Seychellit - Paratiisia etsimässä

Lähdin selvittämään, mitä paratiisimaisuudesta on vielä jäljellä.

Tuuli kahisuttaa palmuja. Joka seitsemäs aalto on muita voimakkaampi. Kuuntelen meren rytmiä, ja tasaan kuin huomaamatta hengitykseni laineiden tahtiin.

Olen lomailijan paratiisiksi kuvailluilla Seychelleillä ja etsimässä saarten taikaa. Mitä muuta sieltä löytyy kuin matkailukuvien valkohiekkaisia rantoja ja palmuja? Näkisinkö merikilpikonnia? Entä kielletyksi puuksi sanotun palmun, Coco de Merin, ja sen hedelmän?

Intian valtamerellä tuulee tänään kaakosta. Lämpöä on lähes 30 astetta, ja ilma kosteaa, mutta tuuli leyhyttää mukavasti.
Jotain paratiisimaisen lempeää säässä on. Ei liian kuumaa, ei painostavaa.

Seychellit koostuu 115 saaresta, jotka sijaitsevat keskellä valtamerta. Jo lentokoneen ikkunasta vilkaistessa merestä erottuvat hiekkaiset rannat, karut kalliot ja rehevä sademetsä. Saaret näyttävät siltä kuin ne olisi heitetty roiskahduksina keskelle tummanpuhuvaa vettä.

Kaikkialle on pitkä matka. Afrikan rannikolle on Seychelleiltä 1 000 kilometriä, Intiaan 1 700. Muu maailma tuhansine tapahtumineen saa elää jossain kaukana omaa elämäänsä, täällä tärkeää on vain tuulen suhina ja aaltojen rytmi.

Saarilla sekoittuu toisiinsa sujuvasti kolme maanosaa, niiden rodut, kielet ja kulttuurit. Vaikutteita on niin Aasiasta, Afrikasta kuin Euroopastakin.

”Aromimme on tänään appelsiini”, kertoo hotelli vierailleen huoneeseen jaetussa kirjeessä. Muutakin tietoa löytyy. Aurinko nousee kello 6.18 ja laskee kello 18.19. Vuorovesi on korkeimmillaan aamukahdeksalta.

Aikoinaan kaukaiset Seychellien saaret eivät kiinnostaneet juuri ketään, eivät erityisemmin edes entisiä siirtomaaisäntiään Ranskaa tai myöhemmin Britanniaa. Saarilla ei ollut luonnonvaurauksia. Rikkauksia ei ole vieläkään, sillä ainoa vientituote on tonnikala, eikä sillä juuri rikastu.

Mutta seychelliläisetpä keksivätkin itse jotain muuta. He oivalsivat kiireisten länsimaisten ihmisten kaipuun luonnon äärelle ja tekivät rauhasta ja hiljaisuudesta Seychellien valttikortin – romanttisten puitteiden ohella.
”Laventeli on parasta”, suosittelee Banyan Treen kylpylässä eteerisiä öljyjä esittelevä hoitaja, joka on saanut kutsumanimekseen Champoo.

Hotellin kylpyläosastolla uutteet, öljyt ja tuoksut saadaan suoraan luonnosta. Kaiken vakuutetaan olevan ekologista, perinteitä kunnioittavaa ja sukupolvien ajan
testattua.
Hemmottelukeidas tuoksuineen saa jäädä taakse, kun lähden etsimään ihmisvilinää. Sitähän pääsaarelta Mahelta pitäisi löytyä. Seychelleillä asuu noin 80 000 ihmistä, ja heistä lähes kaikki kolmella suurimmalla saarella.

Pääkaupungin nimi on Victoria. Brittivallan aika näkyy selkeästi sen pääkadulla. Kellotorni muistuttaa Lontoon Big Beniä, ja liikenne on vasemmanpuoleista. Korkeita kerrostaloja ei näy, sillä rakennuksilla ei ole lupaa olla kookospalmua korkeampia. Sen määrää Seychellien laki.

