Eevan henki
Eeva on naistenlehtien upea klassikko. Se herättää tunteita ja puhuu rohkeasti elämästä. Eeva antaa aineksia unelmiin ja tarjoaa rentouttavia lukuhetkiä huippujuttujen parissa.
Parasta Eevassa ovat ainutlaatuiset haastattelut. Ne koskettavat ja kohahduttavat, sillä Eeva jatkaa siitä, mihin muut lopettavat. Eeva saa ihmiset puhumaan itsestään, elämästään ja vaikeistakin ratkaisuistaan avoimesti, ihmiseltä ihmiselle. Tuloksena on vaikuttavia juttuja, joista välittyy aitous ja vahva läsnäolon tuntu – kuin olisit itse mukana jakamassa kokemuksia ja tunteita.
PÄÄKIRJOITUS
Koskaan ei ole liian myöhäistä
Tapasin nuoren naisen, joka kertoi, että hän pelkää kevättä. Hänellä oli siihen omat syynsä. Tapasin myös hänen poikaystävänsä, joka oli kokenut kovia, mutta joka oli päättänyt yrittää. He aikoivat yrittää yhdessä: löytää työpaikan ja jakaa kohtalonsa. Minua liikutti heidän urheutensa.
Edellispäivänä olin heittänyt vaivaiset eurot Haitin hätää kärsiville ja tuntenut huonoa omaatuntoa. Miksen antanut enemmän? Tyttö, joka seisoi ostoskeskuksessa Punaisen Ristin kannu kourassa, hymyili kiitokseksi. Hän teki työtä maanmiestensä hyväksi. Minun teki mieli kysyä, miksi hän on muuttanut Suomeen ja onko hänellä perhettä, mutta en uskaltanut.
Miten monta tilaisuutta kohtaamiselle meille annetaankaan joka päivä. Miten monta tarinaa odottaa kuulijaansa. Miten usein kävelemme ohi emmekä pysähdy. Emme, sillä me etsimme elämyksiä, suuria elämyksiä, joita koko ajan janoamme. Eikä lopulta mikään enää riitä.
Ja samaan aikaan naapuritalossa asuva vanhus valittaa yksinäisyyttä. Kun joku tulisi käymään ja saisi jutella. Keitettäisiin kahvit ja muisteltaisiin menneitä. Mikä minua estää menemästä kylään, vaikka hän on pyytänyt monta kertaa? Minulle on riittänyt hätäinen sananvaihto ulko-ovella, koska aina on muka niin kiire.
Tahtoisin tehdä täyskäännöksen: nähdä arjen pienet ihmeet ja tarttua tilaisuuksiin, joita meille joka hetki tarjotaan. Tahtoisin vaihtaa suuret elämykset pieniin ja pysähtyä.
Koskaan ei ole liian myöhäistä, eihän?
Riitta Castrén
päätoimittaja