Paula Lehtomäki: "Elän joka hetken täysillä"
Kaunis, lämmin kesä on takana. Ympäristöministeri Paula Lehtomäki sai viettää muutaman kallisarvoisen lomaviikon perheensä kanssa. Työt tosin vaativat osansa heinäkuun helteilläkin, oli matka Belgiaan ja Nairobiin ja EU:n ympäristökomissaari, slovenialainen Janez Potocnik, kävi katsomassa, mitä Saimaan norpalle kuuluu.
Muutakin tärkeää tapahtui. Pienet veljekset, syksyllä viisi vuotta täyttävä Hannes ja kaksi vuotta nuorempi Eelis, pääsivät vanhempiensa kanssa Muumimaailmaan. Kiireettömiä kesäpäiviä vietettiin puolison, Jyri Sahlstenin, vanhempien mökillä Varsinais-Suomessa ja matkustettiin isoäidin luo Kuhmoon.
”Meidän lomamme on korostetusti paikallaan olemista ja ilman kelloa elämistä, vedessä polskimista ja mansikoiden syömistä, niin kuin muidenkin lapsiperheiden kesäloma”, Paula Lehtomäki kertoo.
Hänen omaan kesäänsä liittyvät Kuhmon Kamarimusiikkijuhlat.
”Ne ovat kuuluneet elämääni niin kauan kuin muistan. Kasvoin niihin mukaan jo lapsena. Meillä kotona Vartiuksen koululla pidettiin aina konsertti, ja kouluaikoina olin useana kesänä töissä kamarimusiikkijuhlilla.”
Opettajaperheen tytär tottui sisaruksineen esiintymään jo pienestä asti. Hän lauloi, tanssi ja soitti, näytteli ja lausui runoja.
Nykyisin Paula tunnetaan innokkaana laulajana ja suomalaisen iskelmän ystävänä. Kotona laulellaan lastenlauluja.
Klassisen musiikin suosikkeja ovat kamarimusiikkiyhtye Virtuosi di Kuhmo sekä säveltäjistä Haydn, Mozart ja Schubert.
Meille kaikille kävi hyvin
Vaiheikas poliittinen kevät huipentui keskustapuolueen puheenjohtajan ja samalla Suomen uuden pääministerin valintaan. Mari Kiviniemeä ja uutta puoluesihteeriä Timo Laanista julkisesti tukenut Lehtomäki on tyytyväinen Lahden puoluekokouksen tuloksiin.
”Pääministeri on vahva asiajohtaja, omissa ajatuksissaan ja pyrkimyksissään hyvin määrätietoinen, pienessä piirissä keskusteleva ja leppoisa. Timo puolestaan on rauhallinen ja luottamusta huokuva persoona, ja uskon, että hänessä on myös johtamistehtävään vaadittavaa määrätietoisuutta.”
Lehtomäki saattaisi nyt itse olla pääministeri, jos olisi halunnut. Hänen päätöstään vetäytyä puolueen puheenjohtajakisasta on sekä arvosteltu että arvostettu.
”Minulla oli tilaisuus tarkastella rauhassa omaa elämääni ja arkipäivääni ja miettiä, missä kulkee raja, mikä on mahdollista, mikä ei. Ei tämä nykyinenkään kuvioni kansanedustajana ja ympäristöministerinä ole ihan yksinkertainen. Nyt meille kaikille kävi hyvin, puolueelle, läheisilleni ja minulle itsellenikin.”
”Keväällä jäin pois puolueeni varapuheenjohtajan tehtävästä. Olin tehnyt kuusipäiväistä työviikkoa, mutta nyt minulle jäi taas pitkästä aikaa kokonaisia vapaita viikon-
loppuja.”
”Ensi talvi on jälleen vaalitalvi, mutta nyt vaalipiirini on Uudellamaalla. Tärkein syy vaalipiirini vaihtamiseen on, että omaa arkea pitää yrittää helpottaa siinä kohtaa, missä se on mahdollista.”
Isoja tehtäviä voi vielä tulla eteen.
”Aika näyttää”, Paula Lehtomäki miettii rauhallisesti.
”Olen ajatellut, että jos pysyn terveenä, minulla on vielä noin 30 vuotta aikaa tehdä töitä.”
Norppa, susi ja karhu
Paula Lehtomäestä tuli ulkomaankauppaministeri 30-vuotiaana. Tehtävään kuului noin 120 ulkomaanmatkapäivää vuodessa sekä kotimaan matkat.
”Että voivatkin ministerin tehtävät olla erilaisia! Ympäristöministerin työhön ei kuulu yhtä paljon matkustamista, mutta olen jatkuvasti kritiikin kohteena. Ympäristöasiat ovat keskeisiä, ne ovat koko ajan julkisuudessa ja poliittisessa keskustelussa. Heti ensimmäisellä viikolla eteen tulivat naurulokit ja merimetsot ja kysymykset, mitä niille saa tehdä, mitä ei.”
