EV_0510_Unelmatyo_EN

Unelmatyö ja vauva

Anna-Maija Mertens, Suomen Saksan-instituutin johtaja, ja Riikka Manner, europarlamentaarikko, saivat kerralla kaiken: kansainvälisen unelmatyön ja vauvan.  He ovat kuitenkin saaneet kokea, että äitiys on
kaikkea muuta kuin läpihuutojuttu.

Anna-Maija Mertens

Viime keväänä tiedekonsulttiyhtiössä Bonnissa työskennellessään Anna-Maija huomasi, että Suomen Saksan-instituuttiin haettiin johtajaa. Hän harkitsi paikan hakemista. Asiaa mutkisti se, että Anna-Maija oli raskaana.
Liliä odottaessani minuun iski pelko, että loittonen kotimaasta. Mietin, mistä saisin lisää yhteyksiä Suomeen. Tämä työpaikka oli minulle pelastus; suomalainen ja saksalainen mentaliteetti ovat hyvin lähellä toisiaan ja yhteistyö sujuu helposti.”
Instituuttia ylläpitää yksityinen säätiö, mutta se toimii pääosin julkisilla varoilla. Sen tehtävänä on tiivistää Suomen ja saksankielisten maiden yhteistyötä kulttuurin, tieteen ja talouden alalla. Työntekijöitä on 12.
”Toimiala on niin suuri, että kun sitä miettii, henki salpautuu”, Anna-Maija nauraa.

”Näin aika paljon vaivaa hakemuksen teossa, mutta olin täysin varma, että raskaudesta johtuen minua ei valittaisi.”
Anna-Maija kutsuttiin haastatteluun Suomeen. Hän kertoo miettineensä hyvin tarkkaan, miten toisi haastattelussa esiin raskautensa.
”Halusin ehdottomasti kertoa sen, koska se oli niin luonnollinen osa minua. Lisäksi maha näkyi. Minusta olisi ollut huijaamisen makua jättää asia arvailujen varaan.”

Anna-Maija päätti, että puhuisi haastattelussa kaiken muun ensin ja sanoisi asiasta aivan lopuksi.
”Niin sitten tein. Sanoin, että haen tietoisesti haastavaa työtä, koska mieheni jää kotiin lasta hoitamaan. Itselleni jäi haastattelusta erittäin hyvä mieli, koska asia tuli kerralla selväksi. Säätiön hallituksen puheenjohtaja kiitti myöhemmin minua siitä, että olin ottanut asian puheeksi sillä tavalla.”
Anna-Maija on hyvin onnellinen siitä, mitä tapahtui sen jälkeen. Säätiö toimi ennakkoluulottomasti ja avarakatseisesti palkkaamalla Anna-Maijan työhön.

”Tunnelma uudessa työssäni on ollut alusta asti hyvä, koska koen, että niin työnantajani kuin työtoverinkin suhtautuvat minuun kokonaisena ihmisenä. Uskon, että kun johtajaksi valitaan nuori nainen, jolla on pieni lapsi, se sopii hyvin myös Suomi-brändiin”, Anna-Maija sanoo.
 

Riikka Manner

Varkautelainen kaupunginvaltuutettu Riikka Manner tuli valituksi nuorimpana suomalaisena edustajaksi Euroopan parlamenttiin viime kesänä. Riikka Manner toimi aiemmin myös Varkauden kaupunginhallituksen jäsenenä ja työskenteli ulkoasiainministeriössä ministeri Paavo Väyrysen lehdistöavustajana.

Kun vastavalittu meppi ilmoitti vähän myöhemmin jäävänsä äitiysvapaalle marraskuussa, syntyi julkisuudessa kohu. Häntä moitittiin siitä, ettei hän ollut kertonut raskaudestaan vaalien aikaan.

Nyt Riikalla, 28, on sylissään neljän kuukauden ikäinen terhakka poikavauva Nikolas, ja kohu on jo melkein unohtunut.
”Kyllä se yllätti minut, mutta politiikkaan lähteneenä olen varautunut siihen, että tämä työ on julkista. Kohu tuntui vähän pahalta, koska asia oli niin henkilökohtainen ja raskaus niin iloinen ja odotettu uutinen perheessämme. Mutta suoraan minulle tullut palaute oli kuitenkin positiivista ja kannustavaa. Kaikkia ei voi miellyttää”, Riikka Manner hymyilee.
 

Teksti Kirsi Hemánus Kuvat Anna Huovinen

Lue Unelmatyö ja vauva -haastattelut kokonaisuudessaan toukokuun Eevasta 5/2010.

