Maanantaipäivä avautuu hiljaisena ja hauraana. Espoolaisen omakotitalon olohuoneen ikkunoista näkyvät pilvet enteilevät sadetta. Valkoinen terrieri pyörii eteisessä väkkäränä, nuuskii tulijan ja anelee käpälänsipaisulla lisää huomiota.
Pia Viheriävaara istahtaa keittiöpöydän ääreen ja sanoo viikonloppujen olevan vaikeimpia. Viikonloppujen, jolloin perheet ovat yhdessä, menevät mökeilleen ja puuhailevat keskenään omia juttujaan.
”Näen kaupassa pariskuntien suunnittelevan ruokaostoksia. Yritän itsekin ostaa jotain, mutta kotona ruoka ei maistu. Teen koiran kanssa samat lenkit, katselen
televisiota. Odotan, että tulisi ilta.”
Tuttu arki pysähtyi äkkiarvaamatta, kun aviomies, laulaja Kari Tapio kuoli 65-vuotiaana kotipihalleen 7. joulukuuta viime vuonna. Koti on tuntunut sen jälkeen hiljaiselta ja tyhjältä.
”En millään meinaa hyväksyä tapahtunutta todeksi”, Pia sanoo.
Taksi kaarsi sakeassa lumipyryssä kohti Espoon Haukilahtea, kun kotiin palaamassa ollut laulaja sai sairauskohtauksen. Pihalla olivat pian myös ambulanssi ja lääkintämiehet.
”Kun Karia yritettiin elvyttää, rukoilin. Ajattelin, että kyllä tästä selvitään, kun siitä edellisestäkin kerrasta viitisentoista vuotta aiemmin selvittiin.”
Kari Tapion sydämen luultiin olevan kunnossa 1990-luvun lopulla tehdyn ohitusleikkauksen jälkeen. Ulospäin ei näkynyt merkkejä terveydellisistä ongelmista.
Viime kevääksi tarkoitettu kiertueohjelma on yhä tallessa.
”Vielä edellispäivänä, itsenäisyyspäivän iltana olimme jutelleet Karin kanssa keittiöpöydän äärellä kirkkokonserttien sarjasta. Karilla oli suunnitelmissa hengellinen levy.”
Levyä ei ehditty tehdä, mutta kirkoissa Kari Tapio lauloi useita kertoja, ja niistä esiintymisistä hän Pian mukaan piti.
”Kari tunsi olevansa niissä niin paljaana. Hän sai tulkintoihinsa uuden syvyyden. Tunnelmakin oli hieno. Ihmiset olivat pukeutuneet juhlavasti ja keskittyivät kuuntelemaan musiikkia.”
Pia ja Kari muuttivat avaraan Espoon-taloonsa alkuvuodesta 2010. Kari totesi silloin, että tässä olisi hänen loppuelämänsä koti. Hän ei ehtinyt asua siinä edes yhtä vuotta.
”Vaikeinta on herätä tyhjään aamuun. Kari ei olekaan vierellä. Iltaisin on helpompaa, kun tietää, että voi pian mennä nukkumaan.”
Pialla oli pitkään tunne, että jonain hetkenä Kari astelee ovesta sisään. Hän oli usein kuulevinaan autonoven kolahduksen pihalta.
”Ajattelin, että tämä on vain unta. Kun nukun, kaikki on aamulla ennallaan. Ei ollut. Tyhjyys jatkui.”
Ensimmäisinä viikkoina perheen pojista nuorimmainen asui kotona äitinsä tukena.
Selvittiin niin paljosta
Olohuoneen pöydällä on puolentusinaa suurta leikekirjaa. Niihin on taltioitu lehtileikkeitä suosikkilaulajan uralta. Läpimurtoja ja huippuhetkiä, notkahduksia ja
uusia tulemisia. Tasaista ei ollut missään vaiheessa.
Tasaista ei ollut myöskään yli neljäkymmentä vuotta kestäneessä avioliitossa. Pia Viheriävaara kuvailee yhteisiä vuosia mielenkiintoisiksi ja jännittäviksi. Tylsiä ne eivät olleet koskaan.
”Lähdimme rakentamaan yhteistä elämäämme tyhjästä. Olimme molemmat voimakasluonteisia. Vaikka välillä oli epätoivoista, päätimme, että tästä mennään eteenpäin. Periksi ei anneta.”
