ev11_kataja

Ria Kataja: Äidiksi tulo vapautti peloista

Näyttelijä Ria Kataja kärsi vuosia voimakkaista sosiaalisista peloista, jotka huipentuivat Teatterikorkeakoulussa. Äidiksi tulo vapautti Rian pelon kierteestä.

Päät kääntyvät Porvoon linja-autoaseman kupeessa, kun värikkäästi pukeutunut nuori nainen kävelee ohi. Melkein kuulee, kuinka aivoissa pörrää: Kuka tuo nyt olikaan, hei, tuohan on Se! Vastahan se oli illallakin telkkarissa!

Ria Kataja näyttelee kahdessa tv:n suosikkisarjassa: Kotikadussa lääkäri Niina Luotolaa ja Taivaantulet-sarjassa poliisi Rauni Väänästä.

Niin ikään Ria muistetaan sketsisarjoista Paristo sekä Ketonen ja Myllyrinne. Elokuvassa Musta jää Ria Kataja esitti yhtä pääosista.

Istumme Rian kanssa pienessä kodikkaassa ravintolassa. Hän siemailee jääteetään rauhallisesti, katsoo vakaasti silmiin ja puhuu selkeällä äänellä. Tuntuu vaikealta uskoa, että näin ei ole ollut aina. Eikä siitä itse asiassa ole edes kovin kauan, vain hieman toistakymmentä vuotta, kun hän makasi kyljellään Helsingin kaupunginteatterin pukuhuoneessa lähes katatonisessa tilassa. Näyttämölle olisi pitänyt mennä, mutta pahin pelko oli toteutunut: valtavat sosiaaliset pelot, jotka siihen asti olivat pysyneet työpaikan kahvitaukojen ongelmina, vyöryivät työtilanteeseen.

– Se oli pohjanoteeraus. Olin siihen asti ollut onnellinen, koska pelkotilat eivät seuranneet näyttämölle. Toki kaikki olivat nähneet, että olin vapaa-ajalla pihalla kuin lumiukko, mutta se ei koskaan ollut häirinnyt työntekoani. Nyt se sitten iski kesken näytelmän, jota oli pitkään vatkattu. En kyennyt menemään näyttämölle, makasin vain pystymättä tekemään mitään.

– Toinen näyttelijä tuli pukuhuoneeseen ja kysyi, mitä kuuluu. Sanoin, että pelottaa. Se oli minulta valtava tunnustus. Olin näet varma, että vieritin paholaisen lailla oman huonouteni toisen niskaan ja nyt hänkään ei varmaan selviäisi näyttämölle. Tämä hieno, kokenut näyttelijä sanoi vain ”aha, kokeillaan miten huonoja tänään voidaan olla”.

– Se auttoi! Kykenin lähtemään näyttämölle, eikä siellä ollut mitään hätää. Tuossahan näytteli tuo ja tässä tämä, kaikki oli ok.

Pelon tunnustaminen oli ensimmäinen virstanpylväs matkalla sen hallitsemiseen.

Ria oli siihen asti viettänyt elämänsä ahdistavimmat vuodet teatterikoulussa.

– Päästessäni sinne opiskelemaan alkoi helvetti. Kuultuani tuloksesta päätin ensin, etten lähde. Vaikka halusin näyttelijäksi, en uskaltanut iloita yhtään. Ajattelin vain, että nyt se alkaa: kaikki tämä kauheus täytyy läjäyttää pöytään, ja kaikki saavat tietää, mikä todella olen.

Millainen Ria sitten todella oli? Ulkopuolisen silmin ujo, sosiaalisesti hieman estynyt nuori nainen, jolla oli vaikeuksia kommunikoida luontevasti kahvipöydässä. Omasta mielestään hän oli jatkuvassa pelossa ja ahdistuksessa elävä outo kummajainen, jonka identiteetti oli täysin kateissa.

