Purjehdusloma vie unelmien luo

Hohtavat hiekkarannat ja turkoosi meri. Suloista lämpöäja pursuavaa elämäniloa. Ei ihme,että moni on jäänyt Fidžille ja Tongan kuningaskunnan pienille saarille sinne kerran matkustettuaan. Palaisimmeko me purjehduslomalta kotiin?

Vaimoni ilmoitti joulupöydässä, että hän aikoi pääsiäisenä purjehtimaan Tongalle tuttaviensa kanssa. Lähtisinkö mukaan? Minä? Millä rahalla? Tongalle? Purjehtimaan? Enhän minä voi. Olen maakrapu. Minä haluan keväällä Lappiin rautuja narraamaan ja kuuntelemaan, kuinka tuuli tuivertaa tunturissa.

Ryhdyin kuitenkin googlettamaan hakusanalla Tonga: Ilma todella lämmin, vesi erittäin lämmintä, käytetään myös nimitystä Friendly Islands, Ystävyydensaaret. Asumattomia saaria ja tyhjiä rantoja. Valokuvissa ihmiset nauroivat kukka korvan takana, ja kirkkaassa meressä kuikuili kilpikonnia.

Tuijotettuani pari yötä makuuhuoneen kattoa ilmoittauduin mukaan kuuden hengen miehistöön, jonka oli määrä astua veneeseen palmusunnuntaina Vava’u:n saariryhmällä Tongan kuningaskunnassa. Purjehduksen kesto olisi tasan viikko, ja sitä ennen kävisimme Fidžillä.

Uuden tavaran – auton alumiinivanteiden, mönkijän tai trampoliinin – hankkiminen ei juurikaan aiheuta väristyksiä ystäväpiirissä. Mutta kun laadin 3500 euron matkabudjetin paratiisisaaria varten, herätti se suoranaista kauhua. Omaa ahdistustani kassan tyhjentymisestä lievensin laskemalla, vertailemalla ja suhteuttamalla muiden vapaa-ajan investointien hintoja.

Kohti kelluvaa hotellia

Pieni lisko tarkkailee tilannetta seinällä ja singahtaa karkuun noustessani istumaan. Ulkoa kantautuu kukkien tuoksu. Siristelen silmiäni auringossa. Paikallinen mies pyyhältää ohi ja huikkaa hymyillen:

– Bula!

– Bula bula! vastaan tervehdykseen.

Astelen valkoisena hohtavalle hiekalle. Puiden varjossa loikoileva koira heilauttaa ystävällisesti häntäänsä. Kahlaan turkoosiin lämpimään mereen. Värikkäät pikkukalat kiiruhtavat tiehensä.

Aamu Fidžillä matkalla kohti Tongaa. Ei huonompi alku päivälle.

Vietimme vaimoni kanssa kolme yötä Yasawan saariryhmällä Fidžillä. Alueen riutat ja laguunit ovat kuherruskuukautta suunnitteleville pariskunnille mainio matkakohde, mutta ei muidenkaan kannata aluetta vältellä.

Majoituimme korkeatasoisessa Navutu Stars -resortissa, jossa merelle tuijottelun, snorklauksen ja saariin tutustumisen lisäksi voi vaikka haastaa kanssamatkustajia neppiskisaan – hiekkaa riittää. Lomakompleksi työllistää kyläläisiä ja kustantaa usean orpolapsen koulunkäynnin. Jokainen vieras on siksi tervetullut ja vastaanotto on aina sydämellinen.

Saarella, jolla päivän dramaattisin tapahtuma on pikkuporsaiden riita kookospähkinästä, perinteiset turvaohjeet eivät tule edes mieleen. Vasta lähtiessäni huomaan, että ovessamme on lukko ja avain.

Säteilevän kaunis Fidži jäi jo taakse, kun harvahampainen James pysäyttää ruosteisen taksinsa rantakivikkoon keskellä ei mitään. Olemme Tongalla, veteen viettää rujo betoniluiska eikä maisema vastaa postikorttia. Sateiselta mereltä kuuluu huuto:

– Älä astu koralleja rikki!

Se on jollakuskimme Heidi. Hyppäämme pieneen kumiveneeseen, joka suuntaa kohti kelluvaa kotiamme, kaksirunkoista purjevenettä eli katamaraania. Muu seurue on jo asettunut veneeseen, eikä kuplivaa tarvitse odotella. Meitä on veneessä neljä suomalaista, hollantilainen ja australialainen. Kipparinamme toimii paikallinen Mizi.

Hui hui hai!

Yhdeksän hengen katamaraanin voi vuokrata Tongalta viikoksi 5000 eurolla, ja vahvasti taikauskoinen kippari kuuluu hintaan. Veneessämme on neljä kolmen hengen hyttiä ja keittiön lisäksi kaksi WC:tä suihkukaappeineen. Vaikka alus on varustettu enemmän huvia kuin tosipurjehtimista varten, niin sillä voi seilata maailman rankimpia meriä. Ja matkasta voi iloita ilman moottorin murinaa.

On aikainen aamu. Jossain syvällä lähisaaren siimeksessä karjuu kukko. Se on bushrooster eli puskakukko, metsään karannut ja villiintynyt kanaisäntä. Katselen meren pohjassa liukuvia rauskuja. Sähkönsiniset meritähdet tuntuvat olevan melkein käden ulottuvissa, vaikka syvyyttä on luotaimen mukaan yli 20 metriä.

