Ylilääkäri Markku Tuomainen ja Parkinsonin tauti: ”Katkeruudesta ei ole hyötyä”

Ylilääkäri Markku Tuomainen sairastui Parkinsonin tautiin harvinaisen nuorena, vain 34-vuotiaana. Vaikean sairauden myötä meni työ, perhe ja koti. Markku ei kuitenkaan antanut periksi. Elämän täyttävät nyt taide eri muodoissaan ja rakas ystävä Soili.

Markku Tuomaisella on puhuvat silmät. Kasvot ovat Parkinsonin taudin johdosta melko ilmeettömät, mutta silmien intensiivinen katse ei hellitä hetkeksikään. Silmissä on voimaa, samoin kädenpuristuksessa. Se on yllättävän luja.

Istumme Markun ja hänen naisystävänsä Soili Lankian kanssa raahelaisessa kerrostalokaksiossa. Lattialla ei ole mattoja, ja pöydän vieressä seisoo pyörätuoli. Ne ovat oikeastaan ainoat merkit siitä, että tässä asunnossa asuu vaikeaa ja parantumatonta sairautta poteva ihminen.

Seinät ovat täynnä tauluja, ja parvekkeen seinällä odottaa keskeneräinen työ. Siinä on voimakas ja hieman levoton tunnelma: punaisella pohjalla risteilee mustia viivoja. Niitä halkoo kuitenkin tasainen ja rauhallinen valkoinen viiva.

– Maalaaminen on ollut tärkeä purkautumiskanava sairastumisen jälkeen. En ollut sitä ennen edes tajunnut, että osaan maalata. Innostuin kuvantekoon sopeutumisvalmennuskurssilla, Markku kertoo.

– Sen jälkeen on töitä syntynyt kovaa vauhtia, pääasiassa akryylimaalauksia. Olen pitänyt myös useita näyttelyitä.

– Markku on monipuolisesti lahjakas. Sairauden myötä hän joutui luopumaan rakkaista liikunnallisista harrastuksistaan, mutta niiden tilalle on tullut monta uutta. Paitsi että maalaa, hän myös kirjoittaa hienoja runoja ja on hyvin musikaalinen, Soili sanoo katsoen miestä lämpimästi.

Miten tämä pariskunta on päätynyt istumaan pieneen kaksioon yhdessä? Käännetäänpä tiimalasia parikymmentä vuotta taaksepäin...

teksti Eija Huusari – kuvat Harri Nurminen

Lue koko juttu Eevan numerosta 6/2009.