– Lapsena tykkäsin olla muun seuran ulkopuolella. Haaveilin, vetäydyin omiin maailmoihini, tuijottelin ajatuksiini vaipuneena ikkunasta ulos ja seurustelin vain mielikuvituskavereiden kanssa. Lapsuudesta nuoruuteen siirryttäessä, murrosiän kynnyksellä, tapahtui luonnollisesti iso muutos omassa olemuksessa.

– Siinä vaiheessa tuli vaikeuksia. Olin valtavan ujo ja pelkäsin tunnilla vastaamista. Punastuin myös herkästi, ja siitä värin vaihdosta syntyi tietysti elämää isompi juttu. Oman ääneni kuuleminen oli vaikeaa. Mietin, että nyt kaikki kuulevat sen ja mitähän ne ajattelee. Esitelmän pito oli kammottavaa.

Piti antaa palaa!

Ria kuului nuoresta pitäen harrastajateatteriryhmään, mistä seurasi koulussa lisää vaikeuksia.

– Opettaja tiesi teatteriharrastuksestani ja keksi jossakin vaiheessa pitää improvisaatioesityksiä. Vihasin niitä yli kaiken. En tajunnut, että olisin voinut kieltäytyä. Siinä sitä mentiin vaan ja pelättiin. Se oli niin hirvittävää, ettei minulla jälkikäteen ollut edes mitään muistikuvaa koko tapahtumasta.

Huomion kohteeksi joutuminen oli Rialle aina pelottavaa. Jopa bussista pois nouseminen tai kaupan kassalla asioiminen oli raskasta. Sydän rupesi tykyttämään, ja tuli niin pelottavia oireita, että hän pelkäsi sairastuvansa psyykkisesti.

– Olin peruskoulun jälkeen vuoden päiväkodissa töissä. Lasten kanssa meni ihan hyvin, kahvihuoneessa ei. Siellä puhuttiin aikuisten asioita, ja olin aivan puissa. En pystynyt kommunikoimaan ja hätäännyin omasta tilastani. En kyennyt edes ankkaa sanomaan, tuli valtava pakokauhu ja oli heti päästävä huoneesta ulos.

Ria ei puhunut kotona ongelmistaan. Hänellä oli toki kavereita, joiden kanssa niitä saattoi jakaa, mutta se ei kuitenkaan paljon auttanut.

– Jossakin vaiheessa tuntui, ettei elämä voi millään jatkua, kun on niin kurja olo koko ajan. Minulla ei ollut mitään tulevaisuudentoiveita. Jos kysyttiin, mikä minusta tulee isona, vastasin, etten tiedä. Mielessäni ajattelin, että koska en kerran tiedä, niin ei kai minulla sitten ole elämääkään tulevaisuudessa. Päättelin, että kai minä siis kuolen. Ne eivät olleet varsinaisia kuolemanhaaveita, mutta kyllä niitä eräänlaisiksi utopioiksi voisi kutsua, Ria hymähtää.

– Siinä iässä kaikki on niin ehdotonta. On vain tässä ja nyt. Menee tulevaisuuden taju. Ei voi kuvitellakaan, että elämä jatkuisi.

Yläasteen jälkeen Ria ajautui mielenterveyshoitajakoulutukseen. Jonnekin piti lähteä, ja se oli vaihtoehto siinä missä jokin muukin. Ala ei kuitenkaan koko aikana tuntunut oikealta, ja mielessä kangasteli näyttelijän ammatti.

– Olin pyrkinyt jo aiemmin teatterikouluun ja nyt yritin uudestaan. Pääsin läpi, mutta en pystynyt iloitsemaan asiasta. Hirveän ahdistavat päivät alkoivat seurata toisiaan. Tiesin, että pystyisin näyttelemään, eikä itse työ aiheuttanutkaan mitään ahdistusta. Olin todella innoissani ja tunsin olevani oikeassa paikassa. Mutta kaikki ne sosiaaliset tilanteet...