Pia sanoo Karin uskoneen aina omaan työhönsä. Ei tuumaakaan löysää, miehen oli tapana sanoa. Hän tiesi, mitä elämältä halusi. Kari Tapio halusi viihdyttää ja tarjota ihmisille onnenhetkiä. Hän korosti aina olevansa iskelmälaulaja. Ihmiset tarvitsivat hänen mielestään iskelmiä. Lauluja, joissa puhuttiin tunteista.
”Kari sai tehdä unelmatyötään. Keikat ja kiertäminen kuuluivat meidän elämäämme. Leipä haettiin lavoilta ja keikkapaikoilta.”
Pia Viheriävaara muistaa kesäisen illan vuonna 1964 Tahilammen lavalla Pieksämäellä. Hän oli silloin seitsemäntoista ja muuttanut perheensä kanssa rehtori-isän työn vuoksi Hyvinkäältä uudelle paikkakunnalle. Tansseihin hän sai lähteä veljensä seurassa. Lavan laidalla istui vaalea, pitkä poika.
”Hän näytti niin tyylikkäältä. Hänellä oli samettipintainen pusero, jossa oli kahta eri ruskean sävyä.”
Ensimmäiset vuodet seurusteltiin salaa, sillä ankaran rehtori-isän mielestä Kari ei kelvannut tyttärelle poikaystäväksi. Kari oli kirjapainossa töissä ja esiintyi bändeineen paikkakunnan juhlissa. Toisiinsa ihastuneet nuoret saivat olla yhdessä kavereiden ja valkoisten valheiden avulla.
”Olihan se jännää ja kiinnostavaakin, että Kari lauloi ja esiintyi, mutta seurustelussamme se ei ollut se juttu. En tutustunut häneen sen vuoksi.”
”Kari oli hyvännäköinen, muttei nuorena puhunut juuri mitään. Hän oli perusluonteeltaan niin ujo. Verbaalikko pääsi hänestä esille vasta myöhemmin”, Pia sanoo.
Kari Tapion suurimpia hittejä ovat Viisitoista kesää, 1980-luvulla levytetty Olen suomalainen ja vuonna 1995 syntynyt Myrskyn jälkeen, jonka hän itse sanoitti.
”Muistan, kuinka vaikeaa Karille oli uran alkuvaiheessa joutua istumaan lauantai-iltaisin kotisohvalla, kun mieli olisi tehnyt kiertää keikoilla ja laulaa. Lohdutin häntä, että odota vaan, kyllä vielä natsaa ja löytyy kappale, joka lyö itsensä läpi.”
Oli levy-yhtiön vallassa päättää, kenelle ulkomaiset listaiskelmät annettiin laulettaviksi.
Läpimurtonsa Kari Tapio teki vuonna 1976 iskelmällä Laula kanssain. Sitten oli taas hiljaisempia aikoja. Pia teki töitä hammashoitajana, ja välillä elettiin hänen palkallaan.
Perheeseen syntyi kolme poikaa, ja Kari istui lasten kanssa hiekkalaatikon reunalla, kun keikkamuusikon työt olivat vähissä.
”Kari oli välillä työttömänäkin, mutta hän uskoi silti vahvasti tekemisiinsä. Minä olin päättänyt, että pärjäämme. Ja pärjäsimmekin, ruokaa ja vaatteita on aina ollut.”
Taloudellisesti tiukinta oli 1990-luvun alussa. Pia ja Kari jäivät kahden asunnon loukkuun. Uusi koti oli jo ehditty ostaa, kun taloustilanne maassa muuttui. Entinen asunto jäi pitkiksi ajoiksi myymättä. Moni muu suomalaisperhe koki samoihin aikoihin täsmälleen saman kohtalon. Velkoja maksettiin vuosikaudet.
”Selvisimme niin paljosta, vaikka välillä usko olikin pettää. Olen surullinen siitäkin, että Kari ei ehtinyt nauttia työnsä hedelmistä tämän enempää.”
