"Se ei ollut oikeastaan laulua, vaan syvää rukousta. Minulle konsertti merkitsi pysähdyttävää hengellisyyden kokemusta. Minäkin halusin laulaa niin, että laulu ei ole ensi sijassa esittämistä vaan sanoman välittämistä.”
Näin kuvaa laulaja ja ääniterapeutti Pia Skibdahl elämänsä käännekohdaksi tullutta konserttia vuonna 1996. Varhaiseen kristilliseen lauluun perehtynyt venäläissyntyinen, Ranskassa asuva professori Iégor Reznikoff lauloi niin, että Pia jätti entisen elämänsä täysin.
Siihen asti hänen ohjelmistoonsa oli kuulunut oopperaa, musiikkiteatteria ja kansanmusiikkia. Nyt Pia alkoi syventyä varhaisen keskiajan ja Hildegard Bingeniläisen lauluihin.
Samoihin aikoihin hänen elämässään tapahtui paljon muutakin. Hänen äitinsä sairastui syöpään ja menehtyi parin vuoden kuluttua. Pialla itsellään todettiin astma vuonna 1998.
”Se merkitsi laulajalle melkein elämän loppua. Pimeyttä kesti seitsemän vuotta. Minun oli opeteltava luopumaan entisestä ja nöyrryttävä. Siihen liittyi vahva hengellinen herääminen, ja olen sillä tiellä edelleen.”
Kirkko täynnä valoa
Pia Skibdahl rakastaa kauniita kirkkoja. Erityisesti häntä viehättävät arkkitehti, akateemikko Juha Leiviskän suunnittelemat valoa tulvivat kirkot.
”Minulle pyhä ja kauneus merkitsevät samaa asiaa.”
Rakkain kirkoista on kuitenkin Uspenskin katedraali, jonka naapurissa Helsingin Katajanokalla Pia asui lapsuudessaan.
”Me lapset leikimme Uspenskin katedraalissa, eikä meitä heitetty ulos. Se kuvastaa ortodoksisen kirkon suhtautumista lapsiin.”
”Perheeni kuului Tuomiokirkkoseurakuntaan, mutta me lapset saatoimme mennä Uspenskiin, jossa ovet olivat aina auki, suitsuke tuoksui ja kultaiset ikonit loistivat. Se oli lapselle ihmemaa. Sitä ympäröi jännittävä mäki, jolla leikimme.”
Suku piti tiiviisti yhteyttä. Isovanhemmat olivat muuttaneet Tanskasta Suomeen, kun Pian isä oli kuusivuotias. Suvussa oli liikemiehiä, isän veli oli laivanvarustaja. Meri ja laivat kuuluivat Pian elämään jo pienestä lähtien, kuten myös musiikki.
”Kuuntelin tuntikausia vanhaa grammaria, ja isä ja äiti kävivät vaihtamassa levyä. Kuuntelin kaikkea, klassista ja kansanmusiikkia, italialaisia lauluja ja 50-luvun iskelmiä.”
”Melkein opin laulamaan ennen kuin puhumaan. Olin aina valmis esiintymään. Julkinen ensiesiintymiseni tapahtui yhdeksänvuotiaana, kun lauloin Katajanokan Casinon pöydällä.”
Musikaalinen tyttö soitti kitaraa musiikkiopistossa ja aloitti laulutunnit 14-vuotiaana.
Ylioppilaaksi kirjoitettuaan Pia lähti Turun yliopistoon opiskelemaan venäjän kieltä, kirjallisuutta ja musiikkitiedettä. Samaan aikaan hän opiskeli musiikkia Turun konservatoriossa.
”Äiti luki aina, ja minä luin lukioaikana venäläisiä klassikoita, Dostojevskia, Tolstoita ja Tšehovia. He ovat suuria rakkauksiani. Minulla on siis humanistinen tausta, joka on erittäin hyvä muusikolle.”
”Opiskeluaikoina perustimme oman yhtyeen, Rännihuilun. Nimi tulee Vladimir Majakovskin runosta. Kiersimme ympäri Suomea, ja soitimme muun muassa Andien ylätasankojen intiaanimusiikkia.”
Tie parantavaan musiikkiin
Turusta Pia tuli Helsinkiin Sibelius-Akatemiaan ja valmistui laulajaksi solistiselta linjalta.
Ooppera- ja musiikkiteatteriuransa huippuna Pia pitää vaativan, modernin oopperan, Marilyn Monroen, nimiroolia Espoon Kaupunginteatterin ja Suomen Kansallisoopperan yhteistuotannossa.