Olin kadottanut itseni

Ria pudistaa päätään mietteliäästi.

– Sitä ei ole helppo järjellä selittää näin jälkikäteenkään. Minun oli vaikea puhua itsestäni, kuulla edes omaa ääntäni. Olin kadottanut itseni. Pohdin, kuka minä olen. Kun kerron jotakin, valehtelenko?

– Koin valtavaa vieraudentunnetta. Vietin paljon aikaa olemalla hiljaa ja kuuntelemalla vain muita. En osallistunut vapaa-ajalla yhteisiin asioihin enkä työpaikan kahvihuoneessa uskaltanut katsoa ihmisiä silmiin. Pelkäsin koko ajan, että joku kysyy minulta jotakin, enkä osaakaan vastata mitään.

Jos joku sitten sattui kysymään, Ria punastui, mumisi jotakin niin epäselvästi, että kysyjä ihmetteli ”anteeksi mitä sanoit”. Ria joutui sanomaan saman uudestaan. Sitten hän keksi jonkin tekosyyn poistua ja syöksyi äkkiä tupakalle.

– Kaupunginteatterin työharjoittelussa olin vessassa piilossa taukojen ajan. Vetelin vessaa säännöllisin välein, ettei kukaan epäilisi mitään, ja vilkuilin kelloa.

Opiskelun alkuaikoina eräs lehtoreista piti lyhyen keskustelutuokion kaikkien opiskelijoiden kanssa yksitellen. Sekin oli Rialle lähes ylivoimaista. Lehtori kysyi aivan yksinkertaisista asioista, kuten tunnelmista, ajatuksista opiskelun suhteen ja näyttelemisestä.

– Sitä kesti 40 minuuttia. Pakotin itseni puhumaan, ja tuli sellainen olo, että olen tehnyt jotakin pahaa, kun puhun itsestäni. Minulle tuli fyysisesti huono olo sen jälkeen.

Lopulta Rian oli mentävä lääkäriin, koska hänestä oli tullut omien sanojensa mukaan vain ”tärisevä luukasa”. Fyysinen väsymys oli niin suuri, että kaikki vapaa-ajat menivät nukkuessa. Hänestä otettiin kaikki mahdolliset kokeet, ja lopulta lääkäri ilmoitti, että kyllä se on tämä henkinen puoli, joka ei ole ihan kunnossa.

– Menin psykiatrille, mutta en kokenut saavani sieltä apua enkä tavallaan halunnutkaan. Koin, että minulla on omat eväät, joilla on pärjättävä. Kysehän ei kuitenkaan ollut varsinaisesta sairaudesta, vaan jostakin muusta murroksesta, ja minulla olisi kyllä voimia selättää se, Ria sanoo nyt.

Hän oli oikeassa. Selätys tapahtui – jollei nyt ihan kokonelsonilla niin ainakin puolikkaalla. Hän sai käydyksi teatterikoulun läpi ilman, että olisi joutunut kertaakaan jättämään esiintymistä pelkojen takia väliin. Työtilaisuuksia tarjoutui, ja Ria selviytyi sosiaalisista tilanteista vaihtelevalla menestyksellä. Pelot olivat kuitenkin yhtä voimakkaat, kunnes...

– Tulin raskaaksi. Sen seurauksena kalenteri tyhjeni. Jo sovitut työt peruttiin, ja vihastuin. Tunsin, että minua kohdeltiin epäoikeudenmukaisesti, koska olin nainen. Huomasin, että minun täytyy puolustaa itse itseäni, koska kukaan muu ei sitä tee. Ja huomasin yhtäkkiä, ettei minua pelottanutkaan yhtään sanoa, mitä mieltä olin asioista. Ensimmäistä kertaa elämässäni!

On suurempiakin asioita

Se oli käännekohta Ria Katajan elämässä. Hän istui toista ihmistä vastapäätä, katsoi tätä silmiin ja hoiti selkein sanoin omaa etuaan.