 

  • Julkaistu 29.04.2010

Artikkelin avainsanat

Ei avainsanoja

  74   18

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Kaikki jutut

EV1205 minunkaupunkini Piri

Tekstiilitaiteilija ja muotoilija Markku Piriä viehättää Lissabonissa rappion kauneus. ”Lissabonissa...

EV1202 koti tanssijat 05

Kansallisbaletin tanssijat Terhi Räsänen ja Jani Talo olivat katselleet olohuoneeseensa Birger Kaipiaisen...

EV1202 Selvitymis Asp 01

"Olen aina ollut helposti innostuva, ahne työlle ja elämälle. Siksi olen monesti yliarvioinut voimavarani ja...

EV1205 Topinoja Aranko

Oli myöhäinen heinäkuun ilta eteläsaksalaisessa Bad Dürrheimin pikkukaupungissa. Päivi Topinoja-...

Ev horo

Jos haluat ottaa yhteyttä astrologi Markku Manniseen, hänet tavoittaa sähköpostitse osoitteesta mmannin1@pp...

EV 12 02 Eeva Ennen Maattan

Pia Määttänen Eevassa 8/1982 "Ratkaisuissani olen rohkea" 01.02.2012

EV1204 Sarpaneva Marjatta

Moskova. Marjatta Svennevig on 37-vuotias ja jakaa ylellisen hotellihuoneen isoveljensä kanssa, joka tekee kuolemaa. Maksasy...

EV1205 Topinoja Aranko

Oli myöhäinen heinäkuun ilta eteläsaksalaisessa Bad Dürrheimin pikkukaupungissa. Päivi Topinoja-...

Lisää aiheesta

Parisuhdekoulu 06

Eeva parisuhdekoulun viimeisessä osassa perehdytään ikääntyneiden parisuhteeseen.

Eeva 12 01 Parisuhdekoulu 0

Emme voi puhua ihmisenä olemisesta ilman seksuaalisuuteen keskeisesti liittyviä asioita: rakkauden, hellyyden ja...

Eeva 12 11 Parisuhdekoulu04

Pitkässä parisuhteessa alkaa uusi vaihe, kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa. Puolisot kyselevät: mitä meille nyt kuuluu, yhdessä ja erikseen?

EV1211 Katri Helena

"Laulan Tuure Kilpeläisen säveltämässä ja sanoittamassa kappaleessa Raja rakkaudesta, jota seuraan...

ev0804_vehkoo

Pariisilaistunut kulttuuritoimittaja Anneli Vehkoo kirjoitti kohuromaanin G-piste naisen seksuaalisesta yksinäisyydest...

ev0807_nelimarkka

Riitta Nelimarkka on taiteilija, jolla on sisäinen pakko luoda koko ajan uutta. Aviomies Jaako Seeck puolestaan mahdollistaa...

ev0706_kauppinen

Vaikka Venäjällä tehdyt kantasoluhoidot eivät palauttaneetkaan Pirjo Kauppisen liikuntakykyä, hän...

ev0811_karkkainen

Kata Kärkkäinen, 40, on uuden alussa. Eron jälkeen hänen elämässään käynnistyi...

Kysely

Eeva.fi on uudistunut. Mitä pidät uudesta sivustostamme? :

Näistä keskustellaan

Ev horo

Lue astrologi Markku Mannisen laatima horoskooppi.

EV1202 Selvitymis Asp 01

Virva Asp: "Tätä sairautta en antaisi pois"

EV1011 Koti Turunen 01

Pukusuunnittelija Erika Turusen rönsyilevän romanttinen asunto on täynnä tunnelmaa. Sen luomisessa Erika on mestari.

EV1205 minunkaupunkini Piri

VIDEO - Minun kaupunkini -sarjassa tekstiilitaiteilija ja muotoilija Markku Piri lumoutuu Lissabonin rosoisuudesta ja kevätkukkien tuoksusta.

Ev horo

Lue astrologi Markku Mannisen laatima horoskooppi.

ev07_meski1

Konkurssi on vaarallinen. Siinä voi tunnollinen ihminen päästä helposti hengestään. Tanja...

ev0906_dunderfelt

"Moderni nainen haluaa tulla seksuaalisesti avatuksi. Tähän hän tarvitsee vahvan miehen", toteaa Tony...

Katri_Helena

Lauluillaan Katri Helena Kalaoja tarjoaa kuulijoilleen juhlaa. Miten hän itse selvisi vuodesta, johon mahtui...