ev09_phuket

Phuketin parhaat palat

Kerran Thaimaassa käynyt palaa sinne yleensä uudestaan.Turkoosinsinisenä välkkyvää merta, hohtavia hiekkarantoja, reheviä saaria ja hulppeita sukelluspaikkoja ei voi vastustaa. Phuketin saarella voi toki tehdä muutakin kuin löhöillä rannalla. Maistoimme Phuketin ja sen lähiseudun parhaat palat.

Kajakkimme lipuu hitaasti Ko Hongin luolaan. Seinämien kivi kimmeltää, jotkut kivet näyttävät kuin kallion päälle viskatuilta kankailta. Ei tätä suotta kutsuta timanttiluolaksi.

Max meloo eteenpäin ja näyttää buddhahuoneen – katso, ihan Buddhan näköinen kivi, ja elefanttihuoneen – aivan kuin elefantin naama. Juonikas parikymppinen ei voi vastustaa kiusausta ja säikyttelee herkkiä suomalaisnaisia hämärissä luolissa. Kun on pari kertaa mennyt halpaan ja säpsähtänyt, hoksaa, että kauhea käärme onkin ajelehtiva ruoko. Luolan suulla hassut pienet ravut kurkkivat rei’istä. Ne ovat kuin kalan ja ravun risteytyksiä.

Kun tupsahdamme luolasta ulos, näky on huikea. Korkeiden kallioiden keskelle jää tyyni poukama. Max koputtaa olkapäähäni, ja melkein säikähdän taas. Haluaisinko minäkin meloa? Totta kai!

Rantaudumme matalaan laguuniin eli Honeymoon-huoneeseen.

Komean mangrovepuun juuret ovat näkyvissä, vaikka on nousuveden aika. Laskuveden aikaan luolat ovat 20 minuuttia rutikuivia. Silloin apinat laskeutuvat.

Nyt vikkelät ja nokkelat eläimet pysyvät puiden oksilla. Turistien banaanit kyllä näyttävät houkuttelevilta, ja yksi apinoista kurkottelee kaulaansa. Räks. Kuiva oksa katkeaa, apina heittää pari volttia ilmassa ja loikkaa lähimpään kajakkiin. Pikainen tilanteen kartoitus: ei herkkuja. Loikka seuraavaan kajakkiin ja iloinen vinkaisu – täältä saa keltaista herkkua.

Tilanne on ohi salamannopeasti, ja palaamme vuokraamaamme päiväveneeseen naureskellen.

Paluumatkaksi pöytä on katettu ylitsevuotavan koreaksi. Paistettua riisiä, vihanneksia, cashew-kanaa, kokonainen uppopaistettu kala, friteerattua ananasta. Herkut loihti melojapoika Donin sisko, joka pysyi koko matkan visusti keittiön puolella.

Oppaamme Rasich työskenteli tsunamin jälkeen taksikuskina ja on nyt vuoden verran vetänyt melontaretkiä täällä Phang Ngan lahdella, mantereen ja Phuketin saaren välissä. Kalkkikivikalliot ja luolat tekevät alueesta ihanteellisen juuri tähän tarkoitukseen. Tällä alueella tsunami ei vaikuttanut yhtä rajusti kuin länsirannikolla.

Rasich osoittaa suippoa kalkkikivisaarta. Se on paikallisten suussa muuttunut James Bond -saareksi. Näissä maisemissa on kuvattu Bond-leffa 007 ja kultainen ase sekä klassikko Hyvää huomenta, Vietnam. Menee tovi, kunnes ymmärrämme, mistä ärrän älläksi lausuvat thaimaalaiset kertovat. Tietysti Roger Mooresta.

Kokkikurssille

Thairuoka vie kielen mennessään. Jos nautit tulisista, kirpeistä ja makeista mauista, käytä puolikas tai vaikka kokonainen lomapäivä paikallisella kokkikurssilla. Meidän kurssimme on hotelli Indigo Pearlin tiloissa. Opettaja Piekin johdolla starttaamme aamuvarhain kohti Ta Langin toria. Tuoreet raaka-aineet pitää valita omin käsin.