Se oli mullistava kokemus. Hän alkoi arvostaa itseänsä.

– Aloin toimia asioiden hoidossa aivan eri tavalla. Olin oppinut uudenlaisen mallin. Ja opittuani sen rohkeus jäi päälle. Se oli raskauden ansiota. Äidiksi tulo oli niin valtaisa juttu, etten enää pyörinyt pelkästään oman navan ympärillä. Elämässä oli suurempiakin asioita.

Ria miettii tovin.

– Ehkä se näyttämöllä olemisen rauha pohjautui samaan havaintoon. Näytteleminen oli niin iso asia, että siinä unohtuivat kaikki pelot. Ikävä vain, että ne palasivat heti esiripun laskeuduttua.

Lapsia on nyt kaksi, 5-vuotias Ona ja

1½-vuotias Nooa. Ria on pitänyt lasten isän, näyttelijä Tommi Erosen kanssa yhtä kymmenen vuotta. Arki sujuu hyvin. Vaikka molemmat ovat freelance-näyttelijöitä, ei lastenhoidossa ole ollut suurempia ongelmia. Töitä on riittänyt, ja kahvipöydässä keskustelee tasapainoinen, älykäs ja huumorintajuinen henkilö, jolla ei ole minkäänlaisia vaikeuksia mielipiteidensä ilmaisussa.

– Siellä se kuitenkin on pohjalla, sanoo Ria rehellisesti.

– Ero on siinä, että aiemmin en tiennyt, kuka minä olin, enkä kuullut omaa ääntäni. Nyt olen löytänyt itseni, olen tavallaan itseni keskellä. Pelko voi palata koska vain.

– Minun on vain hyväksyttävä, ettei se koskaan häviä mihinkään. Se on osa minua, ja hallitsen sen joskus paremmin ja joskus huonommin. Selviytymiskeinoni on, että keskityn pelkoa isompiin asioihin, kuten äitiyteen tai näyttelemiseen.

Ria on monesti pohtinut, mistä hänen ahdistuksensa ja pelkonsa kumpuavat.

Yksi selitysmalli saattaa olla, että hän halusi lapsena olla kiltti tyttö, virheetön lapsi, joka tekisi kaiken hyvin ja olisi kunniaksi muille.

Hän ajatteli, että jos tekisi virheitä, erottuisi muista ja joutuisi vaikeuksiin. Sen hän halusi ehdottomasti välttää.

– Pelottavin hetki – kaiken paljastuminen ennen esitystä – ei lopulta ollutkaan niin kamala kokemus. Se oli toipumisen alku. Aloin ymmärtää, että vaikka itse koin olevan jos en ihan hullu niin ainakin viallinen, niin epävarmuuteeni reagoitiin luonnollisesti. Ei se ollutkaan näyttelijätovereille sen kummempi juttu. En ollutkaan porukan petturi, vaikka jännitin niin kovasti.

Eroamme siinä, missä tapasimmekin, Porvoon linja-autoaseman kupeessa. Ria kävelee suoraryhtisenä, terveyden ja hyvinvoinnin perikuvana katua pitkin. Hiukset liehuvat iloisesti tuulessa, ja satunnaisten ohikulkijoiden katseet kääntyvät.

 

teksti Eija Huusari - kuva Timo Villanen

 