Ministeri pääsee vauhtiin.
”Norpan tilanne näyttää nyt paremmalta. Keväisten verkkokalastuskieltojen alue on kolminkertaistunut, ja kalastusvälineiden rajoitukset toimivat norpan hyväksi ”, Lehtomäki sanoo.
Paras tulos saadaan, kun ihmiset ovat vapaaehtoisesti sitoutuneet suojeluun, hän vakuuttaa.
”Susi on tästä hyvä esimerkki. Kanta ei pääse vahvistumaan, koska sudelle ei ole riittävästi paikallista tukea. Olen sitä mieltä, että susi kuuluu luonnostaan Suomen metsiin ja isoihin erämaihin, joita on kotiseudullani Kainuussa.”
”Mutta pihaeläimeksi susi ei kuulu. Meillä on oltava joustava tapa reagoida, jos maaseudulla pihalla grillin ääreen tallustelee susihukka tai karhu, kuten tuttavani Kuhmossa saivat kokea.”
Lehtomäki ei ole koskaan nähnyt sutta tai karhua.
”Kun menemme äidin kanssa marjaan, huutelemme hetken aikaa auton vieressä, jotta kontiot tietävät väistää.”
”Kerran Vartiuksessa lakkasuolta tullessa istuimme kahvilla, kun huomasimme metsäautotien sorapenkalla valtavan kokoiset karhun jätökset. Mietimme, olivatko jäljet siinä jo mennessä, vai tulivatko ne sinä aikana, kun olimme viereisellä suolla. Silloin kyllä hirvitti.”
”Kun on kotoisin metsän keskeltä, valtakunnan reunalta, luonnossa liikkumiseen tottuu lapsesta asti. Oma ympäristöajattelu vahvistuu, kun näkee ongelmia matkan varrella. Minua kauhistuttaa, jos joudun laittamaan biojätteet sekajätteen joukkoon”, Lehtomäki miettii.
Joskus pienten poikien äiti jää miettimään maailman tulevaisuutta. Nykyinen meno on tiensä päässä.
”Islannin tuhkapilvi oli terveellinen muistutus siitä, kuka täällä herrana määrää. Omasta mielestämme olemme nerokkaita, mutta tarvitaan vain yksi tulivuori, ja meidän arkemme muuttuu.”
Meksikonlahden öljykatastrofi kylmää ympäristöministeriä. Hän pohtii, miten on mahdollista, että varmistustoimenpiteet ovat pettäneet niin pahasti.
”Jos kulutamme luonnonvaroja nykyisellä vauhdilla, vuonna 2050 tarvitaan kaksi tai kolme maapalloa tuottamaan resursseja kulutukseemme. Emme voi jatkaa näin!”
Kuudelta lenkille
Paulan lempivuodenaika on kevät.
”Kevättalvi on hienoa aikaa, jos on lunta. Kainuun talvi on tietysti oikea talvi. Kirkkaat kuulaat talvipäivät ovat upeita, ja valo lisääntyy koko ajan.”
”Kun kevät kääntyy kesäksi, luonto herää kohisten ja ääni melkein kuuluu. Pohjolassa on ainutlaatuinen kevät. Joskus olisi hauskaa lomailla toukokuun puolivälistä juhannukseen. Silloin vain keskittyisi katsomaan, miten luonto on uusi joka päivä.”
Paulan juuret ovat vahvasti Kainuussa. Keskustelussa vilahtaa kotoisasti ja ehkä tietoisesti pohjoinen puheenparsi.
”Aina kun käyn Kainuussa, vaaramaisemat tuntuvat kotoisilta. Se on sielunmaisemaani, enkä usko, että se koskaan muuttuu. En kuitenkaan osaa ikävöidä sitä päivittäin. Perheeni koti on nyt täällä etelässä, ja sillä hyvä. Olisi käytännön mahdottomuus, että pienet lapset asuisivat siellä ja työni olisi täällä.”
”Asumme itäisessä Helsingissä, ympärillämme puutarhoja, luontoa ja lähellä meri. Se on hyvä paikka lapsiperheelle.”
Kerran viikossa Paula yrittää hakea lapsensa itse päiväkodista.
”Apua tarvitaan. Äitini on suureksi avuksi, ja palkattua apuakin on. Mieheni toki osallistuu arjen pyörittämiseen, mutta hänkin tekee kohtuullisen paljon töitä myyntialalla.”
”Päiväni ovat täynnä elämää siitä hetkestä alkaen, kun lapset heräävät. He ottavat vanhemmistaan itselleen osansa, ja heillä on siihen oikeus. Elän koko ajan täysillä sekä kotona että töissä. Omaa aikaa ei ole, mutta ehkä sitäkin vielä joskus tulee.”
Lehtomäki sanoo olevansa naistenlehtien suurkuluttaja.
”Ne rentouttavat. Kotimaan lentomatkat ovat niin lyhyitä, etten viitsi aloittaa kirjaa. Kotonakin huudetaan viimeistään kymmenen minuutin kuluttua äitiä.”