Perillä Piek antaa kullekin kurssilaiselle pienen muovikorin ja ostoslistan: pieniä pyöreitä munakoisoja, sitruunaruohoa, kaksi kaffirlimen lehteä, papaijaa, tomaatteja. Valitsemiemme kasvisten pitää läpäistä ammattikokin tarkka syyni. Ettei tuo minimunakoiso olisi liian pehmeä?

Hedelmien ja viereisen kalatiskin tuoksut limittyvät, pari lasta kirmaa kojujen välissä, huivipäinen nainen vertailee mangoja. Kuninkaan tai kuningasparin kuva roikkuu monessa kojussa.

Tummaa tomaattia muistuttavat mangostanit ovat huikean makeita. Siilin näköinen durianhedelmä on kuuluista karmeasta tuoksustaan, joten moni hotelli kieltää tuomasta hedelmiä tiloihinsa.

Hotellin koulutuskeittiössä alkaa täysi tohina. Menu sisältää papaijasalaatin, vihreän curryn, äyriäisnuudeleita ja friteerattuja banaaneja. Piek tekee kaiken malliksi, ja me toistamme perässä. Chiliä ja monenvahvuisia kalakastikkeita kuluu.

Opettajan pienet kädet silppuavat papaijan hujauksessa hienoiksi suikaleiksi. Oma veitseni ei liiku samaan tahtiin, eikä asetelmasta tule yhtä kuvauksellista, mutta lopputulos maistuu taivaalliselta. Aamuisesta toriretkestä ehtikin kulua jo kuusi tuntia, joten nälkä kolkuttelee.

Täyttävän aterian lisäksi saamme juhlavat todistukset siitä, että oikeaoppisen thairuuan teko luonnistuu. Tämän jälkeen tuntuu mahtavalta heittäytyä rannalle palmujen katveeseen.

Rannalle

Ne rannat! Phuketista löytää taatusti itselleen mieleisen – pitää vain päättää, tahtooko vilskettä vai hiljaisuutta.

Puolivälissä saaren länsirannikkoa on Patong beach. Pikainen visiitti kuhisevaan ja ikuisesti juhlivaan turistipesään riittää. Tällä matkalla tahdomme nautiskella rauhasta ja luonnosta.

Rauhallisempaa rantaelämää vietetään pohjoisempana Kamalalla, Surinilla ja Laem Singilla.

Luonnonkauniille Laem Singille pääsee parhaiten pitkähäntäveneellä, ja niitä voi vuokrata miltei joka hotellin rannasta. Pitkähäntäveneen ja kipparin vuokraus maksaa noin 800 bahtia eli 17 euroa tunnilta. Lähin parkkipaikka on kaukana rannan yläpuolella, ja sieltä pääsee alas vain jyrkkää polkua pitkin.

Rantaa kutsuttiin ennen palmurannaksi. Koska osa puista kaadettiin, nimikin vaihtui Leijonarannaksi leijonan muotoisen kiven mukaan.

Ei Laem Sing täysin vailla palveluja ole. Vanha rouva Nong Tumni ja hierojatytöt ovat pystyttäneet kukikkaan katoksen mäntyjen katveeseen. Puolen tunnin jalkahieronta maksaa 200 bahtia eli nelisen euroa ja rentouttaa täydellisesti.

Kun lähden uusilla jaloillani kohti rantahiekkaa, pieni poika nostaa nähtäville thaisilkkikankaita. Juuri nyt 2 500 bahtin hinta tuntuu kovalta. Vilvoittava vesi kutsuu.

Rantarauhaa löytyy myös Cape Panwasta, joka sijaitsee saaren kaakkoisniemellä hieman erillään muista Phuketin rannoista. Turistit ovat vasta löytämässä uneliaan Panwan niemen.