  • Julkaistu 05.01.2010

Artikkelin avainsanat

Ei avainsanoja

  115   43

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Kommentit

Todella kunnioitettavaa ja hatunnoston arvoinen teko sinulta, puhua näin avoimesti ja rohkeasti tästä niiiin yleisestä ongelmasta. Vieläpä sellaisesta, joka on sinulle se kaikkein pelottavin asia maailmassa. Aivan kuten minullekin. Jännittäminen. Katsoin Inhimillisen tekijän jakson, jossa olit vieraana ja täytyy kyllä antaa kaikki pointsit sulle tuosta upeasta avoimuudesta. Itsellänikin on sosiaalisten tilanteiden pelko ja paniikkihäiriö ollut jo vuosia ja pikkuhiljaa olen oppinut "hyväksymään" ne piirteet osana persoonaani ja tullut sinuiksi jännittämiseni ja pelkojeni suhteen. Enää en pelkää sanoa, että jännitän. :) Myöskin äidiksi tuleminen antoi aivan uuden perspektiivin kaikelle ja tuntuu todella siltä, että se oma itse on löytynyt ja elämän punainen lanka. Tietenkin jännittäminen on ja pysyy, mutta tuntuu todella siltä että minä hallitsen sitä, eikä se minua.. :) Toki vielä on tekemistä, mutta minulla on vahva luottamus siihen että elämä on hyvää ja tästä selvitään. :) Kaikkea hyvää sinulle ja prheellesi. Olen suuri fanisi! Aurinkoa ja iloa päiviisi. <3

auringonlapsi
# 26.4.2011 01:06   3   0 X Ilmoita asiaton viesti

Ria hyva!!

Ihan mahtavan avoin kuvaus sinusta ja tunnoistasi! Ja kuin suoraan omasta elamastani! Kuten itsekin sanoit... se osanen on edelleen olemassa, siella pohjalla. Jokapaivainen elama sujuu kuitenkin suht ok, takapakkia tulee koko ajan... mutta hei, me parjaillaan!!!

En voi muuta kuin olla ylpea puolestasi. Ja itsestanikin! Keskitytaan olennaiseen... lapsiin ja arjen iloihin. Jaksetaan!

Hali.

Vierailija
# 11.1.2010 15:47   5   1 X Ilmoita asiaton viesti

Aivan upea kirjoitus pelkojen voittamisesta!

rifka
# 16.12.2009 15:22   5   1 X Ilmoita asiaton viesti

Hei Riia !

Tuntuupa tilanteesi tosi tutulta. Itse olen myös kärsinyt sosiaalisista peloista pienen ikäni. Joskus ihmetten, kuinka olen pystynyt 30-40 vuotiaana esiintymään sirkuksissa useita vuosia. Pystyin olemaan yksin esiintymässä maneesissa suurellekin yleisölle. Muuta pelkoa ei ollut, kuin ne perhoset vatsassa ennen esiripun aukeamista. Sitten kun olin yleisön edessä, niin ei mitään, viihdyin esillä tosi hyvin, nautin suorastaan esiintymisestä.
Pelkoni johtuu varmaankin lapsuuden traumoista, kun isäni oli alkoholisti ja en muista aivan lapsuudesta kaikkia tapahtumia, mutta alitajunta kyllä muistaa, liiankin tarkkaan.
Mutta olet silti hyvä näyttelijä ja nautin esiintymisestäsi Taivaan tulien konstaapelina. Olet hieno ihminen. Toivon sinulle jaksamista jatkossakin.

Vierailija
# 21.11.2009 10:23   5   0 X Ilmoita asiaton viesti

Kaikki jutut

EV1014 Selviytymistarina

Katso video tästä: http://www.youtube.com/watch?v=a-NrEs5Th_4 01.10.2014

EV0214 Horo

Jos haluat ottaa yhteyttä astrologi Markku Manniseen, hänet tavoittaa sähköpostitse osoitteesta mmannin1@pp....

EV1014 Kansijuttu Ahde

Julkisuus on seurannut tarkkaan Auto- ja kuljetusalan viestintäpäällikkö Hilkka Ahteen työ...

EV1014 Ristikko

Naisten ruututikatussa ja hupullisessa Marieville-kevytuntuvatakissa on painonappikiinnitys ja vetoketjutaskut. Kokovaihtoehdot...

EV0214 Horo

Jos haluat ottaa yhteyttä astrologi Markku Manniseen, hänet tavoittaa sähköpostitse osoitteesta mmannin1@pp....