Paula kirjoittaa itsekin.
”Kolumnoin kainuulaisiin lehtiin, muun muassa Kuhmolaiseen, ja olen myös MTV3:n nettikolumnisti. Satunnaisesti kirjoitan kolumneja muuallekin. Viimeistelen itse puheeni, kädenjälki tuntuu omalta ja sellaista puhetta on helppo mennä pitämään.”
”Harrastan kuntoilua, sauvakävelyä ja juoksua. Vähintään yhtenä arkiaamuna lähden kuuden aikaan lenkille. Kun pikkuväki herää, en ehdi muuta kuin huoltaa heitä, ja töistä tultua odottavat kotityöt.”
Ministerityöryhmissä pidetäänkin joskus kokouksia ja palavereja aamuseitsemältä tai iltayhdeksältä, silloin on kaikilla kalenterissa tyhjä kohta.
Lapset muuttavat maailman
Tähän mennessä 37-vuotias Paula Lehtomäki on jo saavuttanut paljon urallaan. Kun tapasimme neljä vuotta sitten, mieleeni jäi, että silloinen ulkomaankauppaministeri piti suurimpana saavutuksenaan lastaan ja perhettään. Lapsi muuttaa koko maailman, hän sanoi.
”Olen valtavan tyytyväinen ja iloinen siitä, että Suomessa voi oikeasti yhdistää perheen ja uran. Olen kahdesti eronnut ministerin tehtävistä, jäänyt äitiysvapaalla ja palannut takaisin.”
”Kohtuullisen hyvin ja suhteellisen tervejärkisenä pysyen olen perheen ja työn yhdistämisessä onnistunutkin”, Paula Lehtomäki arvioi.
Julkisuuden henkilö on aina kuin lasikaapissa esillä. Lehtomäki on sinut asian kanssa.
”Ehkä tässä kehittyy tapa tietoisestikin olla sitä ajattelematta. Ei kukaan pysty kulkemaan aamusta iltaan koko ajan miettien, että miltä minä näytän, kun ihmiset katsovat. Avustajat joskus nauravat, heillä on hauskaa, kun kulkevat perässä ja seuraavat ihmisten reaktioita.”
”Olen tietoisesti pyrkinyt käymään paikoissa, joissa muutenkin kävisin. Politiikassa ei voi olla sillä mielellä, että mitä nuokin minusta ajattelee. Sitä voi sitten miettiä vaikka maailman loppuun asti.”
”Tunnen olevani kuitenkin aika tavallinen. Arkeni on samanlaista kuin kaikilla muillakin työssä käyvillä pienten lasten äideillä. Valtion auto ei tietenkään käy kaikkia äitejä hakemassa, ja lasten päiväkotikaverit kommentoivat joskus naulakolla, että hei mä näin sut eilen telkkarissa.”
”Mutta kaikkine hyvine ja huonoine päivineen elämämme on tavallista lapsiperheen arkea. Ja meidän pojat ovat juuri samanlaisia kuin kaikki muut pienet pojat.”
- Ilmestynyt lehdessä 9/2010
- Julkaistu 30.09.2010
Artikkelin avainsanat
Ei avainsanoja
Kirjoita uusi kommentti
Kaikki jutut
Kerro meille varhaisin muistosi Eevasta ja voita tuoksuva yllätyspalkinto. Kilpailuun voi osallistua helmikuun ajan....
Emme voi puhua ihmisenä olemisesta ilman seksuaalisuuteen keskeisesti liittyviä asioita: rakkauden, hellyyden ja...
Jos haluat ottaa yhteyttä astrologi Markku Manniseen, hänet tavoittaa sähköpostitse osoitteesta mmannin1@pp...
Voit voittaa Regenerist Daily 3 Point -kasvovoiteen ja Regenerist 3 Point -seerumin, jotka kosteuttavat ja kiinteyttä...
Lisää aiheesta
Kerro meille varhaisin muistosi Eevasta ja voita tuoksuva yllätyspalkinto. Kilpailuun voi osallistua helmikuun ajan.
Emme voi puhua ihmisenä olemisesta ilman seksuaalisuuteen keskeisesti liittyviä asioita: rakkauden, hellyyden ja...
Pariisilaistunut kulttuuritoimittaja Anneli Vehkoo kirjoitti kohuromaanin G-piste naisen seksuaalisesta yksinäisyydest...
Vaikka Venäjällä tehdyt kantasoluhoidot eivät palauttaneetkaan Pirjo Kauppisen liikuntakykyä, hän...
Kysely
Näistä keskustellaan

Presidentinvaalien toisen kierroksen kunniaksi kaivoimme arkistoista ehdokkaiden haastattelut. Sauli Niinistö oli nuorten asialla Eevassa 6/2010.

"Moderni nainen haluaa tulla seksuaalisesti avatuksi. Tähän hän tarvitsee vahvan miehen", toteaa Tony...