Kauppakatuja on ristiin rastiin, ja kaksikerroksisen kauppahallin tiskeiltä löytyy kaikkea, mitä ympäröivällä merellä on tarjottavanaan. Hedelmät ovat tarjolla siisteinä kekoina, maustetiskillä tuoksuu kaneli.

Mutta Raamatun kuvaama paratiisi tuskin löytyy kaupungin hälinästä, joten vetäydytäänpä takaisin luontoon.

Herkkuja aisteille

Seychellit on unelmien lomakohteen maineessa. Siellä viihtyvät niin kuninkaalliset kuin maailmantähdetkin. Jalkapalloilija David Beckham kävi juhlistamassa Victoriansa kanssa pariskunnan kymmenvuotishääpäivää, ja vaikka tarkkaa paikkaa ei tiedetä, se olisi saattanut olla Maia Resort bungaloweineen ja luksusvilloineen.

”Monacoon ihmiset menevät näyttäytymään, tänne he tulevat kätkeytyäkseen muilta”, sanoo ylellisen Maian markkinointijohtaja Nicolas Authier, joka on työskennellyt aiemmin Monte Carlon ja Nizzan hienostohotelleissa.

Vieraiden nimiä ei paljasteta. Eurooppalaisen kuningashuoneen jäseniä on tulossa loppuviikosta, mutta Nicolakselta ei lisätietoja lipsahda.
”He ovat ihmisiä, jotka haluavat suojaa ja yksityisyyttä”, hän tyytyy sanomaan.

Mutta mitä on se luksus, jota hotellissa tarjotaan? Oikeastaan Maia ei ole hotelli, vaan kokoelma villoja, joilla jokaisella on ympäri vuorokauden palveluksessaan hovimestari.
”Tarjoamme nautittavaa kaikille aisteille. Tuoksuja,ääniä ja makuja. Asiakkaamme ovat nähneet elämässään paljon, ja heillä on tänne tullessaan mieli täynnä työprojekteja ja suurkaupunkien hälyä. Heille on tarjottava jotain erilaista, ja Maiassa se tarkoittaa paluuta yksinkertaisten asioiden äärelle”, Nicolas Authier jatkaa.

Palmujen ja vehreän metsikön keskelle kantautuu linnun laulua ja meren kohinaa. Suihkulähteissä solisee vesi. Villat on kätketty taitavasti luonnon
katveeseen.
”Tämä on parasta televisio-ohjelmaa”, Nicolas Authier sanoo ja osoittaa maisemaa, joka avautuu huoneiston suuresta ikkunasta ulos viidakkomaiselta näyttävään sademetsään.

Joogaa harrastetaan aamuisin metsikön laidalla, ja Maian kylpylän hierontapaikka on sijoitettu keskelle luontoa, ison kiven viereen. Sinne johtaa karambolapuiden reunustama polku.
”Luonto antaa energiaa”, hän selittää, vaikka senhän mökkielämää viettävä suomalainen tietää jo vanhastaan.
Maiassa toteutetaan vieraiden pienimmätkin toiveet. Kun hääpari haluaa sinisiä ruusuja vuoteelleen, ne hankitaan, vaikka maailman ääriltä. Tai jos veneretkellä olevia vieraita alkaa yllättäen hiukoa, kokki odottaa autiolla saarella lounastarjoiluineen.

”Lapset viedään metsäretkelle. Heille opetetaan kasvien ja kukkien nimiä ja näytetään, kuinka lehdistä voi tehdä hattuja”, Nicolas Authier sanoo ylpeänä.
Maiassa on luonnon keskellä kovin viihtyisää, ja palvelukin huippua, mutta hinnat sitä luokkaa, ettei sieltä taida löytyä tavallisen matkailijan paratiisia.

Sitruunaruoho parantaa kaiken

Tie kiemurtelee mutkaisena rantapoukamia ja kallionseinämiä väistellen.
”Tiedäthän ne ranskalaiset! Olivat päissään punaviinistä, kun rakensivat tietä”, kuljettaja vitsailee ja viittaa aikaan, jolloin saaret olivat Ranskan alaisuudessa.
Seychellien kuuluisimman ja merkittävimmän taiteilijan, Malesiassa syntyneen Michael Adamsin studio löytyy pääsaarelta. Adams pakeni Idi Aminin Ugandasta ja tuli lomailemaan Seychelleille vuonna 1972. Sillä tiellä hän on edelleen.