EV1212 selviytymis jalovaara

On sateinen ja harmaa sunnuntai-ilta. Kallion kirkko Helsingissä täyttyyääriään myöten eri-ik...

EV0814 Seksi Rantala

Eevan lukijoiden antamat äänet on nyt laskettu, ja voittajat ovat selvinneet. Vuoden seksikkäin mies 2014,...

EV1014 Ristikko

Naisten ruututikatussa ja hupullisessa Marieville-kevytuntuvatakissa on painonappikiinnitys ja vetoketjutaskut. Kokovaihtoehdot...

Lisää aiheesta

EV1014 Selviytymistarina

Katso video tästä: http://www.youtube.com/watch?v=a-NrEs5Th_4

EV0814 Seksi Rantala

Eevan lukijoiden antamat äänet on nyt laskettu, ja voittajat ovat selvinneet. Vuoden seksikkäin mies 2014,...

EV1308 Selviytymis Vaara 01

Kirjailija Maria Vaaran teoksia luettiin erityisesti 1970-luvulla. Hän oli ensimmäinen kirjailija Suomessa, joka kuvasi...

EV1307 Selviytymis Ekebom 01

Vuonna 2011 kuvataiteilija Terhi Ekebom sairastui munasarjasyöpään. Pian 40-vuotissyntymäpäivän j...

ev0807_nelimarkka

Riitta Nelimarkka on taiteilija, jolla on sisäinen pakko luoda koko ajan uutta. Aviomies Jaako Seeck puolestaan mahdollistaa...

ev0706_kauppinen

Vaikka Venäjällä tehdyt kantasoluhoidot eivät palauttaneetkaan Pirjo Kauppisen liikuntakykyä, hän...

ev0811_karkkainen

Kata Kärkkäinen, 40, on uuden alussa. Eron jälkeen hänen elämässään käynnistyi...

ev0812_tykka

Vasta avioitunut Karita Tykkä, o.s. Tuomola, sanoo olevansa hyvin onnellinen ihminen. Onnen resepti on yksinkertainen: sopivasti...

Muissa lehdissä

Lahjaideat

Hyvä joululahja on tarpeellinen, itse tehty. Se voi olla lämmöllä tehty villasukka, lapanen, kaulahuivi, pipo tai koriste-esine. Aila | Meidan Mökki

Kysely

Mitä pidät uusimmasta Eevasta:

Näistä keskustellaan

Ev10 pia

"Suru on tullut elämääni jäädäkseen"

EV1014 Kansijuttu Ahde

Hilkka Ahde oli 
vuosien ajan työpaikkakiusattu. Sen seurauksena hänestä tuntuu, kuin persoonasta olisi pudonnut palanen pois. Palanen iloa ja...

EV1212 selviytymis jalovaara

Pirkko Jalovaaran aviomies ja työpari Jussi Jalovaara kuoli kesämökillä vaimonsa syliin sairastettuaan syöpää vain kolme kuukautta.

EV0814 Seksi Rantala

Eevan lukijat ovat äänestäneet vuoden seksikkäimmiksi miehiksi Riku Rantalan, Arman Alizadin ja Ilkka Villin.

ev07_meski1

Konkurssi on vaarallinen. Siinä voi tunnollinen ihminen päästä helposti hengestään. Tanja...

ev0906_dunderfelt

"Moderni nainen haluaa tulla seksuaalisesti avatuksi. Tähän hän tarvitsee vahvan miehen", toteaa Tony...

Katri_Helena

Lauluillaan Katri Helena Kalaoja tarjoaa kuulijoilleen juhlaa. Miten hän itse selvisi vuodesta, johon mahtui...

nARsisti_tuhosi_itsetuntoni

Minna Rissanen meni naimisiin ihanan miehen kanssa. Vähitellen kävi ilmi, että miehellä oli narsistinen...