Taiteilija Soile Yli-Mäyryn uusgoottilainen linna

Orimattilassa oli totuttu siihen, että Palojoen rannassa komeilevan punatiililinnan portit olivat aina kiinni. Kartano rakennettiin vuonna 1895 paikallisen Villatehtaan johtajan kodiksi, ja aina kun tehtaassa vaihtui johtaja, vaihtui myös kartanossa isäntä. Johtajia vierastettiin. Etäisyys saattoi johtua siitäkin, että kartanossa puhuttiin ruotsin kieltä.

Kaikki muuttui vuonna 1993, kun kartanosta tuli Taidelinna. Sen ovet avautuivat, ja ennen niin tyhjissä ikkunoissa alkoi näkyä elämää.

”Tuli tällainen musta lettipää”, kuvataiteilija Soile Yli-Mäyry sanoo olkansa yli ja sytyttää tulen Taidelinnan kirjaston renessanssihenkiseen takkaan.
Tulen tekeminen on taiteilijalle päivittäinen rituaali, oli kesä tai talvi.
”Tuleen katsominen virittää minut uuteen päivään”, hän määrittelee.

Moderni taide kohtaa historian

Taidelinna on Soile Yli-Mäyryn ja hänen puolisonsa Pentti Koivusen kakkoskoti. Yleisölle Taidelinna on avoinna sunnuntaisin ympäri vuoden ja ryhmille sopimuksen mukaan. Linnaan voi tulla ihastelemaan rakennushistoriallisesti arvokasta taloa ja sen loisteliaita saleja, joihin on koottu kartanon emännän taidetta noin kolmenkymmenen vuoden ajalta.

Taidelinnan takautuva näyttely kertoo myös, miten muotokuvamaalari Yli-Mäyrystä kehittyi nykyiseen maalaustyyliin vihkiytynyt taiteilija.

”Pidän jännitteestä, joka syntyy tämän historiallisen miljöön ja töitteni välille. Meidän kulttuurissamme on tapana heittää pois kaikki vanha uuden tieltä. Kun menin Japaniin ensimmäiselle näyttelymatkalle vuonna 1989, näin siellä, keskellä Tokiota, miten harmonisesti huippumoderni elää rinnan vanhojen perinteiden kanssa”, Soile Yli-Mäyry sanoo.

Alakerrassa sijaitsevat kirjaston lisäksi pää- ja ruokasali sekä keittiö. Yläkertaan on sisustettu  barokki-, jugend- ja peilisali sekä pieni akvarellihuone. Yläkerran makuuhuoneen ja toimistokamarin teokset eivät ole yleisön nähtävänä.

Komeita tammilattioita peittävät itämaiset villa- ja silkkimatot. Huonekalut ovat huolellisesti valittua antiikkia, jokainen koriste-esine on oikealla paikallaan ja sopusoinnussa Soilen taiteen kanssa. Kokonaisuus on värikäs, valoisa ja kodikas.

”Pian kahdenkymmen vuoden ajan olen intohimoisesti ja työstäni nauttien palauttanut kartanoa takaisin vuosisadanvaihteen tyyliin. Interiöörin ja omien töideni välinen jännite on minulle tärkeää. Töideni kautta linna syntyi uudelleen”, taiteilija sanoo.

Soile Yli-Mäyryllä oli 1990-luvulla niin paljon näyttelyitä ulkomailla, että hän päätti karsia kotimaiset näyttelyt kokonaan.

”Olin koko 1980-luvun kiertänyt näyttelyitteni kanssa Suomea ristiin rastiin sekä museoissa että gallerioissa. Niinpä tilaisuus hankkia uusgoottilainen linna tuli kreivin aikaan. Tein päätöksen linnan hankinnasta nopeasti. Jo seuraavana päivänä istuin Tokion-koneessa.”

Taiteilija Yli-Mäyry osti linnan irtaimistoineen päivineen. Niinpä kartanossa on edelleen esillä sen edellisen omistajan, tehtaanjohtaja Ragnar Sellgrenin irtaimistoa.

”Taidelinnasta on tullut kokoelmieni tukikohta, mutta myös silta suomalaisen yleisön ja taiteeni välille”, Soile selittää.

Palavan tuhkan merkitys

Orimattilan keskustaa komistava linna on täynnä tarinoita. Kartanon arkkitehtikin oli mielenkiintoinen persoona, 1800-luvun kirkkojen suunnitteluun erikoistunut Josef Stenbäck. Vuonna 1947 Villatehtaan kartanossa filmattiin suomalaisen elokuvan klassikko, Ilmari Turjan näytelmään pohjautuva Särkelä itte. Nyt siellä tarinoivat Soile Yli-Mäyryn tulisieluiset teokset.

Yläkerran barokkisalin seinällä katsojaa puhuttaa vanhaa naista esittävä, sävyiltään synkkä maalaus, Palava tuhka. Se on vuodelta 1984.

”Olin taiteeni kanssa umpikujassa koko 1980-luvun. Nollauduin taiteilijana täydellisesti, ja jäin Suomen taidekentässä fyysisesti ja henkisesti aivan yksin. Silloin jätin pensselin ja ryhdyin käyttämään palettiveistä – sen ensimmäiset kolmiulotteiset vedot syntyivät Palavaan tuhkaan”, Soile Yli-Mäyry kertoo.

Palava tuhka siirtyi vuonna 2002 ilmestyneen samannimisen kirjan sivuille. Elämäkerta kertoo Soile Yli-Mäyryn tien totisesta, viittomakielisessä perheessä kasvaneesta pikkutytöstä menestyneeksi taiteilijaksi. Soile kiittää viisaita vanhempiaan siitä, että he antoivat hänelle oikeat mittasuhteet taiteilijaksi kasvamisessa. Elämäkerta on käännetty myös englanniksi ja italiaksi.

”Pääsy Helsingin yliopiston valtiotieteelliseen tiedekuntaan auttoi uuteen alkuun. Opiskelusta tuli minulle elämäni luovuuskurssi”, sittemmin lisensiaattitutkinnon suorittanut ja tutkimustyötä edelleen jatkava kuvataiteilija iloitsee.

Henkinen koti Tokiossa ja Venetsiassa

Kymmenen vuoden umpikujan jälkeen Soile Yli-Mäyryn matka taiteilijana on ollut iloa ja menestystä täynnä. Hänen töissään leikkivät vahvat, valontäyteiset värit. Soile Yli-Mäyry on innostunut nyt myös uudesta materiaalista, lasista.

Kiinnostus vahvistui muutama vuosi sitten Miamin taidemessuilla Yhdysvalloissa. Siellä temperamenttinen suomalaistaiteilija tapasi venetsialaisen taidelasistudion perustajan Adriano Berengon.
”Hänestä teokseni sopivat hyvin lasiveistoksiin. Siitä alkoi yhteistyö lasiveistoksiin keskittyneen Berengon studion kanssa ja työmatkat Venetsiaan,
josta on tullut minulle Tokion lisäksi toinen henkinen koti.”

Kesäksi kuortanelaissyntyinen Soile Yli-Mäyry palaa kotikyläänsä Mäyryyn, jonne taiteilija parikymmentä vuotta sitten suunnitteli ja rakennutti yleisölle kesän ajan avoinna olevat Taidehallin ja kesäateljeen.

”Siellä valmistuvat tulevan kauden teokseni, joita syksyn tullen lähden muuttolinnun lailla taas viemään näyttelyihin ympäri maailmaa”, Soile Yli-Mäyry kertoo suunnitelmistaan.