Studiota ympäröi puutarha, jossa on hedelmäpuita, kasvimaa, kanoja ja muutama kilpikonna lemmikkinä. Sademetsän tiheyttä ja luonnon runsautta on taiteilijan maalaamissa vesiväritöissäkin.

Adamsin kuviot toistuvat paikallisen lentoyhtiön lentoemäntien asuissa. Maalauksista on painettu kankaita ja kankaista ommeltu vaatteita.

”Sieluni on luontoa lähellä. Afrikassa en koskaan maalannut ihmisiä, mutta täällä aloin maalata tauluihini mukaan vähän naivistisia hahmoja, koska seychelliläiset ovat lempeitä ja ystävällisiä”, Adams sanoo.

Saarten luonto on sademetsien tapaan rehevää ja runsasta. Mango- ja papaijapuiden oksat notkuvat hedelmistä ja houkuttelevat vaellukselle, mutta mukaan suositellaan opasta. Jos korkeilla rinteillä pilvinen sää yllättää retkeilijän, sumuisessa kelissä voi olla vaikeaa löytää oikeaa reittiä takaisin.

Oppaan avulla näkee ja huomaa muutenkin paljon enemmän. ”Katsopa sitruunaruohoa”, opas sanoo kulkiessamme polkua pitkin ja nappaa kasvista pari lehteä ja hieroo kämmenillään pieneksi silpuksi. ”Haistelepa!”
Voimakas sitruunan tuoksu leviää nenään. Sitruunaruoho on kuin taika-aine. Se maustaa ruuat ja pitää iholle siveltynä hyttyset loitolla. Iltaisin teen kanssa nautittuna se parantaa flunssan ja poistaa unettomuutta.
”Kanelipuun kaarnaa voi sekoittaa kuumaan hunajaveteen. Se tervehdyttää”, opas jatkaa, kun astelemme luontopolkua jyrkkenevää rinnettä ylöspäin.

Vanilja kuuluu orkideakasveihin ja kasvaa pitkin puunrunkoa kiertäen. Ja tuossako on ananas; noinko matalissa pensaissa ne varttuvatkin?
”Haistelepas tätä”, opas kehottaa taas. Neilikkapuun lehdistä leijaileva voimakas tuoksu tuo mieleen joulun.

Paratiisi löytyy

Meren äänet kuuluvat kaikkialle. Ne kantautuvat taustamusiikkina hotellihuoneeseen ja avoimesta ikkunasta ravintolan terassille.

Mahen pääsaarella on 75 rantaa, mutta sen aidoimman paratiisin pitäisi löytyä pienemmiltä saarilta, joten matkaa on jatkettava eteenpäin, kohti toiseksi suurinta saarta Praslinia. Lentäen matka kestää 15 minuuttia, laivalla toista tuntia.

Jos Seychellit tarjoaakin rauhaa ja hiljaisuutta, niin siellä voi viettää myös aktiivilomaa. Vedenalainen maailma värikkäine kaloineen ja koralleineen on kiehtova. Sukeltamiseen ja snorklaamiseen soveltuvia rantoja on paljon, etenkin Praslinin ja La Diguen saarilla.

Golfkenttiä on yksi, ja se sijaitsee Praslinilla hotelli Lamurin yhteydessä. Hotellin vieraat saavat pelata ilmaiseksi, mutta muille kenttä on maksullinen.
Purjehtiakin voi, ja mukaan saa oman miehistön. Vaihtoehtoja on tarjolla lukuisia aina yhden päivän retkistä neljän päivän purjehduksiin. Pienille saarille vievien purjehdusten aikana yövytään veneessä, ja mukana on oma kokki.

Seychelleille ei tehdä chartermatkoja. Sinne pääsee vain reittilennoilla. Matkailijoiden määrää rajoitetaan vuosittain, jotta luonto säilyisi turmeltumattomana. Monet upeat hiekkarannat ovat sen ansiosta melkein autioita.

