Tina Holmberg-Kalonius - koulukiusatun tarina "Pahin kaikista oli opettaja"

Tina tajusi, että opettaja oli kiusannut häntä itseään vuodesta toiseen. Sen seurauksena hänestä oli tullut sosiaalisista peloista kärsivä, epävarma ja masentunut aikuinen.

Tina Holmberg oli aivan tavallinen 60-luvun tyttö. Hän asui siistissä lähiössä tavallisessa perheessä. Isä työskenteli kaupan alalla, ja äiti oli pitkään kotiäitinä. Perheessä oli kaksi lasta. Tuntui turvalliselta tulla koulusta kotiin, kun äiti odotti välipalan kanssa.

Tinan ulkonäkökään ei herättänyt huomiota, hän ei ollut mikään kaunotar mutta ei rumakaan. Tina oli kiltti tyttö, joka kävi liikoja kapinoimatta yläasteen ja lukion ja jolla oli muutama hyvä ystävä. Hän ei tuottanut minkäänlaista harmia vanhemmilleen.

Ylioppilastodistus oli kohtuullinen, ja Tina pääsi heti opiskelemaan yliopistoon. Pääaineenaan hän luki folkloristiikkaa, sivuaineina kirjallisuutta ja kehitysmaatiedettä.

Opiskelemaan lähdettyään Tina muutti omaan opiskelijaboksiin ja vietti säännöllistä elämää. Lukemiseen antoivat tervetullutta vaihtelua elokuvat, teatterit ja muut riennot. Opiskelun loppuvaiheessa löytyi sopiva mies. Perheeseen syntyi kaksi lasta.

Kaikki näytti kulkevan rauhallista latua. Näin voisi päätellä, jos vilkaisee Tinan elämäntarinaa päällisin puolin. Totuus oli kuitenkin toisenlainen. Se selvisi Tinalle itselleenkin vasta muutama vuosi sitten.

Suljettu komero aukesi

”Tytärtäni ruvettiin kiusaamaan koulussa”, kertoo Tina.

”Siitä on nyt viisi vuotta aikaa. Aloin selvitellä hänen kiusatuksi joutumistaan ja samalla avasin jonkin pienen komeron alitajunnassani. Olin työntänyt sinne oman kouluaikani epämiellyttävät asiat. Mielessäni kävi valtava myllerrys, kun tajusin yhtäkkiä, että olin itse ollut koulukiusattu.”

Mielen kaaosta kesti parisen viikkoa. Tina oli tavallaan tiennyt, että häntä oli kiusattu, mutta hänellä ei ollut mitään tunneyhteyttä asiaan eikä muistikuvia siitä. Päinvastoin entisten koulukavereiden kanssa oli jopa vitsailtu kouluajoista ja tilanteista, jotka itse asiassa olivat olleet äärettömän ahdistavia.

Nyt – lapsen kiusatuksi tulemisen paljastuttua – muistot yhtäkkiä putkahtivat ulos hajanaisina väläyksinä, ja niihin kytkeytyneet tunteet pääsivät valloilleen.

”Se oli rankkaa aikaa. Lapseni tapauksen lisäksi piti alkaa työstää omaa menneisyyttä”, Tina toteaa.

Hän teki sen pohjamutia myöten, muisteli elämänsä läpi leikkikoulusta alkaen. Leikkikoulussa ei tosin ollut paljon muistelemista, sillä hän ei halunnut käydä siellä.

”Olin arka lapsi ja jälkeenpäin vasta olen tajunnut, miten arka.”

”Pihalla arkuuteni ei kuitenkaan näkynyt. Meitä oli iso porukka lapsia leikkimässä, ja tulin mainiosti toimeen. Kansakouluun meno tietysti jännitti. Onneksi meillä oli hyvä, vanhan ajan tiukka mutta inhimillinen ope. En ollut paljoakaan äänessä, mutta kaikki sujui kohtuullisen hyvin.”

Oppikoulussa sen sijaan ei enää sujunutkaan. Yksi opettajista otti hiljaisen tytön silmätikukseen.

”Hän oli hyvin tiukka ja autoritäärinen. Vilkkaimmat pojat pantiin kurilla ruotuun, mutta hiljaisia oppilaita käytettiin toisella tavalla hyväksi.”

”Opettaja pelasi heillä eräänlaista peliä. Hiljaisten avulla opettaja muuttui hauskaksi ja kekseliääksi, hän nauratti muita oppilaita lyttäämällä hiljaiset tai saattamalla heidät naurunalaisiksi. Siten hän sai suosiota ja hyväksyntää, vaikka häntä samalla pelättiin ja inhottiin.”

Kokeissa ilman kynää

Opettajalla oli oma tapa kuulustella läksyjä, jonka nimi oli Kymmenen kärjessä. Opettaja ilmoitti tunnin alussa, että hänellä on mielessään kymmenen oppilaan nimet, joiden joukosta hän valitsee lopulta yhden tai muutaman kuulusteltavaksi. Tunnin kuluessa hän pitkitti jännitystä kertomalla, että nyt on se ja se pois laskuista, nyt on se pois laskuista, nyt on enää kolme jäljellä...

