mahdolliset ihastukset voivat laukaista suuremmankin elämänmuutoksen. Elokuu on hauska sekin, mutta mahdolliset suhdekuviot ovat enemmän toisen osapuolen siirtojen varassa.

Kiviä kengässä: Joulukuisilla on muuten melko harmitonta, mutta ennen juhannusta on vaarana joutua sanasotaan. Tammikuisilla on alttiutta riskinottoon. 7.–10.1. syntyneillä on käynnissä vuoden puolentoista kestävä sarja rahaan, omaisuuteen ja sukupolvien välisiin suhteisiin liittyviä totuudenhetkiä. Dramaattinen paljastus tai kanssaihmisen tekemä siirto keikauttaa pelilautaa.

VESIMIES 21.1.–18.2.
Kuupäivät 13.–15.6., 10.–12.7. ja 6.–8.8.

Yleiskuva: Tammikuisilla on melko tasaista, helmikuisilla lennokasta. Kaikille voi luvata kivahkoa lomailua heinäkuun toisesta viikosta alkaen. 20.7. alkava loppukesän jakso lupaa kiinnostavia käänteitä ihmissuhteissa, mutta ne voivat olla myös riitaisia. Paljon riippuu yleisesti suhteista miehiin. Jos asenne on reipas ja suorapuheinen, loppukesä voi myös puhdistaa ilmaa. Helmikuisille tarjoutuu tilaisuuksia sosiaaliseen nousuun.

Lempeä ja lämpöä: Olematonta kesäkuuta seuraa vilkas heinäkuu, jonka toisella viikolla alkaa suven otollisin vaihe tunne-elämässä. Vesimiehiä liehitellään ja kosiskellaan. Varsinkin helmikuisilla on mahdollisuus löytää ehkäpä vierasmaalainen elämänkumppani. Miesteema nousee esille vielä voimakkaammin 20.7., mutta se voi tuoda myös liian tunkeilevia henkilöitä.

Kiviä kengässä: Kesä säästää suurilta kriisikuvioilta. Kesäkuusta voi jäädä sieluun pieni särö, jos tuntuu, että ystävätär toimii epäluotettavasti. Tilanne korjaantuu myöhemmin. 20.7. alkavaan jaksoon voi varautua sillä, että vääränlaisen tyypin kohdatessa reagoi nopeasti ja päättäväisesti. Ennakoimista vaikeuttaa se, että vastaan voi tulla jalat alta vievä hurmaaja. Tammikuiset ovat tähtäimessä heinäkuun lopun ja elokuun ensimmäisen viikon, helmikuiset sen jälkeen.
Kuvio poistuu 5.9.

KALAT 19.2.–20.3.
Kuupäivät 15.–17.6., 12.–14.7. ja 9.–11.8.

Yleiskuva: Kesäkuu ja heinäkuun kolme ensimmäistä viikkoa nostavat esiin tarmokkuuden. Lomailukin sopii alkukesään. Elokuukaan ei ole huono, koska kalat ovat silloin tavallista hurmaavampia, pidetympiä ja sosiaalisempia. Maaliskuun ensimmäisellä viikolla syntyneiden teot ja sanomiset vaikuttavat huomattavasti laajemmalti kuin uskoisi. Seitsenvuotiskriisi pakottaa 12.–20.3. syntyneet laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen.

Lempeä ja lämpöä: Suvi on ihmissuhteissa harvinaisen antoisa niin vakiintuneille kuin sinkuillekin. Kesäkuussa energisyys yhdistyy sosiaaliseen
myötätuuleen. Sinkkujen kannattaa liikkua tapahtumissa, sillä vastaan voi hyvinkin tulla sopiva seuralainen. Hyvät kemiat miesten kanssa jatkuvat heinäkuun kolmen ensimmäisen viikon ajan. Loppukesäkään ei menoa heikennä.

Kiviä kengässä: Seitsenvuotiskriisin tarkoitus on pohtia ja oivaltaa, mihin on kyllästynyt ja mistä on kasvanut irti. Helmikuiset ja osa maaliskuisista on jo päässyt lopputulokseen, mutta merkkijakson viimeisellä kolmanneksella syntyneet joutuvat punnitsemaan asioita melkein jouluun asti. Nyt kesällä prosessi on heidänkin osaltaan passiivivaiheessa, mikä keventää tunnelmia. Voi jopa tulla sellainen olo, ettei mitään kriisiä olekaan. Asia kuitenkin palaa esille syksyn myötä, joten sydäntään kannattaa tutkiskella heinähelteilläkin.

 


Huomioithan, että kaikki lehtitilauksiin liittyvät asiat hoituvat vain www.a-lehdet.fi/asiakaspalvelu
kautta tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@a-lehdet.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Edellinen artikkeliSeuraava artikkeli