Lähestyn Praslinilla merikilpikonnien suosimaa aluetta. On syyskuu, ja syksyisin konnat nousevat hyvällä onnella pesimään hotelli Lamurin rantaan. Toivoa voisi siis olla.
”Meillä on hyviä uutisia. Yksi pesä on jo löytynyt”, hotellin edustaja kertoo. Seuraavana aamuna uutiset vain paranevat. Pesiä on löytynyt jo kolme.
Ulkopuolisen niitä on vaikea havaita. Kilpikonna nousee merestä valitsemalleen rannalle, etsii pensaikon suojasta sopivan paikan, munii pesään ja levittää paikan päälle hiekkaa peräpäällään. Sen jälkeen sitä ei pesällä enää näykään. Kahden kuukauden jälkeen munista kehittyy poikasia, jotka hakeutuvat haparoivin askelin veteen.

Tällä kertaa en onnistu näkemään merikilpikonnia. Olkoon suojelukohteiksi julistetuilla konnilla oma rauhansa. Ehkä sitten seuraavalla kerralla.
Kolmantena päivänä sataa. Monsuunisade tulee raisuina kuuroina, ja loppuu yhtä nopeasti kuin on alkanutkin. Hetkessä sininen taivas on jälleen esillä.
Neljäntenäkin päivänä taivaalta roiskii vettä, mutta silloin jo pitempään.

En osaa olla sateesta pahoillani, sillä seychelliläiset hymyilevät. Vedestä on ollut pulaa, ja sen käyttöä on jouduttu rajoittamaan jopa hotelleissa. Sellaista ei ole ennen koettu. Luonnon sääkirjat tuntuvat olevan sekaisin vähän kaikkialla maailmassa.

La Diguen saarilla aika tuntuu kuin pysähtyneen. Autoilu on kielletty, mutta saari soveltuukin hyvin polkupyöräilyyn.
Ravintoloissa tarjoillaan kalaa ja äyriäisiä, ja ne ovat taatusti tuoreita ja usein maustettu kreolikeittiön tapaan. Illalla hotellin rantaan ankkuroituu katamaraaneja, jotka palailevat purjehduksiltaan.

”Meillä on kaksi upeaa naapuria, palmulaakso ja meri”, Coco de Mer -hotellia johtava Ash Behari sanoo.

Unescon suojelukohteeksi julistamasta palmulaaksosta Vallée de Maista voisi löytyä raamatullisen paratiisin sydän. Siellähän kasvaa Coco de Mer -palmu, jota ei löydy muualta maailmasta ja jota epäillään kielletyksi puuksi. Palmua sanotaan myös maailman seksikkäimmäksi kasviksi, sillä luojan hedelmälle antamat muodot tuovat mieleen naisen lantion. Hedelmä kypsyy seitsemässä
vuodessa.

Laaksossa valo siivilöityy palmujen lomasta, ja sateen jäljiltä rinnettä alas kohisee pieni vesiputous. Näkymä on henkeäsalpaavan kaunis. Juuri tällaiseksi paratiisin voisi kuvitella.

Rantaravintolassa hääpari asettautuu valokuvaan. Taustalla aurinko laskeutuu hehkuvana horisonttiin, ja laineet hiovat rannan puuterimaista hiekkaa.
Seychellit vetää puoleensa romanttisia juhlahetkiä viettäviä pariskuntia. Monilla hotelleilla on omat hääpakettinsa. On häitä tropiikin malliin ja häitä valtameren tyyliin. Käsi kädessä kulkevia ja kuherruskuukautta viettäviä pareja on kaikkialla. Hiekkarannalla näkyy kukkakoristeluja vielä edellispäivän juhlien jäljiltä.

Pienet tuokiot tuntuvat merkityksellisiltä. Hetki hiljaisella rannalla, kun morsiuspari on juuri jättänyt paviljongin ja onnen ilmapiiri leijuu vielä ilmassa. Silloin huomaan, että paratiisi ei olekaan paikka. Se on mielentila.