Elämäntapana musiikki
Lokakuun puolivälissä Tampere-talolla järjestetään Kari Tapion muistokonsertti. Esiintyjäkaarti on Suomen huippua, Katri Helena, Jorma Kääriäinen, Jonne
Aaron ja moni, moni muu. Liput myytiin hetkessä loppuun, mutta onneksi konsertti myös televisioidaan.
Musiikki jatkuu seuraavassa sukupolvessa. Jani Jalkanen kiertää isänsä orkesterin kanssa ja on levyttänyt Kari Tapion kymmenisen vuotta sitten sanoittaman kappaleen Sydän, sielu ja kyyneleet
”Tuntuu hyvältä, että pojat jatkavat musiikin parissa”, Pia Viheriävaara sanoo.
Kari Tapio kysyi usein vaimonsa mielipidettä musiikkikappaleista. Hän halusi kuulla niistä naisen näkemyksen.
”Musiikki oli meille tapa elää. Bella Caprin kuulin sattumoisin radiosta ja sanoin Karille, että se laulu sinun on kuultava. Hän innostui italialaisiskelmästä, kirjoitti siihen sanat ja levytti sen.”
Viimeisinä vuosinaan Kari Tapio sai laulaa juuri niitä kappaleita, joita halusikin. Ja hän lauloi ne sydämestään.
”Kuusikymppisenä hänen äänensä oli parempi kuin koskaan. Laulutunteja hän otti elämässään vain kahdesti, ja nekin kerrat olivat 1960-luvulla”, Pia Viheriävaara sanoo.
Musiikki on aina ollut perheessä itsestäänselvyytenä läsnä. Ilman sitä Kari ei voinut kuvitella olevansa olemassa. Ei, vaikka viihdyttäjän ammatti tiesi erossaoloa perheestä, jatkuvaa kiertämistä, pitkiä matkoja ja valvomista. Yksinäisyyttäkin, ja välillä liikaa alkoholia.
”Muusikoille vartioimaton hetki on pian esiintymisen jälkeen, kun tunnelmat ovat katossa. Keikan jälkeen on helppo ottaa tyhjässä hotellihuoneessa minibaarista pari olutta.”
Kyllästyttyään miehensä juomiseen Pia otti suhteeseen etäisyyttä ja muutti omaan asuntoon. Oli marraskuu ja vuosi 1994.
”Sanoin lähtiessäni, että tämä ei ole ero, vaan pieni irtiotto.”
Jouluna asuttiin taas jo yhdessä.
Vexi Salmen vuonna 2002 kirjoittamassa elämäkerrassa Olen suomalainen Kari Tapio tunnustaa, että Pia on hänelle ainoa mahdollisuus ja ainoa rakkaus. Pian kanssa on hyvä olla.
”Kari oli impulsiivinen, nopea käänteissään. Kun Karilta kysyttiin, mitä hän eniten toivoo, hän vastasi aina mielenrauhaa.”
Pia sanoo huumorin kannatelleen pitkää liittoa. Tilannekomiikka nauratti molempia.
”Kari osasi keventää tunnelmaa silloinkin, kun ajoimme yhdessä pitkiä, tylsiä keikkamatkoja. Kaipaan eniten hänen huumoriaan, ja läsnäoloa.”
Kuolemaa silmästä silmään
Kari Tapio tunsi viimeisinä vuosinaan saavansa arvostusta monelta rintamalta. Laulajana hän eli hyviä aikoja. Siitä Pia Viheriävaara on mielissään. Sellaisena elämän piti jatkua tulevinakin vuosina.
”Kari lupasi hiljentää tahtia ja vakuutti, että kyllä hän vielä jaksaa. Kiertäminen oli hänellä verissä. Hän nautti esiintymisestä ja sai siitä niin paljon”, Pia sanoo.
1990-luvun puolivälissä menestystä seurannut tiukka keikkaohjelma ja rankka elämä heijastuivat terveysongelmina. Vaivoja hoidettiin ensin närästyksenä ja vatsakatarrina, mutta närästys paljastui sepelvaltimotaudiksi. Sydäninfarkti yllätti kotona.
”Katsoin sinä hetkenä kuolemaa silmästä silmään ja huusin, että et vie tätä ihmistä minulta! Tämä ei vielä lähde”, Pia sanoo.
Vuonna 1997 tehty suuri ohitusleikkaus pelasti laulajan hengen. Hän totesi saaneensa elämälleen lisäaikaa ja elämänarvojen syventyneen.