Kipparimme ilmestyy kannelle ja osoittaa läheistä pikku saarta tokaisten:

– Good snokeeliing, hyvä snorklauspaikka.

Puen maskin ja räpylät ja pomppaan veteen. Käväisen viereisen saaren upealla valkoisella rannalla, ja kuulen myöhemmin kipparilta, että kuningas käy siellä uimassa seudulla liikkuessaan.

Rekisteröin allani liikettä – hahmo on kuin ohjelmoitu muistiimme: hai! Huomaan otuksen takaevän valkoisen viivan, joka kertoo, ettei tästä lajista ole vaaraa. Huikkaan muille, mikä allani väijyy. Painan naamani takaisin veteen, ja eikös se kehno nokotakin pari metriä kintuistani! Lennän vettä pitkin otusta karkuun. Naurunremakka snorkkeli suussa kuulostaa hölmöltä, mutta kuka sanoikaan, että purjehtiminen olisi tylsää.

Saarten miehiä ja naisia

Iltaisin nautimme ruuan ja viinin lisäksi paikallista kavaa, joka on kuravettä muistuttava nautintoaine. Pippuripensaan juuresta tehtyä jauhetta liotetaan veteen kankaan läpi. Kipparimme kauhistuksesta huolimatta valitsimme Heidin urheilusukan suodatinpussiksi.

Kavan kerrotaan auttavan vähintään kaikkeen, ja parin kupillisen jälkeen tongailumme tuntui kannattavammalta sijoitukselta kuin halkokone, trampoliini, kylpytynnyri, lehtipuhallin tai sähköperämoottori yhteensä.

Turkoosien lahtien ja vehreitten saarien mosaiikissa tapaa miehiä ja naisia, jotka elävät saarilla unelmaansa. Eräänä aamuna kannellemme könyää amerikkalainen mies, joka oli seilannut pienessä purjeveneessään yli 25 vuotta ja myös näytti siltä. Hän on entinen palomies, joka oli eräällä lomallaan päättänyt olla palaamatta takaisin entiseen elämäänsä.

Merille olivat jääneet myös poijupaikkoja vuokraava Sheri ja hänen miehensä. He ovat asuneet muutaman neliön kokoisessa kelluvassa mökissä jo vuosia. Iloisen värinen tönö toimii taidegalleriana, toimistona ja kotina. The Ark Galleryn eli taidearkin asukkaisiin kuuluu myös uimaportailta kaloja saalistava kissa.

Kelluvan taidearkin emäntä kehottaa kapuamaan läheiselle rinteelle ja etsimään ”baari tähtien sodasta”. Sellainen Tapana La Paella totisesti onkin. Vietämme mieleenpainuvan illan avaruus-salsaravintolassa, jossa hilpeä espanjalaispariskunta tarjoaa tulisen ruuan, musiikin, tanssin ja viinin lisäksi majoitusta. Paikka on hullunmylly, jossa elämänilo, lentelevät nastahampaat, hurjat tarinat ja villi luonto nivoutuvat epätodelliseksi saduksi jostakin toisesta ajasta.

Olimme nähneet paratiisin

Purjehdusloman edut käyvät päivien kuluessa hyvin selville. Uivalla hotellilla pääsee minne tahansa, ja kajakilla voi sujahtaa ympäröiville saarille. Kipparimme on haka paikallistuntemuksessa. Opastettuaan meidät erään salaperäisen saaren sydämeen hän esittelee sata vuotta sitten kuolleen prinsessan haudan, joka oli ryöstetty. On tietenkin turhaa edes kysyä, kummitteleeko nainen kukkulalla.

Myrkyllisiä eläimiä ei saarilla tarvitse pelätä, mutta yli metriset hedelmälepakot, valtavat ravut ja oudot linnut pitävät oraviin tottuneen varpaillaan. Löhöämiseen löytyy aina hyviä hetkiä ja autioita rantoja. Metsän reunasta keräämme villejä sitrushedelmiä ja kookospähkinöitä.

Makaan katamaraanin keulaverkossa katsellen ensimmäisten tähtien tuiketta taivaalla. Meressä tuhannet pienet elävät kipinöivät vihreää valoa ja tuikkivat kuin toinen tähtitaivas. Keittiössä kokataan, musiikki soi, ja kuohuviinipullon korkki poksahtaa. On vaikea olla hymyilemättä.

Viikko samassa veneessä sujuu erilaisilta ihmisiltä eri tavoin. Hollantilainen Jaqcueline luki romaaneja, australialainen plastiikkakirurgi Natasha toimi virallisena säilykepurkinavaajana ja piti horisonttia tarkasti silmällä – hän tuli aallokossa merisairaaksi. Suomalaisosastomme snorklasi ja kiisteli ruuanlaitosta. Pastakastikkeesta saa paljon keskustelua aikaiseksi.

Auringon punatessa matkamme viimeistä iltaa ajatus paluusta arkeen herättää ristiriitaisia tunteita. Neiafun kaupungin satamassa keskustelemme, voisimmeko jäädä Tongalle vaikka tarjoilijaksi avaruus-salsakapakkaan. Tällä kertaa päätämme palata takasin kotiin, mutta ajatus jää kytemään.

Olimme nähneet paratiisin. Mukanani Suomeen toin unelmia. Matka oli kannattavampi sijoitus kuin plasmatelevisio, kotiteatteri tai integroitu espressokeitin.

teksti ja kuva Sampo Karpo