”Luin läksyt niin, että osasin ne ulkoa, mutta unohdin kaiken sillä hetkellä, kun tiesin, että kuulun kymmenen joukkoon. Olinkin usein se kuulusteltava – siltä ainakin tuntui. Kun hetki koitti, oli itku kurkussa ja pissat melkein housussa, enkä osannut vastata enää mihinkään.”

”Vaikka opettaja olisi kysynyt nimeäni, en olisi osannut sitä sillä hetkellä sanoa.”

Koulunkäynti muuttui painajaiseksi. Kaikki muut aineet alkoivat sujua huonommin, koska Tina keskittyi pelkäämään tämän yhden opettajan tunteja. Hän näki painajaisia niistä eikä kyennyt aamuisin syömään palaakaan pelätessään ja jännittäessään niin kovasti.

”Seisoin vuodesta toiseen pulpettini vieressä muka hyväntahtoisen naurun kohteena. Muistan paniikin, joka minut valtasi.”

”Kädet ja jalat tärisivät. En voinut laittaa käsiäni oikein mihinkään, ja niitä oli vaikea pitää suorina sivuilla, kuten opettaja vaati. Kurkku tuntui niin turvonneelta, että yrittäessäni sanoa jotakin suustani tuli aivan toisenlainen äännähdys kuin olin tarkoittanut. Se oli kaikkien mielestä kauhean hauskaa.”

Koulutoverien huomattua opettajan asenteen moni heistä otti saman halveksuvan ja pilkallisen tyylin Tinaa kohtaan. Varsinkin pojat syrjivät porukalla ja veivät yksissä tuumin tavaroita hänen pulpetiltaan. Heistä oli kivaa, kun tyttö oli niin hiljainen, ettei uskaltanut sanoa mitään, vaikka hänellä ei kokeissa ollut kynää tai kumia.

”Kun minut oli jo valmiiksi lytätty, tuntui luokkatoverien tekemä kiusa vielä pahemmalta.”

”En kuitenkaan puhunut kotona asiasta mitään, sillä en halunnut rasittaa muita ongelmilla, jotka koin itse aiheuttaneeni. En olisi ehkä osannutkaan puhua. Kiusaamista olisi ollut niin vaikea kuvailla, koska opettajan käytöstä pidettiin asiaan kuuluvana ja normaalina. Kukaan ei oikeastaan kyseenalaistanut sitä.”

”Vasta jälkeenpäin olen muistanut, että opettaja saattoi käyttää hyväkseen myös sitä, mitä tiesi oppilaitten perheistä. Jos joku oli köyhistä oloista, opettaja toi sen esille peitellysti ja hauskasti. Niin sanottujen hyvien tai tunnettujen perheiden lapset hän jätti rauhaan.”

Opettaja jatkoi linjaansa viimeiseen luokkaan asti. Tinaa seisotettiin pulpetin vieressä – kuten monia muitakin hiljaisia – ja hän olisi halunnut mieluummin kuolla kuin kärsiä luokan silmätikkuna. Hänestä kehittyi masentunut ja epävarma nuori nainen, joka kärsi voimakkaista sosiaalisista peloista ja koki, ettei hänestä ole yhtään mihinkään.

Opiskeluaika täynnä pelkoja

Koulun päättyminen oli suuri helpotus, mutta elämä ei muuttunut helpommaksi. Tina ei tajunnut, että sosiaaliset tilanteet tuntuivat ahdistavilta siksi, että hän oli ollut koulukiusattu.

Hän uskoi olevansa muita huonompi ujoutensa ja arkuutensa takia. Huonommuuden tunne vaikutti sosiaalisiin suhteisiin ja etenkin miessuhteisiin, joita hän suorastaan pelkäsi.

”Pohdin jopa itsemurhaa sekä lukioaikoina että opiskeluvuosina. Totesin, ettei minusta välitä kukaan eikä minusta ole yhtään mihinkään. Tunsin olevani äärettömän yksinäinen.”

”Vasta myöhemmin tajusin tunteen johtuneen kiusaamisen salaamisesta, itsesyytöksistä ja asian sulkemisesta sisälleni. Opettelin täysin näkymättömäksi; kun on täysin näkymätön, eikä ilmaise itseään mitenkään, kukaan ei pääse nauramaan. Onnistuin siinä niin hyvin, etteivät opiskelijatoverini yliopistosta jälkikäteen muistaneet minua.”

”Opiskelijayksiössä pelkäsin pimeää ja sain aika ajoin voimakkaita ahdistuskohtauksia. Soluasuminen olisi ollut paljon järkevämpää, mutta enhän kyennyt sellaiseen. Minulla oli vaikeuksia sopeutua myös työelämään, sillä elämänvalintani perustuivat aina siihen, mikä tuntui vähiten pelottavalta.”