Lapsiperheet viihtyvät Bangtao beachilla, jonka perhehotellit järjestävät ohjelmaa pikkuväelle. Lapsille sopii myös Kamala beachin matala ranta. Illaksi kannattaa siirtyä koko perheen voimin Kamalan rantaravintolaan Rockfishiin. Palkittu ja kehuttu ruokapaikka yhdistelee onnistuneesti eurooppalaisia aineksia ja thai-makuja.

Snorklaamaan

Suomalaisten suosikki Khao Lak Phuketin saaren pohjoispuolella on oiva lähtöpiste, jos haluaa kokea lähes luonnontilaiset Similanin saaret. Ja kukapa ei.

Pikavene vie saarille reilussa tunnissa, pitkähäntäveneellä matkaa taitetaan kaikessa rauhassa kolmekin tuntia.

– Vaikka mantereella sataa, täällä ei, snorklausoppaamme Laura Haapala vakuuttaa.

Suomalainen Raya Divers järjestää alueella sukellus- ja snorklausretkiä, joita vetävät aina suomalaiset oppaat. Olen vähän vesipelkoinen, joten ajatus jopa snorklaamisesta jännittää. Huvittaa, kun muovinen snorklausmaski putsataan reippaalla sylkipaakulla. Painan putsatun maskin naamalle, painan kasvot veteen ja puren hampaita yhteen niin tiukasti, että leuat melkein kipeytyvät. Pelkästään suun kautta hengittämiseen tottuu vähitellen.

Onneksi saan nujerretuksi jännitykseni, sillä kalojen tiirailusta tulee yksi matkan kohokohta. Harmi, etten tiedä, mikä on tuon sinimustan nimi tai tuon neonkeltaisen. Upeita ne ovat silti. Pala koralliriuttaakin näkyy.

Similanin luonnonpuisto koostuu yhdeksästä saaresta. Numero neljä on pääsaari ja kahdeksikko puolestaan isoin. Vain näille kahdelle saa rantautua. Niilläkään ei ole laitureita, vaan veneestä loikataan suoraan matalaan rantaveteen.

Hetken aikaa saamme nauttia Honeymoon-rannasta yksin, mutta pian toinenkin snorklaajaryhmä rantautuu paratiisisaarelle.

Kun kävelemme saaren toiselle puolelle Prinsessan rannalle, iso varaani livahtaa ohitsemme. Prinsessan rannalla todella on Thaimaan prinsessan loma-asunto – yksi lukuisista. Silloin harvoin, kun siniverinen tänne saapuu, saari tyhjennetään ja kuninkaallinen merivartiosto päivystää saaren edustalla.

Nyt prinsessaa ei näy, ja ranta täyttyy teltoista sekä kuivumaan ripustetuista shortseista ja t-paidoista.

Hulppeisiin hotelleihin

Phuketissa kannattaa kokeilla luksusmajoitusta. Tyylikkäitä vaihtoehtoja ovat Kamala beachin hotelli Cape Sienna ja Indigo Pearl Nai Yang beachilla.

Entiselle tinakaivosalueelle tehty ylellinen Indigo Pearl on amerikkalaisarkkitehti Bill Bensleyn käsialaa, ja se herkuttelee yksityiskohdilla. On paikallisten käsin tekemiä huonekaluja ja hulppeaa designia. Sisustus hyödyntää teollisuusmiljöön estetiikkaa. Ruostuneet metalliprässit muistuttavat menneestä, ravintolassa aterimien toiset päät ovat jakoavaimen muotoiset, ja kaivoksen säkkikangastakin on hyödynnetty sisustuksessa. Kaiken kruunaavat indigonsiniset tekstiilit ja mosaiikit.

Ihan äkkiä ei unohdu, että aiemmin tässä louhittiin ja jalostettiin tinaa.

Parasta huoneessa on suuri kylpyhuone leveine pöytätasoineen ja peileineen. Huoneistossani on kaksi parveketta, mutta naapurin parvekkeella oli jopa poreallas.