”Mutta vähitellen tämä musiikki lakkasi kiinnostamasta. Se on kova maailma, jossa kilpailu on armoton.”
Siinä vaiheessa Iégor Reznikoff avasi ovet erilaiseen musiikkiin, varhaisen kristikunnan rukouslauluun. Pia lauloi Vox Silentii -yhtyeessä pari vuotta.
”Sitten halusin hyödyntää solistista osaamistani ja aloin konsertoida ympäri Suomea. Lauloin myös Englannissa ja Unkarissa. Viimeinen konserttini oli kesällä 2001. Silloin totesin, etten pysty astmani vuoksi jatkamaan konsertoimista.”
Sen jälkeen Pia on keskittynyt kouluttamiseen. Nyt hän konsertoi taas. Parantava laulu, kehoharjoitukset ja hiljentyminen ovat hoitaneet ja parantaneet häntä.
Varhaiskristillinen laulu on kuin rauhoittavaa meditaatiota. Yksiääninen gregoriaaninen laulu polveutuu varhaiskristilliseltä ajalta, 300–800-luvuilta, ennen kirkon jakautumista.
”Idällä ja lännellä on yhteiset alkujuuret. Teen töitä ikivanhojen asioiden kanssa”, Pia kertoo.
Pyhät tekstit on alusta asti laulettu. Ortodokseilla on bysanttilainen ja katolisilla gregoriaaninen perinteensä. Benediktiiniluostareissa kukoistaa edelleen gregoriaaninen laulu.
Keskiajalla Suomessa oli paljon luostareita, nyt vain muutama. Uskonpuhdistus karsi katolista perintöä, josta oli osittain tullut rihkamaa. Nyt luterilainen kirkko palauttaa katolista ja ortodoksista perinnettä, kuten luostareita, ristisaattoja ja suitsukkeita, jopa ikoneja. Ihmiset kaipaavat mystiikkaa, kauneutta – pyhän kokemusta”, Pia mietiskelee.
Luostarin rauhaa
Retriitin juuret ovat 300-luvulla. Se oli aikanaan protestiliike.
”Ihmiset lähtivät erämaahan, he halusivat olla rauhassa ja kohdata hiljaisuudessa pyhän. Keskiajan kaupungit olivat melskeisiä ja rauhattomia paikkoja. Jo silloin ihmiset pakenivat liikaa hälinää. Ihmissydän ei ole muuttunut miksikään. Nyt ihmiset etsivät rauhaa ja hiljaisuutta Valamon luostarista tai retriiteistä”, Pia pohtii.
Aikoinaan Pia vei ryhmiä retriittimatkoille Kanarian saarille, sisämaan vuorilla sijaitsevaan pieneen vaatimattomaan benediktiiniluostariin yhdessä miehensä, kehoterapeutti Topi Suhosen kanssa.
”Olemme olleet yhdessä 23 vuotta. Keho- ja ääniretriittejä olemme pitäneet kymmenen vuoden ajan. Lapsia meillä ei ole. Aikani sitä surin. Onneksi lähipiirissä on ihania lapsia, joita olen saanut hoitaa paljon”, Pia kertoo.
Retriitissä tutustutaan meditaatioon, hiljaisuuteen sekä omaan ääneen ja ruumiillisuuteen. Ympäristö on tärkeä. Siksi retriitti järjestetään hiljaisessa, kauniissa paikassa luonnon keskellä.
Pia asui miehensä kanssa Kaarinan lähellä sijaitsevassa retriittipaikassa, Morbackassa, runoilija Anna-Maija Raittilan vielä asuessa siellä. Myös esimerkiksi Karjalohjan Heponiemi on Pialle tuttu hiljentymisen paikka.
Retriittiin tulevat vaativaa ihmissuhdetyötä tekevät, kuten opettajat, hoitajat, lääkärit ja papit. Tyypillisesti retriitti kestää perjantai-illasta sunnuntai-iltapäivään.
Retriitissä sitoudutaan keskinäiseen hiljaisuuteen.
Ääniretriitissä lauletaan varhaisgregoriaanisia lauluja. Päivään sisältyy Raamatun lukua ja paljon hiljaisuutta. Päiväjärjestys tuo mieleen luostarin. Päivä alkaa rukoushetkellä ja päättyy iltarukoukseen. Välissä ovat yhteiset ateriat, rukoushetket ja messu. Aterioilla ei keskustella, kontakteja ei haeta tietoisesti.
Muuten jokainen käyttää aikansa kuten haluaa: lepää, kulkee luonnossa, piirtää tai maalaa, kirjoittaa – mutta ei työasioista.