Sydänleikkaus muutti myös perhe-elämän, sillä sen jälkeen keikkamatkoista tuli yhteisiä.
”Kari sanoi kyllästyneensä yksinäisiin hotellihuoneisiin ja palkkasi minut töihin.”
Pia huolehti käytännön asioista ja ajoi öisin autoa. Keikoilta palattiin mahdollisimman usein kotiin, ja jos jouduttiin jäämään hotelliin yöksi, sinne jäätiin yhdessä.
Säästöliekillä eteenpäin
Sade piiskaa keittiönikkunaa. Kesä on vaihtunut peruuttamattomasti syksyksi. Pia Viheriävaara totuttelee elämään taas uutta vuodenaikaa ilman Karia.
”Suru kuuluu nyt elämääni, ihan pysyvästi. Kun tapaan muita ihmisiä, puhuminen helpottaa, mutta yksin ollessani alan taas miettiä asioita edestakaisin. Se vie voimia.”
Loppukesällä Pia oli viikon verran Ylläksen-mökillä. Sinne heidän piti mennä Karin kanssa viettämään joulua 2010. Kun arki oli kiireitä ja menemistä ja tulemista, Lappi rauhoitti. Siellä saattoi ladata akkuja ja nauttia luonnon rauhasta.
”Taisin nyt kuitenkin ahdistua siellä vain enemmän. Se oli sellaista oman olotilan hakemista.”
Pia on yrittänyt miehensä kuoleman jälkeen rakentaa arkea uudeksi ja omanlaisekseen, mutta tummat ajatukset pitävät otteessaan.
”Olen nyt tällainen tynkäperhe. Tunnen itseni kaikesta ulkopuoliseksi. Niin kuin en oikein kuuluisi mihinkään. Elän säästöliekillä, tunnin kerrallaan. Aamupäivät tuntuvat erityisen pitkiltä. Onneksi televisiosta tulee taas Emmerdale.”
Pian veli perheineen asuu lähistöllä, ja onhan kolme poikaa ja lastenlapset. On hyvät ystävät. Heiltä kaikilta hän on saanut paljon tukea.
”Loppujen lopuksi suru on kuitenkin käytävä läpi yksin.”
Kari Tapio on haudattu Espooseen Olarin hautausmaalle. Haudalla on aina tuoreita kukkia. Niitä ovat tuoneet ihailijat, jotka ovat halunneet kunnioittaa laulajan muistoa.
”Liikuttavaa, kuinka ihmiset ovat myötäeläneet surussamme ja muistaneet Karia.”
Pia käy usein haudalla, ja monesti siellä on muitakin kävijöitä. Hän odottaa silloin sivummalla omaa rauhallista hetkeään.
Kotona on tallessa neljä kassillista suomalaisten lähettämiä surunvalitteluja. Jonain päivänä Pia aikoo lukea ne uudelleen, muttei ihan vielä.
”Työnnän surua taka-alalle ja yritän vain suoriutua päivistä eteenpäin. Itken ulos ahdistustani.”
Pia miettii, missä viettäisi joulun ja lähtisikö ehkä ulkomaille. Ajatus tulevasta joulunajasta on lyijynraskas.
”Teimme niin paljon asioita yhdessä, mutta niin paljon jäi kesken. Nyt minun on opeteltava elämään yksin.”
Toiselta ei voi enää kysyä mielipiteitä, ei vaihtaa näkemyksiä.Kari sanoi aina haluavansa kuolla saappaat jalassa, jos saisi valita tapansa lähteä. Pia kapinoi yhä todellisuutta vastaan.
”Suunnitelmissamme oli seesteinen ja rauhallinen vanhuus. Mehän päätimme Karin kanssa mennä loppuun asti yhdessä, ja sitten piti käydä näin.”
Puolitoistavuotias terrieri alkaa käydä kärsimättömäksi. Pyry odottaa emäntäänsä päivälenkille. Koira pitää tiukasti kiinni arkirutiineissa ja antaa lohtua.
Kotimatkalla autoradiosta kantautuu Kari Tapion syvä, miehekäs ääni: On elämä kuin juna vaan se aina jatkaa kulkuaan...