Indigo Pearlin tarjoamaan viikko-ohjelmaan kuuluu muun muassa pilatesta, joogaa, thainyrkkeilyä, petankkia, surffausta ja vesipooloa. In-di-go Spassa voi hemmotella itseään aloe vera - tai kookoskääreellä.

Kylpylähoitoja tarjoaa myös hotelli Cape Sienna lähellä Kamalan rantaa. Moderni ja tyylikäs hotelli on vasta valmistunut ja tällä matkalla ehdoton suosikkini. Välitön ja huomaavainen palvelu pelaa koko ajan, muttei ole liian päällekäyvää.

Lootuksentuoksuiset kasvopyyhkeet ojennetaan heti aulassa hikisten matkaajien virkistykseksi, ja sydämellisesti hymyilevä Lift saattaa minut sekä tonneja painavan laukkuni huoneeseen. Ravintola- ja allasalueelta avautuu huumaava näköala merelle. Vain yksi ongelma ilmaantuu: siemailisinko auringonlaskussa mandariini-sitruunaruohomojitoa vai veriappelsiini-inkivääricaipirinhaa?

Cape Sienna majoittaa vain aikuisia. Rinteessä sijaitsevan hotellin joka huoneesta on merinäköala.

Katukeittiöön

Haluan matkallani testata thaimaalaisen katukeittiön annin, ja mahdollisuus siihen aukenee sattumalta. Ao Nangissa lähden kävelemään hotellilta ”väärään” suuntaan eli pois keskustasta. Nautin auringosta ja bongaan matkani ainoan polkupyöräilijän, thaimaalaiset kun tykkäävät päristellä mopoillaan. Äkkiä jyrähtää, ja sade alkaa heti täydellä voimalla. Muuten hiljaisen tien varressa on yksi katettu koju – onneksi vain

15 metrin päässä. Pelastaudun sadetta suojaan ja huomaan saapuneeni pieneen ravintolaan.

Yhteistä kieltä ei löydy, mutta sormella osoittelu toimii. Tuo näyttää hyvältä, ja tuo. Pian edessäni on lautasellinen riisiä, kanaa ja kasviscurryä. Tulisuus nostaa vedet silmiin ja jäävesilasin nopeasti huulille. Suussa polttelee, mutta erotan kyllä maut. Pikku hiljaa tulisuuteen tottuu.

Reunimmaisessa pöydässä mies ja vakava pikkupoika lappavat suuhunsa riisiä ja kalaa. Tervehdin heitä. Mies kertoo, että pojan äiti on kuollut viime vuonna. Isä ja poika elävät kaksin ja käyvät usein syömässä täällä.

Hyvä ruoka on iso lohtu suuressakin surussa.

teksti ja kuvat Anu Kylvén 

  • Julkaistu 02.09.2009

Artikkelin avainsanat

Ei avainsanoja

  94   21

Kommentit

olen aina pitänyt thaimaata pelkkänä turistirysänä, jossa myydään paljon kopiotuotteita, mutta tämä juttu muutti mieleni. Ehkä vierlä joskus pääsen käymään Thaimaaseen.

Annika
# 8.6.2010 11:47   3   0 X Ilmoita asiaton viesti

Thaimaaseenkin innostaisi matkata, mutta eikös ole nykyään melkoinen turistikohde?

Niina
# 8.6.2010 11:48   3   0 X Ilmoita asiaton viesti

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Kaikki jutut

EV1205 minunkaupunkini Piri

Tekstiilitaiteilija ja muotoilija Markku Piriä viehättää Lissabonissa rappion kauneus. ”Lissabonissa...

EV1202 koti tanssijat 05

Kansallisbaletin tanssijat Terhi Räsänen ja Jani Talo olivat katselleet olohuoneeseensa Birger Kaipiaisen...

EV1202 Selvitymis Asp 01

"Olen aina ollut helposti innostuva, ahne työlle ja elämälle. Siksi olen monesti yliarvioinut voimavarani ja...

EV1205 Topinoja Aranko

Oli myöhäinen heinäkuun ilta eteläsaksalaisessa Bad Dürrheimin pikkukaupungissa. Päivi Topinoja-...