Lempeää kuin kehtolaulu
Jotkut äänet herättävät hyvää oloa ja rauhoittavat. Ne ovat lempeitä, ja ihmiset reagoivat niihin kaikkialla maailmassa kulttuuritaustasta riippumatta samalla tavoin, kuten kehtolauluihin ja niiden äänimaailmaan.
”Ääni hoitaa. Tästä on kehittynyt ääniterapia. Pidän paljon hoitavan äänen kursseja, joissa tuotetaan arkaaisia alkuääniä. Ne ovat meillä kaikilla selkäytimessä. Ne ovat olleet mukana hyvin varhaisessa kehitysvaiheessa. C. G. Jung puhuu kollektiivisesta muistista. Jo ennen syntymäänsä ihminen kuulee äänet ja reagoi niihin. Kuuloaisti on ensimmäinen aistimme syntyessämme ja myös viimeinen kuolemassa.”
”Ihmiset kokevat äänet rentouttavina. Jotkut ovat jopa parantuneet vaivoistaan kurssien avulla. Ääniterapiakurssilla oppii, miten voi hoitaa itseään. Siinä tutustuu omaan ääneensä, ja kun ääntä tuottavat toisilleen tuntemattomat yhdessä, syntyy vahva yhteisöllisyys. Kokemus ulottuu syviin tietoisuuden kerroksiin.”
Uudet tutkimukset osoittavat, että klassisen musiikin kuuntelu edistää aivoinfarktista toipumista. Klassista musiikkia on soitettu sairaaloiden leikkaussaleissa ja synnytyssaleissa.
Jopa tomaatit kasvavat tavallista nopeammin, kun niille soitetaan Bachia, Mozartia tai gregoriaanista musiikkia! Kanat munivat entistä paremmin, ja lehmät antavat herkemmin maitoa, jos niille soitetaan rauhoittavaa musiikkia. Kun köynnöskasville soitettiin gregoriaanista musiikkia, kasvi kietoutui vahvistimen ympärille. Kasvi kuoli, kun sille alettiin soittaa rokkia, Pia viittaa äskettäin ilmestyneen Music as Medicine -kirjan esimerkkeihin.
”Ja jos haluat, että lapsi oppii hyvin, soita barokkimusiikkia. Sitä käytetään suggestopediassa, koska se vaikuttaa aivokuoreen ja edistää oppimista”, Pia muistuttaa.
Kesäyön lauluja
Ääni on soiva käyntikortti.
”Puhelimessa syntyy kuva ihmisestä ennen kuin hänet tapaakaan”, Pia huomauttaa.
”Kun meille on annettu ääni, on myös tarkoitettu, että sitä käytetään. Ihminen ilmaisee äänellään todellista persoonaansa. Jos löydät äänesi, löydät myös itsesi. Monet ihmiset eivät puhu omalla äänellään, vaan jonkun toisen äänellä, kuten vanhempansa tai esimiehensä. Pyrin siihen, että ihminen löytää oman äänensä, paikan, missä se soi hyvin ja vapaasti. Me olemme kaikki ääniolentoja, eikä sillä ole mitään tekemistä koulun laulunumeron kanssa.”
”Suurimmalla osalla ihmisistä oikea hengitys on hukassa. Se on länsimaista aivotietoisuutta. Emme ole ruumiissamme, vaikka treenaamme, käymme punttisalilla ja juoksemassa. Syvä hengittäminen tulee, kun olet läsnä ruumiissasi. Hengitys on suora väylä myös siihen, kuinka elät tätä hetkeä. Se on maailman yksinkertaisin asia ja siksi niin vaikea.”
”Oma sairastumiseni merkitsi seitsemän vuoden syvässä pimeydessä olemista. En sano, että se oli hyvä asia, mieluummin olisin ollut terve. Mutta se on opettanut minulle nöyryyttä, empatiaa ja ymmärrystä itseäni ja muita kohtaan.”
”Aitoa parantamista ei voi olla ilman pyhää. Englannin kielessä sana pyhä eli ’holy’ on lähisukua sanalle ’whole’, kokonainen. Meidän olemuksessamme on sekä ruumis että henki, joka liittyy hengelliseen käsitykseen Henki. Pyhä merkitsee eheyttä.”
Eheyttävä kokemus on myös jo viitenä vuotena heinäkuun alussa pidetty varhaiskristillisen laulun kesäyö Siuntion kirkossa. Se alkaa auringon laskiessa ja päättyy auringon noustessa.
”Luemme Raamatun tekstejä. Aamunkoiton lähestyessä teemme vaelluksen hautausmaalle, jossa riippajalavien suojassa laulamme virren. Yö päättyy ehtoolliseen.”