Tinasta tuli sisäänpäin kääntynyt, tuskainen ja ahdistunut. Ajoittain hän oli täysin toimintakyvytön ja tunsi, ettei hänestä ole mihinkään. Jos jotain yrittäisi, se karahtaisi kuitenkin karille. Hän yritti hakea apua taide- ja kehoterapian sekä psykodraaman avulla, mutta niistä ei ollut paljon hyötyä.

Ratkaiseva käänne

”Ja sitten lastani ruvettiin kiusaamaan”, Tina sanoo.

”Siinä vaiheessa jotkut salvat aukesivat ja tajusin, miksi minusta oli tullut sellainen kuin olin. Minähän olin ollut koulukiusattu, vieläpä opettajan taholta. Se oli valtavan vapauttava ahaa-elämys.”

”Siitä oli hyötyä myös lapselle. Sain voimaa ruveta taistelemaan hänen puolestaan ja uskalsin viimeinkin aukaista suuni tilanteissa, joissa aiemmin olin vaiennut.”

”Se taas antoi lisää voimaa, ja uskalsin yhä enemmän. Tämä oli kuitenkin mahdollista vasta siinä vaiheessa, kun sain tunneyhteyden omaan traumaani ja aloin työstää sitä.”

Tytärtä alettiin kiusata pienessä maaseutukoulussa. Vanhemmat olivat pitäneet sitä turvallisena paikkana, mutta se osoittautui vääräksi valinnaksi. Kolmen vuoden piinan jälkeen lapsi vaihtoi isoon kaupunkikouluun, ja perhe pääsi pikkuhiljaa normaaliin arkeen kiinni.

”Kirjoitin asioita muistiin koko sen ajan, kun lastani kiusattiin. Se oli terapiaa, tapa selvittää tunteitani. Kirjoittaminen tuntui luontevalta myös siksi, että huomasin, ettei ongelmasta ollut helppo puhua ulkopuolisten kanssa.”

”Jossakin vaiheessa totesin, että muistiinpanoistani saattaisi olla vertaistukea muidenkin kiusattujen vanhemmille ja rupesin työstämään kirjaa. Elämää koulukiusaamisen jälkeen ilmestyi syksyllä 2009. Olen myös pitänyt luentoja koulukiusattujen vanhemmille ja vetänyt vertaistukiryhmiä”, Tina kertoo.

Usein ihmetellään, mitä vikaa on perheissä, joiden lapset joutuvat kiusatuiksi. Tinan mielestä selitys on yksinkertainen.

”Rauhanomaisesti ja empaattisesti käyttäytyvät ihmiset kasvattavat samanlaisia lapsia kuin he itse ovat. Koulumaailmassa heitä pidetään heikkoina, koska he eivät lyö takaisin.”

”Vastaavasti aggressiivisesti asennoituvat vanhemmat kasvattavat itsensä kaltaisia lapsia. Kun he sitten kohtaavat koulussa – tai aikuisina työpaikalla – jossa kiusaamiseen suhtaudutaan hiljaisesti sallien, käyttävät aggressiivisemmin suuntautuneet tilannetta hyväkseen.”

Uuden elämän alku

Tina on työskennellyt maaliskuun alusta lähtien RAY:n rahoittamassa kolmivuotisessa projektissa, joka on suunniteltu kiusattujen lasten vanhempien tukemiseksi ja auttamiseksi.

”Usein vanhemmat unohdetaan, vaikka heille on suuri järkytys, kun oma lapsi joutuu kiusatuksi. Lisäksi moni vanhemmista on entinen koulukiusattu, kuten minäkin olen.”

”Heille syntyy helposti kaksinkertainen trauma, jos he eivät ole selvittäneet omaa traumaansa aiemmin. Näin kävi minullekin. Vanhempia tukemalla myös lapsi saa parempaa tukea, jolloin usein sukupolvelta toiselle siirtyvä kiusaamiskokemus saadaan katkaistua.”

Tina muuttuu hieman apean näköiseksi pohtiessaan taakkaa, jota hän raahasi niin kauan mukanaan ymmärtämättä, mikä se oli.

”En voinut muuttaa sellaista, mistä en ollut tietoinen. Etsin tuskaisesti itseäni vuosia enkä tajunnut, että minulla oli trauma. Asiaa työstäessäni olen käynyt läpi pienen suruprosessinkin, kun olen miettinyt, mitä kaikkea minusta olisi voinut tulla ilman koulukiusaamista.”

Apeus väistyy iloisen naurahduksen myötä.

”Toisaalta olen onnistunut monessa asiassa menneisyydestäni huolimatta. Joitakin vuosia sitten en olisi voinut kuvitellakaan, että pidän luentoja, ja vieläpä nautin siitä.”

”Nyt, kun olen vapautunut peloista, minulla on elämään aivan uusi näkökulma. Miten paljon stressiä onkaan poistunut, kun olen saanut kuriin kaikki ne pelot, jotka estivät etenemistä. Jopa suhde puolisoon on muuttunut, kun ei tarvitse miettiä olenko kelvollinen vai kelpaamaton.”