Ev horo

Jos haluat ottaa yhteyttä astrologi Markku Manniseen, hänet tavoittaa sähköpostitse osoitteesta mmannin1@pp...

EV 12 02 Eeva Ennen Maattan

Pia Määttänen Eevassa 8/1982 "Ratkaisuissani olen rohkea" 01.02.2012

EV1204 Sarpaneva Marjatta

Moskova. Marjatta Svennevig on 37-vuotias ja jakaa ylellisen hotellihuoneen isoveljensä kanssa, joka tekee kuolemaa. Maksasy...

EV1205 Topinoja Aranko

Oli myöhäinen heinäkuun ilta eteläsaksalaisessa Bad Dürrheimin pikkukaupungissa. Päivi Topinoja-...

Lisää aiheesta

EV1205 minunkaupunkini Piri

Tekstiilitaiteilija ja muotoilija Markku Piriä viehättää Lissabonissa rappion kauneus. ”Lissabonissa...

EV 1202 Ruoka Leppanen 01

"Täytyy myöntää, että ruuassa ajattelen ennen kaikkea makua”, sanoo näyttelijä,...

Ev 1111 ruoka rissanen pata

Kirjailija Pirjo Rissanen alkoi nauttia ruuanlaitosta vasta nelisen vuotta sitten. Aiemmin, kun hänen lapsensa asuivat viel...

EEva 0911 ruoka lehtolainen

Kirjailija Leena Lehtolainen innostui ruuanlaitosta jo pikkulikkana Pohjois-Karjalassa. Outokummussa kasvaneen Leenan naapurin...

ev0705_jersey

Vehreä, vauras ja viihtyisä Jersey tarjoaa rentouttavan ja luonnonläheisen ympäristön lomailuun. Miljon...

ev0811_madeira

Madeiran luonto pakahduttaa sydäntä ja saa miettimään luomiskertomusta.

ev0905_provence_1

Hiljaiset kivitalot ja autiot, varjoisat kujat ottavat helteestä uupuneen matkalaisen suojiinsa. Kun tuttu rautaportti...

ev0905_toscana_1

Pala minuutta jäi Toscanaan. Näihin maisemiin, ihmisiin ja taloon, jonka vuokrasimme Chiannaccesta mieheni ja...

Muissa lehdissä

Bjorcktomi

Mitä syksyysi kuuluu, Tomi Björck? | Apu

Sienisalaatti

Peruna-jauheliha-sienivuoka  800 g keskikokoisia perunoita 2 dl kuivattuja tatteja 250 g nauta-sikajauhelihaa | Apu

Kysely

Eeva.fi on uudistunut. Mitä pidät uudesta sivustostamme? :

Näistä keskustellaan

Ev horo

Lue astrologi Markku Mannisen laatima horoskooppi.

EV1202 Selvitymis Asp 01

Virva Asp: "Tätä sairautta en antaisi pois"

EV1011 Koti Turunen 01

Pukusuunnittelija Erika Turusen rönsyilevän romanttinen asunto on täynnä tunnelmaa. Sen luomisessa Erika on mestari.

EV1205 minunkaupunkini Piri

VIDEO - Minun kaupunkini -sarjassa tekstiilitaiteilija ja muotoilija Markku Piri lumoutuu Lissabonin rosoisuudesta ja kevätkukkien tuoksusta.

Ev horo

Lue astrologi Markku Mannisen laatima horoskooppi.

ev07_meski1

Konkurssi on vaarallinen. Siinä voi tunnollinen ihminen päästä helposti hengestään. Tanja...

ev0906_dunderfelt

"Moderni nainen haluaa tulla seksuaalisesti avatuksi. Tähän hän tarvitsee vahvan miehen", toteaa Tony...

Katri_Helena

Lauluillaan Katri Helena Kalaoja tarjoaa kuulijoilleen juhlaa. Miten hän itse selvisi vuodesta, johon mahtui...